Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Pohjalaismaakunnissa tehtiin kesän ensimmäiset sinilevähavainnot

Jaa
Pohjalaismaakunnissa on tehty kesän ensimmäiset sinilevähavainnot, mutta tilanne on kuitenkin vielä rauhallinen. Juhannukseksi ennustetut helteet voivat kuitenkin muuttaa tilanteen nopeasti. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vakiohavaintopaikoilla pohjalaismaakunnissa ei ole tehty vielä sinilevähavaintoja tämän kesän valtakunnallisessa sinileväseurannassa. Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto teki kesän ensimmäisen Järvi-meriwikiin viedyn havainnon viikko sitten Räyringinjärven uimarannalla, jossa sinilevää havaittiin hieman. Lappajärveltä tehtiin kuluneen viikon aikana kaksi kansalaishavaintoa, toinen Myllyniemen rannalla, jossa sinilevää oli havaittu eilen runsaasti. Toinen havainto oli tehty Lappajärven Sahin uimarannassa 21.6, jossa sinilevää ei havaittu.

Kunnan ympäristöterveydenhuolto seuraa ja tiedottaa sinilevätilanteesta muun muassa kunnan verkkosivuilla. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ilmoittaa pohjalaismaakuntien sinilevätilanteesta tiedotteessaan torstaisin. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vakiohavaintopisteitä on Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla, näistä havaintopisteistä tehdyt havainnot viedään Järvi-meriwikiin. Lisäksi tiedotteessa kerrotaan muutkin pohjalaismaakunnissa tehdyt havainnot, jotka on viety Järvi-meriwikiin. Kansalaisten havainnot tuovat tärkeää lisätietoa alueemme sinilevätarkkailuun. Levähavaintoja voi ilmoittaa myös leväpuhelimen numeroon 0295 027 990.

Leväseurannan havainnot kertovat sinilevätilanteen kyseisenä ajankohtana vain havainnointipisteellä, jolloin levätilanne eri puolilla järveä saattaa vaihdella. Sinileväesiintymät ovat usein peilattavissa ajankohtaisiin säähavaintoihin. Esimerkiksi tyyni, aurinkoinen ja lämmin sää saavat sinileväkukinnat runsastumaan ja nousemaan vesipatsaasta vedenpintaan. Lisäksi runsaiden sateiden myötä vesistöihin valuvat ravinteet luovat leville otolliset lisääntymisolosuhteet.Runsaasti sinilevää sisältävän veden käyttöä ei suositella, sillä sinilevät voivat aiheuttaa muun muassa iho-oireita, silmien kutinaa, huimausta ja pahoinvointia. Sinileväistä vettä ei saa juoda, käyttää tiskivetenä, pesuvetenä eikä löylyvetenä. Erityisesti pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa leväpitoisen veden lähettyviltä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leväseurantapuhelin 0295 027 990 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 5, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Rapport erbjuder verktyg för att beakta landskapsvärden i planläggningen2.12.2025 15:17:28 EET | Pressmeddelande

Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten och miljöministeriet informerar: Regionutvecklingen och produktionen av förnybar energi förändrar landskapen. Än så länge är det svårt att avgöra hurdana förändringar landskapen tål utan att förlora sina centrala värden. En färsk utredning har granskat hur landskapet beaktas i planläggningsprojekt. Rapporten erbjuder praktiska verktyg och checklistor som gör hanteringen av landskapsvärden mångsidigare.

Raportti tarjoaa työkaluja maisema-arvojen huomiointiin kaavoituksessa2.12.2025 15:17:28 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja ympäristöministeriö tiedottavat: Alueiden kehittäminen ja uusiutuvan energian tuotanto muuttavat maisemia. Toistaiseksi on hankala osoittaa, millaisia muutoksia maisemat sietävät menettämättä keskeisiä arvojaan. Tuore selvitys on käynyt läpi, miten maisema huomioidaan kaavoitushankkeissa. Raportti tarjoaa käytännönläheisiä työkaluja ja tarkastuslistoja, jotka monipuolistavat maisema-arvojen käsittelyä.

En ny regional riktlinje för arbetstillstånd i de österbottniska landskapen har nu publicerats1.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Den gemensamma regionala riktlinjen för anlitande av utländsk arbetskraft i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten för tiden 1.12.2025 – 31.5.2026 har nu utarbetats av NTM-centralerna. Riktlinjen grundar sig på utlänningslagen och den stöder beslutsfattandet gällande uppehållstillstånd hos Migrationsverket särskilt ur perspektivet av tillgången på arbetskraft.

NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens motiverade slutsats om miljökonsekvensbeskrivningen för Laine Offshore Wind Oy:s (co. OX2) Laine havsbaserade vindkraftsprojekt (Finlands ekonomiska zon, Österbotten och Mellersta Österbotten)28.11.2025 12:01:00 EET | Pressmeddelande

Laine Offshore Wind Oy planerar ett havsbaserat vindkraftsprojekt med högst 150 vindkraftverk i Bottenviken i Finlands ekonomiska zon. På basis av samrådsresponsen betonas projektets omfattning och mycket mångfacetterade konsekvenser både till havs och på land.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye