Pohjalaisjokien jäät liikkeellä poikkeuksellisen aikaisin
Lähipäivien kylmenevän sään ja pienten sademäärien ennustetaan kääntävän nopeasti nousseet vedenkorkeudet ja virtaamat vähitellen laskuun sekä pienentävän jääpatoriskiä. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus seuraa alueen jääpatotilannetta Lapväärtin-Isojoelle, Kyrönjoella ja Lapuanjoelle tunnettuihin jääpatopaikkoihin asennettujen riistakameroiden avulla.
Ilmoituksia jääpadoista on tullut Lapväärtin-Isojoelta sekä Kristiinankaupungista että Isojoelta. Kristiinankaupungissa Peruksessa viikonlopulla asutusta uhannut jääpato on saatu purettua niin, että vesi pääsee ainakin toistaiseksi virtaamaan padottavan alueen ohi. Isojoella Kanniston alapuolelle muodostui maanantaina pitkähkö jääkasauma, joka voi tiivistyessään uhata alueen vapaa-ajanasutusta. Jääkasauman purkamista ei kuitenkin nykytilanteessa pidetä ajankohtaisena, koska se voisi pahentaa joen alaosan tilannetta. Yläpuolelta tulevat jäät voivat muuttaa tilannetta varsinkin Peruksessa ja sen alapuolella, missä on edelleen syytä varautua nopeasti muuttuviin vedenkorkeuksiin.
Tämän hetken ennusteiden mukaan pienempien pohjalaisjokien virtaamat kääntyvät laskuun tänään (tiistaina) tai huomenna. Myös isompien jokien virtaamien ennustetaan kääntyvän laskuun tämän viikon aikana. Pohjalaisjokien vedenkorkeudet ja virtaamat ovat tällä viikolla ajankohtaan nähden poikkeuksellisen suuria, mutta kuitenkin pääosin pienempiä kuin keskimääräisen kevättulvan aikana. Esimerkiksi Kyrönjoella Skatilassa virtaaman ennustetaan lähestyvän vuodesta 1911 alkaneen mittaushistoriansa tammikuun suurinta virtaamaa tällä viikolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
Vesitalousasiantuntija Juhani Huhtamäki, puh. 0295 027 806
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra ÖsterbottenPäätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 5, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
De senaste dagarnas nederbörd har fått åarna att nå flödesnivåer (landskapen i Österbotten)19.12.2025 12:58:56 EET | Pressmeddelande
Under de senaste dagarna har det regnat och snön som föll tidigare har smält. Detta har gjort att vattenföringen och vattenståndet i de österbottniska vattendragen har nått höga nivåer för årstiden.
Viime päivien sateet nostaneet joet tulvakorkeuksiin (Pohjalaismaakunnat)19.12.2025 12:58:56 EET | Tiedote
Viime päivien vesisateet ja aiemmin sataneen lumen sulaminen ovat nostaneet pohjalaismaakuntien vesistöjen vedenkorkeudet ja virtaamat vuodenaikaan nähden korkeiksi.
ELY-keskus jatkoselvitti Lestijärvessä havaitun turpeen alkuperää – ennallistamishankkeet vähentävät järven vesistökuormitusta (Keski-Pohjanmaa)18.12.2025 13:43:41 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen asiantuntijat selvittivät 12.11.2025 maastokäynnillä Lestijärven maatuulivoimapuiston ojituksia sekä Joutennevan ja Tummunnevan ennallistettujen suoalueiden tilaa. Havaintojen perusteella keväällä 2025 Lestijärvessä havaittu turve ei ole peräisin tuulivoimapuiston ojituksista. Ennallistettujen suoalueiden arvioidaan vähentävän alapuolisiin vesistöihin kohdistuvaa kuormitusta pitkällä aikavälillä.
Vetelin Haapajärven vedenpinta nousee (Keski-Pohjanmaa)17.12.2025 11:28:08 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen johdolla toteutetun kunnostushankkeen viimeisessä vaiheessa rakennettu pohjapato on pääosin valmis. Vedenpinta järvessä on nousussa ja vesi virtaa padon yli.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen som gäller Storbötet Vind 2 Ab:s vindkraftsprojekt Storbötet 2 (Österbotten)17.12.2025 11:05:27 EET | Pressmeddelande
I projektet planerar Storbötet Vind 2 Ab ett vindkraftsprojekt med 7 högst 300 meter höga vindkraftverk på produktionsområdet Storbötet 2 i Vörå och ett högst 300 meter högt vindkraftverk på produktionsområdet Storbötet 1 i Nykarleby. Projektområdet ligger cirka 8 km österut från Oravais by på den östra sidan av riksväg 8.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme