Pelastustoiminnan resurssit ja toimintaedellytykset turvattava tulevassa hallitusohjelmassa
Pelastustoiminnan suorituskyvyn vaatimus on kasvanut turvallisuusympäristön muututtua ja kriisien myötä. Varautuminen ja kriisien ja onnettomuuksien ennaltaehkäisy sekä varsinainen pelastustoiminta on toteuduttava sekä normaali- että poikkeusoloissa.
Pelastustoimen henkilöstö- ja talousresurssit on varmistettava kaikkialla Suomessa. Osaamisen jatkuvasta kehittämisestä on huolehdittava uudistamalla alan koulutusta ja tutkintojärjestelmää. Ihmishenkiä ja omaisuutta turvaavan henkilöstön työturvallisuus ja hyvinvointi on varmistettava.
Pelastajien koulutuspaikat kaksinkertaistettava
Suomi tarvitsee 2 500 pelastajaa vuoteen 2030 mennessä. Pelastajista on pula lähes kaikilla hyvinvointialueilla. Henkilöstövaje tulee kasvamaan vielä nykyisestä, kun pelastusalan ammattilaisista eläköityy neljännes kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä. Myös palvelutasopuutosten korjaaminen pelastustoimen lähipalvelujen ja kansalaisten avunsaannin turvaamiseksi tarvitsee lisää pelastusalan ammattilaisia.
Henkilöstöpulan ratkaisemiseksi alan koulutuspaikat on kaksinkertaistettava ja tähän on osoitettava riittävä rahoitus.
Koulutusuudistus käyntiin tulevalla hallituskaudella
Toiminta- ja turvallisuusympäristön sekä työn vaatimusten muututtua alan tutkintojärjestelmä on uudistettava ja henkilöstön ammatillista kehittymistä on tuettava nykyistä vahvemmin.
Pelastusalan ammattilaisten opintopolun tulisi johtaa ammattikorkeakoulututkintoon ja aina ylempiin korkeakouluasteisiin saakka. Tämä tarjoaisi pelastusalan ammattilaisille mahdollisuuden nykyistä laajempiin ja pidempiin työuriin sekä lisäsi sisäisen turvallisuuden toimialan vetovoimaisuutta. Uudistuksen lainsäädäntöhanke on käynnistettävä pikaisesti ja valmisteltu koulutusuudistus on toteutettava vuonna 2025.
Ensihoitajien oikeusturva päivitettävä tähän päivään
Ensihoitajiin sekä ensihoitotehtäviä suorittaviin pelastajiin kohdistuva väkivalta ja sen uhka on nykyisin toistuvasti mukana hälytystehtävillä kaduilla, julkisilla paikoilla, ambulansseissa ja yksityisasunnoissa.
Väkivaltaa ei saa hyväksyä työn ominaispiirteenä yhteiskunnassa eikä työpaikoilla. Ensihoitajien ja ensihoitotehtävillä olevien pelastajien oikeusturvaa on parannettava ja väkivaltaan ja turvallisuusuhkiin on puututtava ennaltaehkäisevästi lainsäädännöllisin keinoin.
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin hallitusohjelmatavoitteet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim NikulaJärjestön johtaja
Puh:040 716 1805kim.nikula@spal.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on Suomen suurin pelastushenkilöstön ammattiliitto. Liitto ajaa ja valvoo pelastus-, ensihoito- ja hätäkeskusammattilaisten etuja ja oikeuksia sekä edistää heidän hyvinvointiaan työelämässä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry
Ensihoitajien kohtaamiin uhka- ja väkivaltatilanteisiin on puututtava työpaikoilla ja yhteiskunnassa23.3.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Ensihoitajiin ja pelastaja-ensihoitajiin kohdistuva väkivalta ja sen uhka on vakava ongelma. Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL vaatii, että ensihoitajiin kohdistuva väkivalta rinnastetaan lainsäädännössä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.
Pelastusalan ammattilaisille maksettavien korvausten kokonaismäärä voi nousta miljooniin euroihin Pohjois-Savossa15.3.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Työtuomioistuin on antanut välituomion kahden Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin jäsenen varallaolokanteesta Pohjois-Savon pelastuslaitoksen alueelta. Työtuomioistuin vahvisti välituomiossaan pelastusalan ammattilaisten vuosina 2013–2020 tekemän yksikönjohtajan varallaolon kokonaisuudessaan työajaksi.
Sisäistä turvallisuutta ja pelastustoimintaa on pidettävä yllä riittävällä ja pysyvällä rahoituksella16.2.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Pelastusalan henkilöstöjärjestö Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL vaatii päättäjiltä ripeitä toimia pelastustoiminnan ja sisäisen turvallisuuden varmistamiseksi.
Oulun kaupunki maksaa palomiehille varallaolosta miljoonakorvaukset12.1.2023 10:26:13 EET | Tiedote
Työtuomioistuin vahvisti joulukuussa sovinnon 17:ää Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin jäsentä koskevassa varallaoloasiassa. Työtuomioistuimen aikaisemmin antaman välituomion mukaan pelastusalan ammattilaisten vuosina 2012–2015 tekemä yksikönjohtajan varallaolo oli kokonaan työaikaa.
Satakunnassa mittavat korvaukset ensihoitajille virheellisestä työaikamuodosta1.12.2022 10:10:06 EET | Tiedote
SPALin jäsenyhdistyksen Satakunnan ensihoitajat ry:n aloitteesta käydyissä paikallisneuvotteluissa on saatu ratkaisu. Yhdistys vaati Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymää muuttamaan työaikamuodon jaksotyöstä yleistyöajaksi ja korvaamaan takautuvasti virheellisen työaikamuodon perusteella kertyneitä ylityösaatavia. Korvausten yhteismäärä on 1,6 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme