Suomen museoliitto

Pellavaliina – Tampellan damasti 1859-1977 on Vuoden museojulkaisu

Jaa
Museokeskus Vapriikin ja Maahenki-kustantamon teos Pellavaliina – Tampellan damasti 1859-1977 on valittu Vuoden museojulkaisuksi.

Museopalkintolautakunta kiittää kirjan monipuolisuutta. Se on osoitus toimivasta yhteistyöstä museon ja tutkijoiden välillä. Pellavaliina-kirja on syntynyt Tampereen museoiden kokoelmien äärellä Vapriikin henkilökunnan sekä damastikeräilijä ja -tutkija Irja Satrin ja käsityötieteen yliopistonlehtori Päivi Fernströmin yhteistyönä. Teos on osoitus tutkijoiden ja museotyöntekijöiden toimivasta yhteistyöstä ja kokoelman tekemisestä saavutettavaksi. 

Tampellan damastituotanto alkoi vuonna 1859 ja päättyi 1977. Tampellan nimekkäiden suunnittelijoiden tekstiilit ovat osa Suomen kulttuurihistoriaa. 

”Pellavaliina on kaunis julkaisu, jonka upea kansi houkuttelee tarttumaan teokseen. Kirja antaa kattavan kuvan pellavadamastin historiasta, Suomen ainoan pellavatehtaan historiasta, liinojen kuvioaiheista, käytöstä ja hoidosta. Runsas ja laadukas kuvitus tukee hienosti sisältöä”, museopalkintolautakunta kuvaa palkinnon perusteluissa. 

Pellavaliina – Tampella damasti 1859-1977 -kirjan on kustantanut Maahenki, ja se ilmestyi vuonna 2018. 

Vuoden museojulkaisu palkittiin Valtakunnallisilla museopäivien yhteydessä järjestetyssä iltajuhlassa 1.9.2020. Vuoden museo -palkintoa ei jaettu tänä vuonna koronatilanteen takia. Vuoden museo 2020 -kilpailun finaaliin päässeet kolme museota Apteekkimuseo & Qwenselin talo, Helinä Rautavaaran museo ja Suomen maatalousmuseo Sarka jatkavat suoraan vuoden 2021 Vuoden museo -kilpailun finaaliin. 

Museopalkintolautakuntaan kuuluvat ICOMin edustaja Anne Laiti (lautakunnan puheenjohtaja), Oulun kaupungin kulttuurijohtaja Samu Forsblom, Ylen toimittaja Toivo Haimi, ICOMin edustaja Elina Makkonen, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Mirva Mattila, Suomen museoliiton viestintäpäällikkö Tuuli Rajavuori sekä Hämeenlinnan kaupunginmuseon museonjohtaja Tuulia Tuomi. Lautakunnan sihteerinä toimii Museoliiton projektisuunnittelija Eeva-Liisa Taivassalo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Museopalkintoraadin puheenjohtaja
Anne Laiti
p. 050 347 8279
anne.laiti(a)serlachius.fi


Museopalkintoraadin sihteeri
Eeva-Liisa Taivassalo
p. 0444 300 703
eeva-liisa.taivassalo(a)museoliitto.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen museoliitto
Suomen museoliitto
Pohjoisesplanadi 35 Aa
00100 HELSINKI

museoliitto(a)museoliitto.fihttp://www.museoliitto.fi

Suomen museoliitto on museoalan keskusjärjestö. Sen 211 yhteisöjäsentä ylläpitävät yli 400 ammattimaisesti hoidettua museokohdetta: kulttuurihistoriallisia museoita, taidemuseoita ja tiedekeskuksia. Museoliitto valvoo museoiden etua, edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen museoliitto

Museoliitto ja ICOM Suomen komitea palkitsevat Vuoden museon – kilpailun finaalin on valittu viisi vaikuttavaa museota12.2.2024 12:00:14 EET | Tiedote

Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOMin Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2024 -kilpailun finaaliin on valittu viisi museota. Voitosta kilpailevat Chappe, Luostarinmäen museokortteli, Suomen Metsämuseo Lusto, Saamelaismuseo ja luontokeskus SIIDA sekä Varkauden museokeskus Konsti. Vuoden museo -tunnustuspalkinto jaetaan tänä vuonna kymmenettä kertaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye