Knauf Oy

Patteritta -lattiaratkaisu lyhentää tuotantoaikaa

Jaa
Avoimuus ja asukkaat ovat keskeisessä roolissa ryhmärakennuttamishankkeena toteutetussa uusasuntotuotannossa. Kalasataman kohteessa rakennuttajakonsulttina toiminut Saraco D&M Oy esitteli asunto-osakeyhtiölle uuden lattiaratkaisun tavoitteenaan säästää aikaa rakennusvaiheessa sekä edistää asukkaiden asumismukavuutta.

Ryhmärakennuttamisella tarkoitetaan asukaslähtöistä uusasuntotuotantoa, jossa asuntojen tulevat omistajat tai asukkaat rakennuttavat keskinäisten sopimusten turvin asuntoja omaan käyttöönsä. Asunto Oy Meri-Polariksessa rakennuttajakonsulttina toiminut Saraco D&M Oy on ollut alusta asti mukana toiminnassa ja kehittämässä ryhmärakennuttamislakia.

Saracon Miku Miettinen kertoo, että ryhmärakennuttamishankkeena toteutetuissa kohteissa asukkaat pääsevät vaikuttamaan asuntojensa suunnitteluratkaisuihin ihan eri tavalla kuin muissa kerrostalokohteissa. Heidän ei kuitenkaan tarvitse osallistua itse varsinaiseen rakentamiseen, sen hoitavat ammattitaitoiset urakoitsijat. ”Saraco toimii projektin kaikissa vaiheissa asukkaiden vastuullisena rakentamisen asiantuntijana”, Miku Miettinen tähdentää. 

Ryhmärakennuttamishankkeen alussa rakennuttajakonsultti etsii sopivan tontin, tekee tonttivarauksen sekä vastaa hankkeen valmistelusta, luonnossuunnittelusta ja asukashankinnasta. Asunto-osakeyhtiön perustamisen jälkeen rakennuttajakonsultti johtaa hanketta asunto-osakeyhtiön puolesta. 

Asukkaat pääsevät vaikuttamaan asuntojensa suunnitteluratkaisuihin jo ennen urakkatarjousten pyytämistä. Koska urakoitsijan täytyy huomioida kaikki asukkaiden toivomat muutokset ja laskea ne mukaan urakkaan, lisätöille ei juurikaan ole tarvetta. Näin taloyhtiöllä ja sen asukkailla on heti alusta alkaen tiedossa, mistä rakentamisen hinta muodostuu. 

Urakoitsija ehdotti Patteritta -lattiaratkaisua

Yksi ratkaiseva Patteritta -konseptikokonaisuuden valintaan vaikuttava tekijä Kalasataman Meri-Polariksessa oli tuotantoajan lyhentäminen rakennusvaiheessa. ”Ehdotus Patteritta -lattiaratkaisusta tuli meille urakoitsijan kautta. Kävimme tutustumassa ratkaisuun toisella työmaalla ja teimme asiasta lisäselvityksiä, jotka esitimme asunto-osakeyhtiön hallitukselle”, Miku Miettinen kertoo.  

Patteritta -lattiaratkaisun muodostavat WehoFloor by Uponor -lattialämmitysputket, Uponor Tacker -lattiaeriste sekä Knauf LM80 -kipsilattiamassa. ”Toivottu lopputulos ja lyhyemmän tuotantoajan toteutuminen edellyttävät valmistajan ohjeiden noudattamista”, Miku Miettinen muistuttaa. 

Tacker-lattiaeriste toimii sekä lämpö- että askeläänieristeenä. Nopeasti ja helposti asennettava lattiaeriste sopii erinomaisesti käytettäväksi pumpattavan lattiatasoitteen kanssa. Eristeen pintakalvossa oleva ruudukko helpottaa asennusta. Putken kiinnittämiseen käytettävät väkäset tarttuvat eristeeseen tiukasti kalvon ansiosta. Reunanauhan ja teipattujen levysaumojen ansiosta pinta on yhtenäinen ja tiivis eikä lisätiivistyksiä tarvita.

Nopea ja helppo työstää

Pumpattava ja itsestään tasoittuva Knauf LM80 -kipsilattiamassa on nopea ja helppo työstää. Valmistajan sekoitusohjeiden noudattaminen on erittäin tärkeää ja massan koostumus tulee tarkistaa ennen sen pumppausta. Valutyön aikana lattiamassasta poistetaan ilmaa sekä tasoitetaan lattian pienet epätasaisuudet. Hyvän taivutuslujuutensa vuoksi Knauf -lattiamassat eivät vaadi raudoitusta, kuten verkkoa.

Energiatehokas ja taloudellinen

Myös paremmat lämpöarvot vaikuttivat Patteritta -lattiaratkaisun valintaan. ”Kipsilattia johtaa paremmin lämpöä kuin kohteeseen aiemmin suunniteltu rakenne. Käytännössä tilaa ei tarvitse lämmittää yhtä paljon”, Miku Miettinen sanoo. 

Knauf LM80 kipsisideaineinen lattiamassa sopii erinomaisesti yhteen lattialämmitysjärjestelmän kanssa juuri korkean lämmönjohtavuutensa ansiosta. Knauf -kipsilattia on lähes kutistumaton ja pinnoitettavissa kaikilla tavanomaisilla lattiapinnoitteilla. 

Lämmitys- ja viilennystehontarve lasketaan aina tilakohtaisesti ja laskentatyön toteuttaa LVI-suunnittelija. Laminaatti- ja parkettilattiat kestävät yleensä enintään 27 °C pintalämpötilaa, laattalattian maksimitehoa rajoittaa käytännössä vain lämpimän lattian käyttömukavuus. 

Lisätietoja: www.patteritta.fi

Patteritta -lattiaratkaisun hyödyt

  • aina miellyttävä lämpötila - mahdollisuus myös viilennykseen
  • erinomaiset ääneneristävyysominaisuudet
  • suunnittelu ja mitoitus toteutetaan kohteen mukaan
  • järjestelmä tukee kaikkia energiamuotoja, kuten aurinkoenergiaa, maalämpöä ja kaukolämpöä
  • huomaamaton - antaa vapauden erilaisille kalustejärjestelyille huoneessa
  • ei vedontunnetta
  • energiatehokas ja taloudellinen
  • mahdollistaa huonekohtaisen lämpötilasäädön

Yhteyshenkilöt

Ville Sarmesto, Myyntijohtaja, Knauf Oy
puh. 040 3076 417
ville.sarmesto@knauf.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Knauf Oy
Knauf Oy
Bertel Jungin aukio 1
02600 Espoo

+358 9 476 400http://www.knauf.fi

Knauf Oy on osa Knauf-konsernia ja perheyhtiötä, joka on yksi maailman johtavista rakennusmateriaalien valmistajista. Konsernin yli 250 tuotantolaitosta, myyntiorganisaatiot 86 maassa, 35 000 työntekijää ja 12,5 miljardin euron liikevaihto (2021) tekevät Knaufista maailman suurimman kipsilevyvalmistajan. 

Kehitämme, valmistamme sekä myymme laadukkaita ja asiakastarpeisiin sopivia rakennusmateriaaleja, järjestelmiä ja palveluita. Ratkaisuvalikoimaamme kuuluvat kipsipohjaiset kevytrakentamisen tuotteet, eristeet, akustiset alakattoratkaisut, kipsilattiamassat sekä kipsilaastit ja valmistasoitteet. 

Kipsilevytehtaamme sijaitsee Kankaanpäässä ja yrityksen hallinto toimii Espoossa. Kipsilevyillemme on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-merkki. Knauf Oy;n toiminnalla on laatu-, ympäristö- ja turvallisuussertifikaatti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Knauf Oy

Knauf Oy investoi 15 miljoonaa euroa vähäpäästöisempään kipsilevytuotantoon19.12.2022 09:11:47 EET | Tiedote

Knauf Oy:n tavoitteena on parantaa energiatehokkuutta ja pienentää tuotantoprosessien hiilijalanjälkeä. Yli 15 miljoonan euron investointihankkeessa Kankaanpään kipsilevytehtaan kuivausuunin nestekaasupolttimet korvataan sähkövastuksilla. Samassa yhteydessä koko uunin rakenne uudistetaan energian käytön kannalta tehokkaammaksi. Hankkeen on määrä valmistua vuoden 2025 loppuun mennessä.

Knauf DANOLINE tuo kolmannen ulottuvuuden alakattojen suunnitteluun1.10.2021 09:00:00 EEST | Uutinen

Avattavat alakatot tarjoavat helpon pääsyn alakaton yläpuolisiin asennuksiin ja talotekniikkaan. Toisinaan suorakulmionmuotoisten levyjen ruudukkomaisuus voi visuaalisesti häiritä muutoin harmonista sisustusta. Knauf DANOLINE palauttaa arkkitehdeille suunnittelun vapauden uudella akustisella Rold12-alakattojärjestelmällä. Irrottaudu rajoitteista ja luo kolmiulotteisia pintoja, jotka elävöittävät ja rytmittävät niin suuria kuin pienempiäkin tiloja.

Knauf Oy:n ja Vatajankosken Sähkön 5 miljoonan euron investointihanke pienentää sekä kaukolämmön tuotannon että tuotteiden hiilijalanjälkeä1.6.2020 15:12:01 EEST | Tiedote

Rakentamisen ratkaisuja toimittava Knauf Oy ja energiayhtiö Vatajankosken Sähkö Oy aloittavat yhteistyön, jonka tuloksena syntyy kaukolämpöä uudella tavalla. Viiden miljoonan euron investointihanke pienentää oleellisesti kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöjä, Knaufin Kankaanpään tehtaan vedenkulutusta ja tuotteiden hiilijalanjälkeä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye