Parvekelumi voi aiheuttaa vesivahingon – näin ohjeistat vuokralaista talvikunnossapidossa
13.12.2022 07:00:00 EET | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Parveke ei ole kaatopaikka
Vuokralaisen on lain mukaan hoidettava vuokra-asuntoa huolellisesti. Jos vuokrattuun kohteeseen kuuluu oma parveke, vuokralainen vastaa myös sen puhtaanapidosta, vaikka asiasta ei olisi erikseen kirjattu ehtoa vuokrasopimukseen. Mikään ei luonnollisesti estä avaamasta vuokralaisen velvollisuuksia sopimukseen tietoisuuden varmistamiseksi.
”Vuokralaisen vastuulla on esimerkiksi lumen tai lehtien poistaminen parvekkeelta ja niin ikään sadevesikaivon pitäminen puhtaana, jotta vesi pääsee poistumaan vapaasti”, listaa Suomen Vuokranantajat ry:n lakimies Susanna-Maria Aarnivuo.
Parveke on muutoinkin syytä pitää yleisilmeeltään siistinä, minkä vuoksi sitä ei tulisi käyttää esimerkiksi roskapussien pitkäaikaisena säilytyspaikkana mahdollisten hajuhaittojen vuoksi.
Lumenpudotus on vaaranpaikka
Aarnivuon neuvon mukaisesti parvekkeen puhtaanapitoa koskevat ohjeet kannattaa kirjata muiden siivousohjeiden tapaan esimerkiksi kodinkansioon. Lisäksi vuokralaista on hyvä muistuttaa talven tullessa lumen ja jään poistamisesta parvekkeelta, jotta sulavesistä ei aiheudu vahinkoa talon rakenteille tai naapureille. Etenkin asuntoa vastaavan seinän ja parvekkeen oven edusta on pidettävä vapaana lumesta. Jään poistamisessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei samalla vaurioiteta parveketta.
Taloyhtiössä erityisen tärkeää on huomioida kiinteistön alueella oleskelevien turvallisuus, minkä vuoksi esimerkiksi lumenpudotus on aina tehtävä valvotusti. Koska vastuu kiinteistön turvallisuudesta on kiinteistönomistajalla, taloyhtiöt saattavat joissakin tilanteissa hoitaa myös parvekelumien pudotuksia keskitetysti. Jos esimerkiksi avoparvekkeelle on tippunut katolta poikkeuksellisen paljon lunta taloyhtiön lumenpudotuksen yhteydessä, vuokralaisen kannattaa ilmoittaa siitä vuokranantajalle, joka voi puolestaan välittää tiedon taloyhtiön isännöitsijälle.
Tarkastus voi olla tuhannen taalan paikka
Vuokranantajalla on lakiin perustuva oikeus päästä asuntoon sen kunnon tai hoidon valvomiseksi, kunhan käynnin ajankohdasta sovitaan etukäteen. Vaikka mitään säännöllisiä käyntejä ei vuokrasuhteen aikana normaalisti edellytetä, tarvetta niille kannattaa punnita aika ajoin.
"Yksikin tarkastuskäynti vuodessa voi paljastaa vahingon vaaran, jolloin myös lompakko kiittää”, Aarnivuo huomauttaa.
Myös vuokranantajan oman oikeusturvan kannalta on tärkeä tarkastaa asunnon kunto vähintään vuokralaisten vaihtuessa. Näin voidaan pyrkiä ehkäisemään riitoja siitä, milloin vahinko on syntynyt ja kuka siitä on vastuussa. Jotta tarkastus tulee tehtyä riittävän huolellisesti ja siitä jää kirjallinen jälki, voi apuna käyttää esimerkiksi alkutarkastuslomaketta.
”Myöskään hyvälaatuisten valokuvien ottamista ei kannata unohtaa”, Aarnivuo muistuttaa.
Suomen Vuokranantajat ry tarjoaa jäsenilleen sopimus- ja asiakirjamallipohjia, joista löydät muun muassa alku- ja lopputarkastusraportin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna-Maria AarnivuoLakimies, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:(09) 1667 6345susanna.aarnivuo@vuokranantajat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 30 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Samat kaupungit johtavat vuokrakehitystä – pääkaupunkiseudulla vuokrat yhä laskussa16.7.2026 09:16:17 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Kehitys jatkuu pitkälti ennallaan: vahvat korkeakoulukaupungit vetävät vuokrakehitystä, kun taas pääkaupunkiseudulla runsas vuokra-asuntojen tarjonta pitää vuokrat edelleen laskussa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Turku putosi seitsemänneksi Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – asuntosijoitusmarkkinan painopiste on muuttunut10.7.2026 12:24:44 EEST | Tiedote
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Turku sijoittui tänä vuonna seitsemänneksi, kun se vielä vuonna 2024 oli rankingissa toinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa9.7.2026 09:43:58 EEST | Tiedote
Rovaniemi nousi viime vuonna Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa ykköspaikalle ja tuoreessa rankingissa onnistui säilyttämään kärkipaikkansa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Pohjalaiskaupungit vahvistavat asemiaan asuntosijoittajien suosikkeina – Kokkola jo viidenneksi, Vaasa kymmenen parhaan joukossa3.7.2026 10:56:49 EEST | Tiedote
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa, Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Pohjaiskaupunkien tulokset olivat kuitenkin varsin vahvoja: Kokkola nousi viidenneksi, Vaasa sijoittui kymmenenneksi ja Seinäjoki säilytti asemansa sijalla 13. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa asuntosijoittajien kaupunkirankingissa – Helsinki vajosi toiseksi viimeiseksi24.6.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi nousi viime vuonna kaupunkirankingin kärkeen ja säilytti ykkössijansa myös Suomen Vuokranantajien tuoreimmassa vertailussa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit putosivat rankingin häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

