Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Patalahden lintuvesikunnostukselle myönnettiin vesitalouslupa

Jaa
Kuopion Maaningalla sijaitsevaa Patalahtea kunnostetaan ruoppaamalla allikoita, poistamalla kasvillisuutta sekä rakentamalla linnuille pesimäsaarekkeita.

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle on myönnetty vesilain mukainen lupa Patalahden lintuvesikunnostukseen tarvittaville toimenpiteille. Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämässä luvassa sallitaan kunnostukseen kuuluvat ruoppaukset ja kasvillisuuden poisto sekä pesimäsaarekkeiden rakentaminen ruoppausmassoista.

Ruoppauksessa ei poisteta pohjasedimenttiä. Kunnostustoimenpiteiden ajankohta rajattiin lintujen pesimäajan, viitasammakon lisääntymisajan sekä yleisen virkistyskäyttökauden ulkopuolelle, joten toimenpiteitä voidaan tehdä 1.9.–1.3. välisenä aikana. Hankkeelle ei myönnetty valmistelulupaa töiden aloittamiseksi ennen päätöksen lainvoimaisuutta.

Lupapäätös nro 55/2022 on nähtävillä Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa (ylupa.avi.fi). Päätös löytyy palvelusta helposti, kun asiakohtaan kirjoittaa asian diaarinumeron ISAVI/1226/2022.

Lisätietoja

ympäristöylitarkastaja Tomi Puustinen p. 029 501 6873
ympäristöneuvos Hennamaarit Korhonen p. 029 501 6501
etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Den övergripande säkerheten och totalförsvaret var teman för den regionala samarbetsgruppen i Vasa, Jyväskylä och Tammerfors28.3.2024 14:00:39 EET | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland ordnade ett hybridmöte för den regionala samarbetsgruppen för övergripande säkerhet onsdagen 27.3 i tre städer: Vasa, Jyväskylä och Tammerfors. Under mötet diskuterades totalförsvaret och mental kristålighet med regionalt fokus. Dessutom jämfördes strukturerna inom den nordiska säkerhetsförvaltningen.

Kokonaisturvallisuus ja kokonaismaanpuolustus alueellisen yhteistoimintaryhmän teemoina Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella28.3.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti keskiviikkona 27.3. alueellisen kokonaisturvallisuuden yhteistoimintaryhmän hybriditapaamisen kolmella paikkakunnalla Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella. Tapaamisessa keskusteltiin kokonaismaanpuolustuksesta, henkisestä kriisinkestävyydestä ja etsittiin alueellisia näkökantoja teemoihin. Lisäksi vertailtiin pohjoismaisia turvallisuuden hallinnan rakenteita.

Radanvarsifoorumi tarttuu lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen – ensimmäinen tilaisuus 5.4. Järvenpäässä27.3.2024 12:40:02 EET | Tiedote

Lasten ja nuorten pahoinvointi näkyy erityisesti kasvukeskuksissa esimerkiksi nuorten tekemien rikosten lisääntymisenä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto kutsuu tänä vuonna koolle Radanvarsifoorumiin laajan toimijaverkoston suunnittelemaan konkreettisia toimia tilanteen ratkaisemiseksi. Media on tervetullut Radanvarsifoorumin ensimmäiseen tilaisuuteen Järvenpäähän 5.4.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye