Pirkkalan Partolan Alko uudistetaan erikoismyymäläksi

Pirkkalan Partolassa sijaitseva Alkon myymälä uudistetaan ja se muuttuu lähimyymälästä erikoismyymäläksi. Partolan myymälässä on tarjolla jatkossa entistä laajempi ja monipuolisempi valikoima. Lisäksi myymälään tulee myyntiin erikoiseriä ja harvinaisuuksia.
Myymälä on kiinni remontin vuoksi maanantaina 13. maaliskuuta klo 9–13, mutta palvelee muutoin normaalien aukioloaikojen mukaan. Myymälän ollessa suljettuna asiakkaita palvelevat muut Tampereen alueen Alkot. Myymälöiden sijainnit ja aukioloajat voi tarkistaa Alkon verkkosivuilta.
”Pyrimme vastaamaan uudistuksella yhä joustavammin muuttuviin asiakastarpeisiin, parantamaan asiakaskokemusta entisestään sekä luomaan puitteet huippuasiakaspalvelulle”, palvelujohtaja Kimmo Mäkelä kertoo.
”Jatkossa Partolan myymälään saapuu joka kuukauden ensimmäinen torstai uusia erikoiseriä niin ympäri maailmaan kuin Suomestakin. Kaiken kaikkiaan uudistetun myymälässämme on noin 1600 tuotteen valikoima. Valikoimassa on viinejä noin 900, panimotuotteita 200, väkeviä 400 ja alkoholittomia juomia 45”, palvelupäällikkö Tuomas Kokko sanoo.
Myymälässä otetaan myös aktiivisesti huomioon asiakkaiden toiveita sekä ajankohtaisia trendejä. Verkkokaupan kautta on lisäksi tilattavissa yli 11 000 tuotteen koko Alkon valikoima, sillä jokainen Alko toimii myös verkkokaupan noutopisteenä.
Trendikäs fleksaus huomioi ympäristöasioita
Lisääntyvä ja trendikäs fleksaus ruokapöydässä on hyvä tapa huomioida ympäristöasioita. Fleksaaja korvaa esimerkiksi liharuoan kasvisperäisellä tai muuten kevyemmällä vaihtoehdolla. Punaisen lihan sijaan valitaan kanaa, kasviperäisiä raaka-aineita sekä kaura-, herne- ja papupohjaisia tuotteita. Myös kasvis- ja vegaaniruoat lisäävät suosiotaan.
”Ruokatuotteille, jotka tavoittelevat lihan suutuntumaa ja makua, sopivat hyvin samat juomasuositukset kuin lihallekin – olipa kyse täyslihasta, burgeripihvistä tai niiden korvikkeista. Kasvisruokien kanssa sopii hyvin hedelmäinen valkoviini tai kevyempi punaviini, kuten pinot noir”, kertoo Kokko.
”Viinien ja oluiden valmistamisessa voidaan käyttää eläinperäisiä aineita, kuten liivatetta, kananmunaa tai maitoa, mutta vegaanisissa juomissa näiden tilalla on kasvi- tai saviperäisiä aineita. Alkon Vihreä valinta -symbolin tuotteista valikoimassa on lukumääräisesti eniten juuri vegaanisia juomia.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Palvelujohtaja Kimmo Mäkelä 040 749 1184, kimmo.makela@alko.fi
Alkon mediapuhelin, 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 373 myymälää, yli 140 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2021 Alkon liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 55 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Alkon huhtikuun myyntitiedote – litramyynti laski 8,7 prosenttia10.5.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Alkon huhtikuun litramyynti laski edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 8,7 prosenttia. Valikoimassa näkyy jo kesä. Kausivalikoimaan viitisenkymmentä uutuustuotetta.
Alkon valikoiman Pernod Ricardin tuotteiden hintalappuihin lisätään toimittajatieto19.4.2023 18:00:00 EEST | Tiedote
Alkon kansainvälinen tavarantoimittaja Pernod Ricard on päättänyt aloittaa alkoholijuomien toimitukset uudelleen Venäjälle. Uutinen on aiheuttanut runsaasti keskustelua ja kritiikkiä. Reagoimme tilanteeseen lisäämällä valikoimassamme oleviin Pernod Ricardin tuotteiden hintalappuihin tiedon tuotteen toimittajasta.
Alko sulkee toukokuussa Helsingin Itiksen kauppakeskuksessa sijaitsevan myymälän12.4.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Helsingin kauppakeskus Itiksen Stockmann Herkun lopettaessa toimintansa myös samassa kerroksessa oleva Alkon myymälä suljetaan ja palvelut keskitetään kahteen muuhun Itäkeskuksen alueen myymälään. Alkon myymälä on avoinna 27. toukokuuta saakka.
Alkon maaliskuun myyntitiedote – litramyynti lähes viime vuoden tasoa12.4.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Alkon maaliskuun litramyynti laski edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 1,1 prosenttia. Asiakkaiden tyytyväisyys Alkon valikoimaan on historiallisen korkealla tasolla.
Alkon tilinpäätös tammi-joulukuu 2022: Alkon palvelu vastuullista ja asiakkaiden arvostamaa 11.4.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
Asiakkaat arvostivat Alkon palvelun kaupan alan parhaaksi. Alkon myynnissä näkyi koronarajoituksista luopuminen, ja myydyt litrat palautuivat koronaa edeltävän vuoden 2019 tasolle. Alkon liikevaihto laski 8 prosenttia ja myyntivolyymi 10 prosenttia. Vastuullisuuden painopisteitä olivat alkoholihaittojen vähentäminen, yksinäisyyden ennaltaehkäiseminen ja toiminnan ilmastovaikutusten pienentäminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme