Helsingin DiakonissalaitosHelsingin Diakonissalaitos

Paperittomia on Suomessa entistä enemmän ja uutena ilmiönä on kasvanut lapsiperheiden määrä

Jaa

Helsingin Diakonissalaitos vaatii humanitaarisen oleskeluluvan palauttamista. ”Ei ole kenenkään etu, että ihmiset elävät epätoivossa ja inhimillinen hätä kasvaa.”

Kuva: Teemu Ullgrén
Kuva: Teemu Ullgrén

Paperittomien ihmisten määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina tuhansilla, ja kiristynyt turvapaikkapolitiikka on ajanut paperittomiksi myös jo pitkään Suomessa asuneita ihmisiä. Joukossa on kymmeniä, ehkä jopa satoja lapsiperheitä.

Kaiken kaikkiaan paperittomia arvioidaan Suomessa olevan yhteensä 3000–10 000 henkilöä. Kasvuun on johtanut paitsi vuoden 2015 suuri turvapaikanhakijoiden määrä myös poliittiset päätökset.

”Kun humanitaarinen oleskelulupa lakkautettiin vuonna 2016, se tarkoitti yhtäkkistä paperittomuutta myös isolle joukolle ihmisiä, jotka ovat asuneet Suomessa jo pitkään ennen poikkeusvuotta 2015. Aiemmin he siis olivat Suomessa laillisesti mutta nyt eivät enää olekaan toivottuja, vaikka heidän elämänsä on asettunut Suomeen ja monet ovat töissä, opiskelevat jne. Joukossa on kymmeniä, ehkä jopa satoja lapsiperheitä”, toimialajohtaja Marja Pentikäinen Helsingin Diakonissalaitokselta sanoo.

Uusi tilanne on ajanut monet myös kummalliseen välitilaan: vaikka paperittomalla ei ole oleskelulupaa Suomessa, hänellä voi kuitenkin olla voimassa oleva kuntalaisuus, eli hän kuuluu Kelan palveluiden piiriin ja perhe asuu kaupungin asunnossa.

”Tilanne on niin uusi myös viranomaisille, että paperittomat joutuvat pomppimaan luukulta toiselle. Näemme tätä neuvottomuutta ja epätoivoa joka ikinen päivä”, Helsingin Diakonissalaitoksen paperittomien päiväkeskuksessa työskentelevä Hayder al Jouranj sanoo.

Paperittomien joukko on myös aiempaa heterogeenisempi. Mielikuva siitä, että paperittomat olisivat vain kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen ”itsepäisesti” Suomeen jääneitä ihmisiä, on vanhentunut.

”Paperittomina on myös 3000–4000 sellaista ihmistä, joita ei voida palauttaa omaan kotimaahansa maan turvattoman tilanteen takia tai siksi, että maa kieltäytyy vastaanottamasta heitä”, palvelualuejohtaja Tuija Åstedt Helsingin Diakonissalaitokselta sanoo. ”Nykytilanne ei ole yhteiskuntamme eikä suojaa vaille jäävien henkilöiden etu. Kiristynyt turvapaikkapolitiikka aiheuttaa inhimillistä hätää ja epätoivoa ja on johtanut myös työperäisen hyväksikäytön yleistymiseen.”

Helsingin Diakonissalaitos esittää tilanteen ratkaisuksi sitä, että humanitaarinen oleskelulupa palautetaan ja maassa olevien työlupakäytäntöjä helpotetaan.

”Kannamme huolta tilanteesta ja haluamme, että Suomella on seuraavalla hallituskaudella rohkeutta tehdä sekä ihmisarvoa että taloudellista hyvinvointia tukevia päätöksiä. Nämä kaksi asiaa eivät ole ristiriidassa”, toimialajohtaja Marja Pentikäinen sanoo.

Helsingin Diakonissalaitoksen hallitustavoitteet maahanmuuttopolitiikkaa koskien

TAUSTAA

- Suomessa arvioidaan olevan 3000–10 000 paperitonta ihmistä. Paperittomiksi kutsutaan henkilöitä, jotka ovat maassa ilman oleskelulupaa.
- Paperittomien määrä on kasvanut voimakkaasti vuoden 2015 jälkeen.
- Helsingin Diakonissalaitos on tukenut paperittomia vuodesta 2013 lähtien, ensin tarjoamalla heille terveyspalveluita ja vuodesta 2015 lähtien myös päiväkeskuksessa, joka tarjoaa paperittomille muun muassa mahdollisuuden peseytymiseen, ruuan laittamiseen, psykososiaaliseen tukeen, yhteisölliseen toimintaan ja palveluohjaukseen.
- Paperittomien päiväkeskuksen toimintaa rahoittaa STEA.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja

Marja Pentikäinen
toimialajohtaja
marja.pentikainen@hdl.fi
puh. 040 868 1558

Tuija Åstedt
palvelualuejohtaja (maahantulijat)
tuija.astedt@hdl.fi
puh. 040 719 0094

Heidi Korva
viestinnän asiantuntija
puh. 045 200 7606

Kuvat

Kuva: Teemu Ullgrén
Kuva: Teemu Ullgrén
Lataa
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Diakonissalaitos
Helsingin Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501http://www.hdl.fi

Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Tarjoamme vaikuttavia palveluita ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään. Tavoitteenamme on, että jokaisella on mahdollisuus
arvokkaaseen elämään.

Yhteiskunnallisessa konsernissamme työskentelee noin 800 ammattilaista ja yli kaksi tuhatta vapaaehtoista. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla toteutamme perustehtäväämme, työtä ihmisarvoisen huomisen puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin Diakonissalaitos

Riittäisikö rohkeus sovintoon? Sovinnon päivän suurkonsertti Senaatintorilla 30.5. klo 15-16.3017.5.2019 10:09:44 EESTTiedote

Senaatintorilla järjestetään Sovinnon päivän konsertti helatorstaina 30.5. kello 15 ensimmäistä kertaa. Konsertissa esiintyvät Marzi Nyman trio, Jukka Leppilampi, Maria Ylipää, Tove Wingren ja Jukka Perko. Sovinnon puolestapuhujia ja ystäviä nähdään videotervehdyksinä osana konserttia. Lisäksi lavalle on tulossa yllätysvieraita. Konserttiin on vapaa pääsy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme