Pirkanmaan psykiatrihankinnan taustalla väestön palvelujen turvaaminen kriittisessä tilanteessa
3.3.2023 12:15:52 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Hankinnan tavoitteena on ollut se, että hyvinvointialue pystyy kaikissa oloissa turvaamaan pirkanmaalaisten mielenterveyspotilaiden ja -asiakkaiden palveluiden riittävän saatavuuden. Henkilöstön saatavuusongelmat ovat uhanneet tätä tavoitetta Pirkanmaalla jo pitkään. Ongelma on sekä alueellinen että kansallinen.
- Nyt hankittu lääkäripalvelu ostetaan henkilöstövuokrauksena ja vastuu palvelun järjestämisestä ja työntekijöiden ohjaamisesta on kokonaisuudessaan hyvinvointialueella. Järjestely on välttämätön, kunnes jo käynnistetyt muut toimenpiteet tuovat helpotuksen henkilöstön saatavuuteen. Viimeisen vuoden aikana noin kymmenen prosenttia aikuisten psykiatrian lääkärityövoiman osuudesta on tuotettu muulla kuin omalla henkilöstöllä, sairaaloiden osastot pääosin omin voimin. Palvelujen kysyntä on voimakkaasti lisääntynyt muun muassa pandemian aiheuttaman kuormituksen vuoksi. On syntynyt jonoa, jota puretaan nyt mahdollisimman nopeasti, toteaa hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola.
Strategiaan perustuvan aluehallituksen hankinnan ennakoitu arvo oli 10 miljoonaa euroa vuosittain. Ennakoidun arvon laskemiseen on käytetty vallitsevan tavan mukaan suurinta mahdollista maksettavaa kokonaiskorvausta. Toteuma voi olla käytännössä pienempi tai hieman suurempi.
Hankinta ei sisällä määrä- tai vähimmäisostovelvoitetta. Hankinnassa palvelun hinnat on vahvistettu, mutta palvelun täsmällinen määrä on jätetty avoimeksi. Hyvinvointialue tilaa palvelua oman tarpeensa ja palveluntuottajan kapasiteetin mukaisesti. Hyvinvointialue hankkii ostopalveluja täydentääkseen omia resurssejaan ja vastatakseen lisääntyneeseen kysyntään.
Hyvinvointialue pyrkii edelleen aktiivisesti rekrytoimaan palvelukseensa lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa.
- Tavoitteemme on ennen kaikkea turvata kriittiset palvelut. Tähän tarvitsemme sitoutunutta omaa henkilöstöä, mutta myös yksityisiä palveluntuottajia, konsernipalvelujohtaja Juhani Sand toteaa.
Hyvinvointialue on jo käynnistänyt toimenpiteet, joilla tehdään kokonaisselvitys psykiatrian tilanteessa Pirkanmaalla. Selvityksellä pyritään ratkaisemaan sekä palvelujen kysynnän ja tarjonnan että henkilöstön saatavuuden haasteita. Yhteistyöllä pystytään turvaamaan psykiatristen potilaiden välttämätön hoito, kuten hyvinvointialueen vastuulle on annettu.
- Selvitys etsii ongelmien juurisyyt ja tuottaa ehdotukset, joilla voidaan varmistaa sairaiden ja apua tarvitsevien mahdollisimman hyvä hoito, sanoo sairaalapalvelujen johtaja Juha Kinnunen.
Yhteyshenkilöt
Sairaalapalvelujen johtaja Juha Kinnunen
Puh:044 472 9939juha.kinnunen@pirha.fiKonsernipalvelujohtaja Juhani Sand
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiHyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Taysissa on alkamassa kaksi uutta diabeteslääketutkimusta – tavoitteena hidastaa sairauden syntyä ja etenemistä13.7.2026 14:15:13 EEST | Tiedote
Voisiko tyypin 1 diabeteksen puhkeamista viivyttää lääkehoidolla esidiabetesvaiheessa? Entä voisiko vastasairastuneen diabeetikon omaa insuliinituotantoa ylläpitää lääkkeen avulla? Tähän etsivät vastauksia 1–36-vuotiaille diabeetikoille ja esidiabeetikoille suunnatut uudet lääketutkimukset lasten lääketutkimuskeskus PeeTUssa.
Pirkanmaan hyvinvointialueen neuvonnan ja ohjauksen yhteydenottokanavissa on tapahtunut muutoksia1.7.2026 14:24:10 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluneuvonta on muuttunut Pirhan neuvonnaksi, josta saa yleistä neuvontaa palveluistamme. Ikäihmisten ja vammaisten palveluista saa ohjausta ja neuvontaa Lähitoripuhelimesta.
Ikäihmisten palvelujen toukokuun laskutuksessa viiveitä30.6.2026 15:50:30 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen ikäihmisten palvelujen toukokuun laskutus on osittain myöhässä. Viiveet johtuvat uuden asiakastietojärjestelmä Sagan käyttöönotosta sekä siihen liittyvistä järjestelmäkorjauksista ja kirjausten tarkistuksista.
Vähemmän sairaalapäiviä – Antibioottipumppu ja kotisairaala tuovat lapsipotilaalle mahdollisuuden toipua kotona29.6.2026 12:24:02 EEST | Tiedote
Taysin lasten kotisairaalassa on otettu käyttöön antibioottipumput, joiden avulla yhä useampi suonensisäistä antibioottihoitoa tarvitsevista lapsista voi jatkaa hoitoa kotonaan sairaalaosaston sijaan. Uusi käytäntö tuo perheiden arkeen joustoa, voi vähentää sairaalahoidon tarvetta ja laskea samalla kustannuksia.
Sastamalan psykiatrian osastojen toiminta siirtyy Tays Keskussairaalaan26.6.2026 13:47:27 EEST | Tiedote
Sastamalan psykiatrian osaston ja viikko-osaston toiminta siirretään lähikuukausina Tays Keskussairaalaan Sastamalan psykiatripulan vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
