SDP EDUSKUNTA

Piirainen: Lennot Kajaaniin jatkuvat sinivalkoisin siivin

Jaa
SDP:n kainuulainen kansanedustaja on hyvillään, että lennot maakuntakentille ja myös Kajaaniin jatkuvat – ja vieläpä sinivalkoisin siivin.
Kansanedustaja Raimo Piirainen (sd) on hyvillään lentojen jatkumisesta Kajaaniin. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Kansanedustaja Raimo Piirainen (sd) on hyvillään lentojen jatkumisesta Kajaaniin. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)

– Tätä ei voi liikaa korostaa, miten tärkeä lentoyhteys on Kainuulle ja sen elinkeinojen kehitykselle sekä matkailulle. Tämä systemaattisen työn tulosta, jolla koronan iskuja on osaltaan vaimennettu alueellamme, sanoo valtiovarainvaliokunnan jäsen Piirainen.

– Tärkeää on myös havaita, että myös Finnair on nyt asiasta kiinnostunut. Se helpottaa matkaansa eteenpäin jatkuvien matkalaukkujen huolintaa. Jatkossa on tärkeää, että Helsinki-Vantaalla jatkolla siirtyvät laukut myös yhtiöiden lennoille. Siihen on myös Finavia saatava mukaan. Nyt laukkujen takia voi joutua heittämään pahimmoillaan jopa yli kolmen kilometrin lenkin lähtöselvittääkseen laukut jatkolennolle, tähdentää Piirainen.

– Päätökset maakuntakenttien lentojen jatkosta Kajaaniin, Kokkola.Pietarsaareen, Joensuuhun, Jyväskylään ja Kemi-Tornioon perustuu tämän vuoden ensimmäiseen lisätalousarvioon, joka hyväksyttiin 17 miljoonan määräraha keväällä eduskunnassa, toteaa Piirainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansanedustaja Raimo Piirainen (sd) on hyvillään lentojen jatkumisesta Kajaaniin. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Kansanedustaja Raimo Piirainen (sd) on hyvillään lentojen jatkumisesta Kajaaniin. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Viitala: Nyt pitäisi saada ihmisiä töihin, mutta kohta saakin helpommin potkut12.9.2025 17:10:20 EEST | Tiedote

Työministeri Marttinen ilmoitti tänään 12.9. hallituksen irtisanomista helpottavan lakimuutoksen etenevän. SDP:n kansanedustaja Juha Viitalan mukaan hallituksen potkulaki on vain osa hallituksen ideologista taistelua työntekijöiden oikeuksia vastaan. Viitalan mielestä hallituksen tulisi laittaa voimavaransa aidosti työllisyyttä ja kasvua tukeviin hankkeisiin ideologisen työntekijöiden oikeuksien polkemisen sijaan.

SDP:n Perholehto: Ilmastopolitiikan vaikeuskerroin on kasvanut, mutta lisätoimia tarvitaan nyt11.9.2025 17:53:34 EEST | Tiedote

Hallituspuolueiden riveistä on pitkin kautta väläytelty, että ilmastotoimia ei ole varaa tehdä tai että niihin ei kannata panostaa, koska tavoite on mahdoton. Todellisuudessa hiilineutraalius on yhä saavutettavissa ja vieläpä siten, että kansantalous kasvaa. SDP:n kansanedustaja, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pinja Perholehto vaatii hallitusta huomioimaan tuoreimmat ilmastoselvitykset ja päivittämään eduskunnalle annettavat ilmastoselonteot sekä keinovalikoiman tuoreimman tiedon mukaisiksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye