Pienyrittäjän eläke jää jälkeen

Jaa
Ruotsissa yrittäjän eläke on kolmanneksen palkansaajaa pienempi, kertoo Työeläke-lehden reportaasi. Kun tulotaso jää alhaiseksi, työeläkettä paikkaa takuueläke.
Kansi, Työeläke 1:2016
Kansi, Työeläke 1:2016

Ruotsalainen pienyrittäjä kokee jääneensä kakkosluokan kansalaiseksi. Alhaisen tulotason lisäksi hän jää palkansaajasta jälkeen myös siksi, ettei saa työnantajien kustantamaa sopimuseläkettä. Etenkin naisyrittäjillä tulot jäävät riittämättömiksi.

– Harva nainen ylittää palkansaajana keskimääräisen ansiotason, miten se voisi onnistua häneltä yrittäjänä, tutkija Gabriella Sjögren Lindquist sanoo tuoreessa Työeläke-lehdessä.

Eläke-erot tarkastelussa

Paljonko meillä Suomessa on eläkeläisnaisen euro? Työeläke-lehdessä asiaa tarkastelevat ekonomisti Juha Rantala ja erikoistutkija Marja Riihelä asiantuntija-artikkelissaan. Yksin asuvien naisten työeläke jää neljänneksellä jälkeen miesten työeläkkeistä, mutta kokonaiseläketarkastelussa erot tasoittuvat.

Kuka saa ja minkä verran rahalle vastinetta työeläkejärjestelmästä? Helmikuun lehteen haastateltu Eläketurvakeskuksen osastopäällikkö Ismo Risku osoittaa, että parhaan tuoton eläkemaksuilleen saavat jo eläkkeellä olevat sukupolvet – ja nimenomaan naiset.

Pitkä ikä tuo naisille paremman tuoton, koska he ehtivät nauttia eläkettä miehiä pidempään. Lantin toinen puoli paljastaa, että nuoremmilla ikäluokilla keskieläkkeet ovat selvästi suurempia kuin 1940-luvulla syntyneillä.

Työeläke ei tule ilmaiseksi

Vakuutusturvana mikään etuus ei tule ilmaiseksi, ei myöskään työeläke. Työkyvyn heikkenemisestä aiheutuvia ennenaikaisia eläkeriskejä yritykset hillitsevät myös johtamiskäytännöillä.

Betonirakentamiseen erikoistunut Parma Oy ja työeläkeyhtiö Varma astuivat työkykyjohtamisessa yhteiselle polulle. Uudessa toimintamallissa yritys sai työeläkeyhtiöltä selkeät mallit työkyvyn mittaamiseen ja hallintaan.

Lue juuri ilmestynyt Työeläke-lehti (digilehti)

Viidesti vuodessa ilmestyvä Eläketurvakeskuksen julkaisema aikakauslehti on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti.


Lisätietoja Työeläke-lehdestä:
päätoimittaja Kati Kalliomäki, puh. 050 330 1343, kati.kalliomaki(at)etk.fi
toimituspäällikkö Anne Iivonen, puh. 050 575 7134, anne.iivonen(at)etk.fi

Avainsanat

Kuvat

Kansi, Työeläke 1:2016
Kansi, Työeläke 1:2016
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläke-lehti
Tukkutorinkuja 5 (Kalasatama)
00065 ELÄKETURVAKESKUS

029 411 20http://www.etk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläke-lehti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye