Pauliina Kainulaisen uutuusteos puhuu luontoyhteyden puolesta

Millaista on aito, kuunteleva vuorovaikutus luonnon kanssa? Miten tavoittaa ikivanha maan viisaus, joka johdattaa mielenmuutokseen ja toimintaan luomakunnan hyväksi?
Yhteys muuhun luomakuntaan syvenee yksinkertaisten riittien ja harjoitusten kautta. Mustikoiden poimiminen, kalliomaalauksen äärellä meditoiminen, matonpesu ja tulen sytyttäminen voivat olla merkityksellisiä tekoja. Elämälle voi etsiä uutta suuntaa lähilaavulle tai nuotiopaikalle tehtävällä näynpyyntimatkalla.
Rituaalien kieli on ihmiskunnan varhaisin tapa lähestyä elämän syvimpiä mysteerejä. Yksinkertaiset luonnossa toteutettavat riitit mahdollistavat elämänmuotomme muutoksen, auttavat meitä kytkeytymään maahan uudelleen. ”Näillä metsäpoluilla on todellinen riski, että et tule aivan samanlaisena takaisin”, Kainulainen kirjoittaa. ”Häivähdyskin toisenlaisesta todellisuudesta johdattaa sisäiseen muutokseen.”
Teos ottaa kantaa myös mm. ylikuluttamiseen ja antaa malleja ekologiseen kääntymykseen. ”Kuluttaminen on monelle ihmiselle rituaalinomaista – Metsämaja haluaa tarjota vaihtoehtoisia rituaaleja, elämän merkityksellisyyttä kannattelevia riittejä”, Kainulainen toteaa. ”Omaan metsämajaan vetäytyminen tarjoaa mahdollisuuden ottaa hieman etäisyyttä teknologian kuormittamaan arkeen. Tekemättömyys ja hiljaisuudessa viipyminen on harkittujen, mahdollisimman viisaiden tekojen lähde.”
Pauliina Kainulainenon Kontiolahdella asuva ekoteologi, joka on viimeaikaisissa kirjoituksissaan perehtynyt erityisesti itämerensuomalaiseen mystiikkaan. Hänen aiempia teoksiaan ovat mm. Missä sielu lepää (2010), Metsän teologia (2013) ja Suuren järven syvä hengitys – luontosuhde ja kokonainen mieli (2019).
Pauliina Kainulainen, Metsämaja – luontomietiskelyjä maan kielellä.Kirjapaja 2023.
200 s. ISBN 9789523547162
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Pauliina Kainulainen | pauliina.kainulainen@uef.fi | p. 050 089 4650
Arvostelukappalepyynnöt:
Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna VatjaMediakoordinaattoriKirjapaja, Publiva Oy
Puh:09 6877 4543minna.vatja@kirjapaja.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kirjapaja julkaisee monipuolisia ja moderneja tietokirjoja elämäntaidon, hyvinvoinnin, kulttuurin, kasvatuksen ja yhteiskunnan aloilta. Tuotannossamme on edustettuna myös maailmankatsomuksellinen, hengellinen ja teologinen kirjallisuus ja kirkolliset kirjat.
Yhdessä Lasten Keskuksen ja Edukustannuksen kanssa olemme Publiva Oy.
Kirjapaja on kustantanut kirjoja jo vuodesta 1942.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirjapaja
Helppoja ja herkullisia tapoja lisätä omavaraisuutta sekä hyödyntää lähiluonnon antimia9.5.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Tietokirjailija Satu Hovi esittelee teoksessaan helppoja ja herkullisia tapoja korvata kaupasta ostettuja tarvikkeita ja hyödyntää lähiluonnon antimia. Valinnat omavaraisuuden puolesta ovat myös ekologisesti kestäviä ja edullisia.
Alussa on kysymys — Kohti käänteentekeviä keskusteluja19.4.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Yhteisöille taito keskustella ja kommunikoida on säilymisen ja olemassaolon ehto. Se vaatii tietoista harjoittelua ja sen keskeinen osa on kyky kysyä oikeita kysymyksiä.
Tunturit takapihalla -uutuuskirja kertoo elämänmuutoksesta, joka vei kirjailijan Lappiin13.4.2023 09:41:15 EEST | Tiedote
Miltä tuntuu jättää taakseen ruuhka-Suomi ja muuttaa asumaan pohjoisen luonnon keskelle Lappiin? Mitä tapahtuu, kun kaupungin valot vaihtuvat kaamokseen ja keskiyön aurinkoon? Kirjailija Tittamari Marttinen on kotiutunut pohjoiseen ja kulkee yhtä mielellään Lapin vaaroilla ja tuntureilla kuin nauttii sen taiteesta ja kulttuurista. Millaisen sisäisen maiseman muutto hänelle avasi?
Emil Anton ja Antti Kruus, Rooma – opas pyhiinvaeltajalle30.3.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Pyhän Pietarin hauta, apostoli Paavalin mestauspaikka, pala Jeesuksen ristiä ja pyhän Valentinuksen pääkallo – uusi Rooma-opas johdattaa vakavat ja vähemmän vakavat pyhiinvaeltajat Ikuisen kaupungin mysteerien äärelle. Pääsiäisenä Vatikaanin aukiolle kokoontuu satoja tuhansia pyhiinvaeltajia ja turisteja.
Suru, jollaista en tiennyt olevan28.3.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Puolison kuolema muuttaa leskeksi jääneen elämän perustavalla tavalla. Uuden arjen opettelu tapahtuu surun sumussa. Leskeys koskee myös tuhansia nuoria ihmisiä vuosittain.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme