Pirkanmaan ELY-keskus tukee vesienhoitohankkeita 550 000 eurolla

Avustusta myönnettiin 13 hankkeelle eri puolelle Pirkanmaata. Avustusten pääpaino on vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanoa edistävissä kuormitusta vähentävissä pintavesihankkeissa sekä tulvariskien hallintaa toimeenpanevissa hankkeissa.
- Avustusta on myönnetty ensisijaisesti niihin kohteisiin, joiden tila on vesien ekologisen tilaluokituksen mukaan tyydyttävä tai välttävä, kertoo ylitarkastaja Anu Peltonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Neuvontahanke vauhdittaa vesistökunnostusten suunnittelua ja toteuttamista
Kokemäenjoen Vesistön Vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) on saanut ELY-keskukselta rahoitusta kahteen hankkeeseen (KUNNOSTUS 2 ja Vauhtia vesienhoitoon III), joissa vesistökunnostusten toteuttamisen ohella tarjotaan kunnostusneuvontaa ja tukea kaikille kunnostuksista kiinnostuneille paikallistoimijoille koko Pirkanmaan alueella. Vesienhoitotoimia suunnittelevat voivat siis saada apua ja tukea toimenpiteisiin myös KVVY ry:n hankeneuvonnan kautta.
ELY-keskuksien käytettävissä olevaan avustusmäärärahaan vaikuttavat saapuneiden avustushakemusten määrä, hankkeiden merkittävyys ja niiden kustannukset. Ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö jakavat määrärahat ELY-keskuksille. Ympäristöministeriön rahoitusta jaettiin Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta 10 hankkeelle noin 488 000 euroa. Maa- ja metsätalousministeriön rahoitusta jaettiin kolmelle hankkeelle noin 62 000 euroa.
Pirkanmaalla avustettavat hankkeet ja tuensaajat
Ympäristöministeriön rahoitus
- Nuutajärveen laskevan Ihanajoen valuma-alueen kunnostus 2023, Urjala, Nuuta-, Ruta- ja Kortejärven suojeluyhdistys ry
- Mustajärven talon vesialueen kunnostustyö, Parkano, Mustajärven kalastusosakaskunta
- Väärinjärven tilaa edistävä hanke, Ruovesi, Hyrylän jakokunnan osakaskunta
- Vauhtia vesienhoitoon III – Pirkanmaan vesistöneuvonta ja eteläisen Pirkanmaan vesienhoitotyön koordinointi vuosina 2023–2025, Pirkanmaa, Kokemäenjoen Vesistön Vesiensuojeluyhdistys ry
- KUNNOSTUS 2 - Vesien kunnostuksen edistäminen Ikaalisten reitillä vuosina 2023–2025, Ikaalisten reitti, Kokemäenjoen Vesistön Vesiensuojeluyhdistys ry
- Saarioisjärven hajakuormituksen vähentäminen, Valkeakoski, Saarioisjärven hoito- ja kehittämisyhdistys ry
- Teernijärven hapetuksen jatkaminen, Nokia, Teernijärven hoitoyhdistys ry
- Jouttenuksen syvänteiden ilmastus, valuma-aluekunnostus, vesikasvien poisto ja hoitokalastus sekä fosforiylimäärän vähentämiseen tähtäävien toimien seuranta, kehittäminen ja toteutus, Ruovesi, Jouttenuksen järviketjun suojeluyhdistys ry
- Ikaalisten pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivittäminen, Ikaalinen, Ikaalisten kaupunki
- Ylöjärven kaupungin pohjavesisuojelusuunnitelmien päivittäminen, Ylöjärvi, Ylöjärven kaupunki
Maa- ja metsätalousministeriön rahoitus
- Luhalahden Pitkäjärven kunnostuksen jatkaminen 2023–2025, Ikaalinen, Luhalahden Pitkäjärven suojeluyhdistys ry
- Kyröskosken Voima Oy:n vesilupahakemuksen lupapäätös, lisäselvitykset ja siitä aiheutuvat kustannukset, Hämeenkyrö, Kyröskosken Voima Oy
- Pälkäneen Pitkäjärven Kalalähteenojan uomakunnostus, Pälkäne, AitoSuvi-Kannatusyhdistys ry
Lisätietoa:
- Pintavesien tila (vesi.fi)
- Pohjavesien tila (vesi.fi)
- Vesienhoidon suunnittelu ja yhteistyö Pirkanmaalla (ymparisto.fi)
- Vesiensuojelun tehostamisohjelma (ym.fi)
- Pintavedet: Vesienhoidon asiantuntija Kukka Kujala, p. 0295 036 023 ja ylitarkastaja Anu Peltonen, p. 0295 036 367
- Pohjavedet: Ylitarkastaja Nina Nenonen, p. 0295 036 323
- Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
- Ympäristöasioiden asiakaspalvelu (ely-keskus.fi)
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Mäntykankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä8.5.2025 10:39:37 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Parkanoon ja Kurikkaan enintään kahdeksan tuulivoimalan kokoista Mäntykankaan tuulivoimahanketta. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selostusvaiheessa hankkeelle tuli lisää toteutusvaihtoehtoja. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään 20. toukokuuta Jalasjärvellä.
Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu8.5.2025 09:03:19 EEST | Tiedote
Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.
Lempäälässä juhlitaan kuntoporraskisan voittoa6.5.2025 16:54:35 EEST | Tiedote
Viime kesänä kisattiin Suomen kiivetyimpien EU:n maaseuturahoitusta saaneiden kuntoportaiden tittelistä. Ykkössijan valtakunnallisessa kisassa nappasi Hakkarin kuntoportaat, jossa vietetään kaikille avoimia voitonjuhlia 20.5.2025 klo 16.30 alkaen liikunnallisen ohjelman siivittämänä. Juhlapuheen pitää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin viikon ajan29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä tunnelin puolivuotishuoltotöitä viikolla 19. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illasta varhaiseen perjantaiaamuun. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin molemmat tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaan työttömistä 54 prosenttia oli rakennetyöttömiä maaliskuussa24.4.2025 08:11:30 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 767 henkilöä, joka on 3 020 henkilöä enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme