Oulun yliopisto

Pitkäketjuiset rasvahapot ohjaavat soluhengitystä – tutkijaryhmän uraauurtava löydös voi lisätä ymmärrystä harvinaisista mitokondriosairauksista

Jaa
Mitokondrioiden tuottamien pitkien rasvahappojen merkitystä soluhengitykselle ei ole aiemmin tunnettu. Oulun yliopiston tutkijoiden löydöksestä toivotaan apua mitokondriotautien ymmärtämiseen. Mitokondriotaudit ovat joukko harvinaisia sairauksia, joihin liittyy häiriö solun energiatuotannossa.
Proteiinikiteitä mikroskoopissa. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen.
Proteiinikiteitä mikroskoopissa. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen.

Soluhengitys on monimutkainen ja tarkasti säädelty tapahtumasarja, jonka avulla solut ottavat ravinnosta energiaa. Tapahtumaketjusta vastaavat solujemme sisällä toimivat pienet energiatehtaat eli mitokondriot.

Mitokondrioissa tapahtuva rasvahapposynteesi on edellytys toimivalle soluhengitykselle, mutta sen tarkkaa mekanismia ei ole tiedetty.

Oulun yliopiston tutkijat onnistuivat osoittamaan, miten pitkäketjuiset rasvahapot säätelevät soluhengityksen määrää. Tutkijoiden tekemä löytö on täysin uusi, sillä mitokondrioiden tuottamien pitkien rasvahappojen merkitystä soluhengitykselle ei ole aiemmin tunnettu.

Tulokset ovat merkittäviä, sillä ne avaavat kokonaan uuden ja kiinnostavan yhteyden pitkien rasvahappojen ja soluhengityksen välille. ”Tieto auttaa meitä ymmärtämään aivan uudella tavalla sairauksia, joissa mitokondrioiden toiminta ja soluhengitys ovat heikentyneet”, päätutkijana toiminut M. Tanvir Rahman kertoo.

Tutkimus liittyy laajempaan tutkimuskokonaisuuteen, jossa selvitetään soluhengityksen ja solun ravitsemustilan välisen yhteyden säätelyä. Työssä käytettiin proteiinin muokkausmenetelmää, jossa mitokondrion rasvahapposynteesiin osallistuvaa MECR-entsyymiä muokattiin molekyylimallintamisen ja proteiinien rakennetutkimuksen avulla. ”Usein tällaiset muokkaukset eivät onnistu, mutta tutkimuksemme esittelee myös onnistuneen esimerkin kohdennetusta proteiinin muokkauksesta”, tutkija Kaija Autio kertoo.

Tutkimus on esimerkki monitieteisestä tutkimuksesta, joka yhdistää molekyylimallinnusta, rakennebiologiaa, hiivagenetiikkaa ja biokemiaa. Pääosa tutkimuksesta on tehty Oulun yliopiston biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa ja Biocenter Oulussa. Molekyylimallinnus on tehty yhteistyössä saksalaisten ja puolalaisten tutkijoiden kanssa.

Tutkimusta ovat rahoittaneet mm. Suomen Akatemia, Sigrid Juséliuksen säätiö, Jane ja Aatos Erkon säätiö ja Mary ja Georg C. Ehrnroothin säätiö.

Tutkimustulokset julkaisi tiedelehti Nature Communications.

Tutkimusjulkaisu: Tanvir Rahman, M., Kristian Koski, M., Panecka-Hofman, J. et al. An engineered variant of MECR reductase reveals indispensability of long-chain acyl-ACPs for mitochondrial respiration. Nat Commun 14, 619 (2023). https://doi.org/10.1038/s41467-023-36358-7

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaija Autio, dosentti, yliopistotutkija, Oulun yliopisto
050 546 28 64
kaija.autio@oulu.fi


M. Tanvir Rahman, FT, tutkijatohtori, Oulun yliopisto
040 5032042
mohammad.rahman@oulu.fi

Kuvat

Proteiinikiteitä mikroskoopissa. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen.
Proteiinikiteitä mikroskoopissa. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen.
Lataa
Proteiinitutkimusta Biocenter Oulun laboratoriossa Oulun yliopistossa. Kuvassa erikoistutkija Kristian Koski, joka on yksi tutkimuksen tekijöistä. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen.
Proteiinitutkimusta Biocenter Oulun laboratoriossa Oulun yliopistossa. Kuvassa erikoistutkija Kristian Koski, joka on yksi tutkimuksen tekijöistä. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Tiina Rajala, Tua Huomo, Pertti Korhonen ja Janne Saarikivi valittiin Oulun yliopiston hallitukseen1.6.2023 15:57:01 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston kollegio on valinnut neljä uutta jäsentä Oulun yliopiston hallitukseen. Pohjois-Pohjanmaan liiton kehitysjohtaja Tiina Rajala valittiin kaudelle 5.9.2023–31.12.2025. VTT:n Tietointensiiviset tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen johtaja Tua Huomo, Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen sekä kielitieteilijä, tietokirjailija Janne Saarikivi puolestaan kaudelle 1.1.2024–31.12.2025. Yliopiston kollegio päätti asiasta 31.5.2023. Päätös syntyi äänin 13–8.

Ihmisen hiki on ehtymätön tiedonlähde – Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä menetelmä voi auttaa tunnistamaan merkkejä jopa sairauksista17.5.2023 06:47:00 EEST | Tiedote

Iholle asetettuun laastariin kertyvä hiki ja sen sisältämät nanokokoiset vesikkelit eli eksosomit paljastavat tietoja elimistön tilasta ja voivat tuoda esiin merkkejä jopa erilaisista sairauksista. Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämän menetelmän sovellusmahdollisuudet ulottuvat sairauksien diagnostiikan lisäksi myös lääketeollisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme