Peliala valtaa Prismat – ”Suositumpaa kuin jääkiekko”
13.9.2019 08:00:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Elektronisen urheilun suosio on kovassa nosteessa ja yhä useampi nuori harrastaa pelaamista. Suosion kasvu on näkynyt pelituotteiden kasvavana myyntinä jo pidempään. Sponsor Insightin alkuvuodesta julkaiseman tutkimuksen mukaan kilpapelaaminen nousi 18–29-vuotiaiden miesten ikäluokassa kiinnostavimmaksi lajiksi ohi suomalaisten suosikkilajin jääkiekon.
Syksyn aikana suosion kasvu näkyy asiakkaille Prismoissa ympäri Suomen, kun myymälöihin rakennetaan uudet mustaa ja pinkkiä puhuvat Gaming -pelialueet. Taustalla on tehty töitä peliammattilaisten kanssa.
– Peliala saa nyt lopullisen läpimurtonsa, koska Prisma Gamingin myötä tuomme eurheilun ympäri Suomen. Tarjoamme kaikille mahdollisuuden peliharrastamiseen, kodin ja viihteen valikoimajohtaja Ville Vahla S-ryhmän vähittäiskaupasta sanoo.
Peliharrastaminen on uuden sukupolven joukkuelaji
Eurheilu on uuden sukupolven joukkuelaji, jossa viehättää kilpailullisuus ja sen tuoma mahdollisuus kokea onnistumisen ja itsensä ylittämisen tunteita.
Kilpapelaaminen kokoaa virtuaalisesti yhteen erilaisia ihmisiä ympäri maailmaa. HAVU Gaming -joukkueen toimitusjohtaja Lasse Salminen korostaakin lajin yhteisöllistä puolta: kansainvälisissä peleissä kehittyvät usein esimerkiksi kielitaito ja sosiaaliset taidot.
– Vanhemmilla voi usein olla harhakuva, että tietokonepelejä pelaava lapsi syrjäytyy tai on erillään muista, mutta tilanne on usein päinvastoin. Jollekin lapselle on luontevaa liittyä osaksi jalkapallojoukkuetta, mutta toisille voi olla luontevampaa olla osa ryhmää kuulokkeiden ja mikrofonien välityksellä, Salminen kuvaa.
Prisma ja HAVU Gaming viestittävät yhteistyön myötä myös reilua, toiset huomioon ottavaa pelityyliä.
– #pelaatyylillä tarkoittaa reilua peliä ja kannustaa pelaajia sekä koko peliyhteisöä käyttäytymään avoimesti ja reilusti vastustajia ja muita pelaajia kohtaan, Salminen kertoo.
– Pelaaminen on oiva, virikkeellinen ja rentouttava harrastus siinä missä mikä tahansa muukin laji. Ja kuten muissakin lajeissa, harrastamisen on hyvä olla tasapainossa muun elämän kanssa, Ville Vahla korostaa.
HAVU Gaming on yksi Suomen menestyneimmistä kilpapeliorganisaatioista. Seuralla on ammattipelaajia useissa suosituimmissa eurheilupeleissä. Tunnetuin HAVU on useita Suomenmestaruuksia voittaneesta Counter-Strike-joukkueestaan.
Seuraava merkittävä kilpapelaamisen tapahtuma Arctic Invitational järjestetään huomenna lauantaina 14.9. Hartwall Arenalla ja pelinä toimii CS:GO. Arcticiin on kutsuttu kolme kansainvälistä huippujoukkuetta ja yksi suomalainen haastaja pelaa näitä vastaan. Turnauksen palkintopotissa on yhteensä 100 000 €.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Vahla, valikoimajohtaja, S-ryhmän vähittäiskauppa, p. 010 768 0625, ville.vahla@sok.fi
Lasse Salminen, toimitusjohtaja, HAVU Gaming, p. 040 5490312, sp. lasse@havu.gg
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta12.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2026 oli noin 11,2 miljardia euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,2 prosenttia. Vahvinta kehitys oli liikennekaupassa.
SOK:n pääjohtaja vaihtuu7.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. SOK:n hallintoneuvosto on tänään 7.10.2026 valinnut uudeksi pääjohtajaksi Arttu Laineen. Laine toimii tällä hetkellä kenttäjohtajana ja SOK:n pääjohtajan varahenkilönä. Hän aloittaa SOK:n pääjohtajana 1.1.2027.
Laura Tarkka S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan johtajaksi1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Laura Tarkka on nimitetty matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtajaksi 5.10.2026 alkaen.
Prisma.fi kasvaa miljoonien tavaroiden kotimaiseksi markkinapaikaksi30.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Prisma.fi haastaa globaalit verkkokauppajätit tarjoamalla suomalaisille kuluttajille entistäkin laajemman käyttötavaroiden valikoiman tutussa kotimaisessa verkkokaupassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

