
Peura- ja kaurissaalis Satakunnassa
Valkohäntäpeuran kannantiheys vaihtelee huomattavasti Satakunnan riistakeskusalueen sisällä. Tiheimmän kannan alueella Kokemäenjoen eteläpuolella tavoitteeksi on asetettu peurakannan leikkaaminen, ja valkohäntäpeuroja onkin kaadettu viime vuosina ennätysmäärin. Luonnonvarakeskus tuottaa maaliskuun aikana arvion peurakannan koosta tällä hetkellä.
Pienimmän hirvieläimemme metsäkauriin saalismäärä oli Satakunnan toimialueella päättyneellä kaudella 2 767 yksilöä. Saalismäärä on noussut alueella tasaisesti vuodesta 2015 lähtien, nyt nousua edelliseen metsästyskauteen nähden oli noin 7 prosenttia. Metsäkauriin metsästykseen ei nykyisellään vaadita pyyntilupaa, mutta saadusta saaliista on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle.
Kuusipeuroja Satakunnassa kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella 48 eläintä. Luonnonvaraisia kuusipeuroja esiintyy lähinnä Porin ja Merikarvian välisellä rannikkoseudulla. Satunnaisia vaeltajia voi tavata muuallakin Satakunnassa.
Taulukko: Satakunnan valkohäntäpeura- ja metsäkaurissaalis riistanhoitoyhdistyksittäin
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti ImpolaRiistapäällikkö, Satakunta
Puh:029 431 2321antti.impola@riista.fiReima LaajaRiistasuunnittelija, Satakunta
Puh:029 431 2322reima.laaja@riista.fiLiitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueeseen kuuluu Satakunnan maakunta sekä Kihniön, Parkanon, Ikaalisten, Hämeenkyrön, entisen Viljakkalan, Sastamalan ja Punkalaitumen kuntien alueet Pirkanmaalta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Satakunta
Peura- ja kaurissaalis pieneni Satakunnassa9.3.2023 10:05:00 EET | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueella kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella 11 500 valkohäntäpeuraa.
Hirvenmetsästyksen tulos Satakunnassa2.2.2023 09:15:00 EET | Tiedote
Tammikuun puolivälissä päättyneellä hirvenmetsästyskaudella riistakeskuksen Satakunnan toimialueella kaadettiin 2 626 hirveä. Saalismäärä väheni noin 12 % edellisvuodesta, mutta vastasi viimeisen 10 vuoden keskimääräistä saalismäärää.
Ilmoita suurpetohavainnosta petoyhdyshenkilölle13.12.2022 09:07:51 EET | Tiedote
Suomen suurpetokantojen kehitystä seurataan petoyhdyshenkilöverkoston avulla. Verkoston varmentamat havainnot muodostavat suurpetokantojen arvioinnin perustan. Ilmoittamalla oman havaintosi alueesi petoyhdyshenkilölle autat tarkentamaan kannanarviointia.
Hirvieläinten pyyntiluvat Satakunnassa8.7.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueelle on myönnetty tulevalle metsästyskaudelle pyyntilupia 2476 kpl hirvelle, 13447 kpl valkohäntäpeuralle ja 91 kpl kuusipeuralle. Yhdellä pyyntiluvalla voidaan kaataa yksi aikuinen hirvieläin tai kaksi vasaa.
Valkohäntäpeurajahdissa työ jatkuu7.4.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Viime kauden metsästys pienensi valkohäntäpeurakantaa lähes kaikilla hirvitalousalueilla edelliseen vuoteen verrattuna. Aktiivista metsästystä tarvitaan myös tulevalla metsästyskaudella asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi tiheän peurakannan alueella.