Perhepolitiikassa tunnistettava tahattoman lapsettomuuden monimuotoisuus ja vaikutukset

Joka viides suomalainen kohtaa jossain elämänsä vaiheessa tahattoman lapsettomuuden. Tahaton lapsettomuus koskettaa kymmeniä tuhansia perheitä erilaisissa elämäntilanteissa.
–Lapsettomuuden yleisyydestä huolimatta yhteiskunnassa ei edelleenkään tiedosteta, kuinka monimuotoista tahaton lapsettomuus on ja miten se ilmentyy erilaisissa perheissä ja elämäntilanteissa, arvioi Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n puheenjohtaja Minna Wikström.
Tahaton lapsettomuus on kipeä ja kuormittava elämäntilanne. Lapsitoiveen tavoittelu vaatii monilta huomattavia resursseja. Simpukan tuoreen kohderyhmäkyselyn perusteella lapsettomuus kuluttaa etenkin psyykkisiä voimavaroja, mutta myös rahaa ja jopa vuosia aikaa.
–Perheiden arjessa ja koko elämänkaarella lapsettomuus voi olla merkittävä hyvinvointiin vaikuttava tekijä siinä missä lasten saaminenkin, Wikström muistuttaa.
Simpukka-viikolla 6.-12.5. ja jo 26. kertaa vietettävänä Lapsettomien lauantaina 11.5. tuodaan esiin kuvin ja tarinoin niiden moninaisten perheiden elämää, joissa on koettu tahatonta lapsettomuutta.
Tahattoman lapsettomuuden taustalla on monia syitä. Jatkuvasti kohoava ensisynnyttäjien ikä, erilaiset lisääntymisterveyteen vaikuttavat sairaudet, kuten endometrioosi, pcos ja syövät, sekä perheiden monimuotoisuus vaikuttavat perheellistymisen mahdollisuuksiin.
Väestöliiton perhebarometrin mukaan yhä useampi kärsii tahattomasta lapsettomuudesta siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kumppania ole.
–Yksin elävien toiveita perheellistymisestä ja heidän kokemaansa lapsettomuuden surua ei tunnisteta ja huomioida riittävästi, sanoo Simpukan toiminnanjohtaja Johanna Repo.
Repo muistuttaa, että elämä jatkuu myös ilman lapsia.
–Palveluissa ja lainsäädännössä on tunnistettava myös lapsettomat perheet. Lapsettomuuden kokemus kulkee elämän läpi ja kriisi voi uusiutua esimerkiksi silloin, kun ystävät alkavat tulla isovanhemmiksi. Elämä on arvokasta ja hyvää ilman lapsiakin, ja yhteiskunnalliset rakenteet eivät saa olla niitä, jotka vääntävät veistä haavassa.
Neljä toimenpidettä, joilla voidaan parantaa tahattomasti lapsettomien asemaa yhteiskunnassa:
- Perheellistymisen mahdollisuuksia edistettävä ja esteitä purettava. Suomen oloissa on mahdollista edistää toimenpiteitä, jotka mahdollistavat lapsitoiveen tavoittelun ja perheen perustamisen niille, jotka sitä toivovat. Myös työn ja perheellistymisen yhteensovittaminen tulee tehdä mahdollisemmaksi.
- Ilman lasta elävien perheet huomioitava. Erityisesti julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa tulee huomioida paremmin ne ihmiset ja perheet, joilla ei ole lapsia.
- Riittävät resurssit hedelmöityshoitoihin. Suomessa on turvattava hedelmöityshoidot kaikille, jotka niitä tarvitsevat. Hedelmöityshoitojen saatavuus ei saa riippua esimerkiksi taloudellisesta tilanteesta, asuinpaikasta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.
- Ei-kaupallinen sijaissynnytys sallittava Suomessa. Sijaissynnytykselle täytyy luoda eettisesti kestävät ja turvalliset rakenteet kotimaassa uudistamalla lainsäädäntöä ja luomalla hyvät käytänteet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Johanna Repo, toiminnanjohtaja, johanna.repo@simpukka.info, 040 480 8676
Minna Wikström, hallituksen puheenjohtaja, minna.wikstrom@simpukka.info, 041 443 3000
Etsitkö haastateltavaa? Ota yhteyttä: Miika Rautiainen, viestinnän suunnittelija, miika.rautiainen@simpukka.info, 045 7876 4464
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Lapsettomien yhdistys Simpukka ryTampellan Esplanadi 8 B LH 35
33100 TAMPERE
+358 4578764464http://www.simpukkary.fi
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Vuonna 1988 perustettu Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on valtakunnallinen tahattoman lapsettomuuden asiantuntija- ja vertaistukiorganisaatio, joka tarjoaa tietoa ja tukea tahattomasti lapsettomille. Tahaton lapsettomuus on yksi aikuisiän suurimmista kriiseistä, jonka kohtaa joka viides hedelmällisessä iässä oleva Suomessa. Kokemus vaikuttaa kokijansa terveyteen, talouteen, työelämään, ihmissuhteisiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Simpukan Helminauha-toiminta jakaa tietoa ja tukea lahjasoluperheille, lahjasolutaustaisille ja ammattilaisille. Valtakunnallisesti toimivan Simpukan toimisto sijaitsee Tampereella.
Tiedämme, miltä lapsettomuus tuntuu. Älä jää yksin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Emäntäkalenteri lahjoitti 5000 euroa Simpukka ry:lle14.1.2026 10:09:13 EET | Tiedote
Vuoden 2026 Emäntäkalenterin tuotosta on lahjoitettu 5000 euroa Lapsettomien yhdistys Simpukalle. Lähes loppuunmyyty Emäntäkalenteri 2026 kuvaa maitotilan emäntien arkea, maaseudun luontoa sekä naiskauneutta leikkisällä ja elämäniloisella tavalla. Lahjoituksella edistetään tahattomasti lapsettomien hyvinvointia.
Lahjasoluperheiden Helminauha-toiminnalle jatkorahoitus11.12.2025 10:26:03 EET | Tiedote
Lahjasoluperheille tietoa ja tukea tarjoava, Simpukka ry:n alainen Helminauha-toiminta on saanut eduskunnan joululahjarahan. Rahoituksen avulla toimintaa jatketaan vuonna 2026. Vuosittain yli 800 lasta saa alkunsa lahjasoluhoitojen avulla, ja perheet tarvitsevat tukea erityisesti lapselle hänen taustastaan puhumiseen. Helminauhan toiminta on Suomessa ainutlaatuista.
Lapsettomien yhdistys Simpukan vuoden vapaaehtoinen 2025 Minna Jantunen: ”Vertaistuki pelasti minut”5.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry valitsi Minna Jantusen vuoden 2025 vapaaehtoiseksi. Hänen tekemäänsä vapaaehtoistyötä ohjaa halu tarjota tukea ja toivoa lopullisen lapsettomuuden kohdanneille.
Essillä on lähes 40 geneettistä lahjasisarusta - lapsettomuusjärjestöt vaativat lahjoitettujen sukusolujen käytölle kansainvälisiä rajoituksia25.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Lahjasoluhoidoilla alkunsa saanutta saattaa odottaa aikuisena hämmentävä yllätys: voi löytyä jopa useita kymmeniä geneettisiä lahjasisaruksia. Lapsettomien yhdistys Simpukka toivoo, että lahjasoluhoidoilla lapsen saavien, lahjasolutaustaisten ja sukusolulahjoittajien hyvinvointi ja oikeudet otetaan prosessissa huomioon. Pohjoismaiset lapsettomuusjärjestöt vaativat kansainvälisen rajan asettamista yhden sukusolulahjoittajan sukusoluista alkunsa saaneiden lasten määrälle.
Itsellisten miesten lapsitoive on tabu23.10.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Itsellisten miesten ja miesparien lapsitoiveen tunnistamiseksi tarvitaan avointa puhetta, perhenormien laajentamista, perhesuunnittelupalveluita ja ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimista. Miesten toiveet isyydelle ovat muuttuneet: miehet toivovat isyydeltä hellyyttä, hoivaamista ja yhdessäoloa lapsen kanssa. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry tuo miesten viikolla 3.–9.11.2025 esille miesten tahattoman lapsettomuuden kokemusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme