Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumassa katsottiin yhdessä tulevaisuuteen
19.5.2022 14:10:54 EEST | Expomark | Tiedote
Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumaa odotettiin pandemian vuoksi kaksi ylimääräistä vuotta – edellisen kerran Oulussa kokoonnuttiin vuonna 2018. Neljän vuoden hiljaiselon rikkoutuminen näkyi selvästi, sillä Ouluhalli oli tänä vuonna täynnä näytteilleasettajia. Kaikki osastopaikat myytiin nopeasti loppuun.
Maailmantilanne huomioiden tapahtuma oli tärkeä pohdinnan paikka suomalaiselle teollisuudelle. Pandemia aiheutti alalle omat haasteensa, ja nyt Venäjän tilanne ja sen vaikutus suomalaiseen elinkeinoelämään ja teollisuudenalaan puhututtaa. Tapahtuma oli erinomainen tilaisuus tehdä katsaus siihen, millaisia koko maata palvelevia upeita mahdollisuuksia Pohjois-Suomessa on.
Ohjelmassa loisti huippuosaaminen ja ajakohtaisuus
Tapahtumassa käsiteltiin runsaasti päivänpolttavia teemoja pohjoisen teollisuudenalan tiimoilta. Käsittelyssä oli esimerkiksi sähkön riittävyys teollisuudessa, suomalaisten kaivosprojektien tilanne, vedyn mahdollisuudet teollisuudessa sekä kunnossapidon vastuu. Lisäksi keskusteltiin osaajien riittävyydestä pohjoisessa Suomessa. Näytteilleasettajien osastoilla esiteltiin tuoteuutuuksia ja käytiin keskustelua eri yritysten edustajien kanssa – ja ennen kaikkea paikattiin pandemiavuosien jättämää lovea kasvokkaisille tapaamisille.
Uusille yhteistyökuvioille rakennettiin otollista maaperää tapahtumakeskiviikkona 18.5., kun Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuman yhteydessä järjestettiin ammattilaisille suunnattu B2B-verkostoitumistilaisuus Suomi-Ruotsi-jääkiekko-ottelun hengessä. Tunnelmallinen ilta oli täynnä jaettua innostusta ja uusia tuttavuuksia, ja ajatuksia vaihdettiin vilkkaasti.
Tapahtumassa juhlistettiin myös kunnossapidon osaamista. Suomen Messusäätiö ja Kunnossapitoyhdistys Promaint ry palkitsivat Lapin ammattikorkeakoulun pitkäjänteisestä työstä kunnossapidon ja ennen kaikkea käyttövarmuuskoulutuksen kehittämisessä.
Varmasti kohti tulevaisuutta
Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumalla on tärkeä rooli Oulun talouselämän kehittämisessä. Tapahtuma itsessään keräsi tänä vuonna runsaasti ihmisiä vilkastuttamaan Oulun kaupunkikuvaa, mutta pidemmällä tähtäimellä vaikutus on sitäkin suurempi. Pohjoinen Teollisuus -tapahtumassa tekijät puhaltavat vuosi toisensa jälkeen yhteen hiileen, jotta pohjoisen teollisuudenala jatkaisi menestyksekästä kasvuaan ja vahvistaisi edelleen koko Suomen elinkeinoelämää.
Teollisuuden ala kasvaa ja kehittyy, ja sitä myöten koko ajan tarvitaan myös uusia kohtaamisia. Seuraava Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma järjestetään 22.–23.5.2024, ja paikkana on edelleen tuttuun tapaan Oulu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Ahoohjelma- ja markkinointipäällikkö, teollisuustapahtumatExpomark Oy
Puh:0405882974tiina.aho@expomark.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Expomark järjestää teollisuuden ja terveyden alan messutapahtumia tuoden yhteen alojensa osaajat, tiedon ja ratkaisut. Missionamme on edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla merkityksellisiä kohtaamisia. Olemme Suomen Messujen tytäryhtiö ja seitsemän hengen tiimimme toimipaikkana on Jyväskylä. Tapahtumiamme ovat Pohjoinen Teollisuus, Energiamessut, Proforest, Apuvälinemessut, Hyvä Ikä ja Fysioterapia & Kuntoutus. Lue lisää:www.expomark.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Expomark
Riihimäen Erämessut kokosi yli 25 800 luonnossa liikkujaa – aurinkoinen sunnuntai kruunasi viikonlopun7.6.2026 17:12:46 EEST | Tiedote
Riihimäen Erämessut järjestettiin 5.-7.6.2026, ja aurinkoinen sunnuntai kruunasi koko viikonlopun. Pohjoismaiden laajimpaan eräalan tapahtumaan saapui yhteensä yli 25 800 luonnossa liikkujaa, ja messualueella oli mukana yli 250 näytteilleasettajaa metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luonnossa liikkumisen parista.
Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla neljä voittajaa6.6.2026 09:33:03 EEST | Tiedote
Ensimmäistä kertaa jaetulla tunnustuksella nostettiin esiin vastuullisuutta, innovaatioita ja vaikuttavuutta. Palkinnot jaettiin Riihimäen Erämessuilla perjantaina 5.6.2026.
Kesäinen avaus Riihimäellä: Erämessut liikkeelle uutisilla ja elämyksillä5.6.2026 17:18:36 EEST | Tiedote
Riihimäen Erämessut käynnistyivät perjantaina 5.6. reippaasti keräten ensimmäisenä päivänä paikalle yli 7500 metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luonnon ystävää. Mukana on yli 250 näytteilleasettajaa sekä runsaasti ohjelmaa ja mahdollisuuksia kokeilla. Tunnelma messualueella oli alusta asti innostunut, kun joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma kokosi jälleen yhteen uusia ja vanhoja tuttuja.
Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla neljä voittajaa5.6.2026 14:30:00 EEST | Kutsu
Ensimmäistä kertaa jaetulla tunnustuksella nostettiin esiin vastuullisuutta, innovaatioita ja vaikuttavuutta. Palkinnot jaettiin Riihimäen Erämessuilla perjantaina 5.6.2026.
Tervetuloa Riihimäen Erämessuille 5.-7.6.2026!26.5.2026 12:32:44 EEST | Kutsu
Metsästyksen, kalastuksen ja retkeilyn harrastajat ja asiantuntijat koolla Riihimäellä Kutsumme median edustajat lämpimästi tervetulleeksi mukaan Riihimäen Erämessuille. Mukana on yli 200 näytteilleasettajaa sekä runsaasti ohjelmaa ja kokeiltavaa. Alansa legenda on koonnut metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja monipuolisesti luonnossa liikkuvat yhteen jo 1972 vuodesta lähtien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


