Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa aluehallintoviraston rajoittamispäätös ennallaan marraskuussa (Pohjois-Suomi)
Määräys on voimassa ajalla 1.11. - 30.11.2020, ja se koskee Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen 38:aa kuntaa.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto huomioi päätöstä tehdessään Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueellisten koordinaatiotyöryhmien kokonaisarvion alueellisesta koronaepidemian tilanteesta ja suosituksista torjuntatoimiksi. Jos epidemiologinen tilanne muuttuu, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto arvioi tätä kokoontumisia koskevaa rajoituspäätöstä uudelleen ja voi muuttaa päätöstään.
Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa järjestettävissä yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on varmistettava turvalliset olosuhteet kokoontumiselle. Yli 50 hengen tapahtumia voi järjestää ilman henkilömäärien ylärajaa sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa silloin, kun tapahtumanjärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden.
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueilla viimeisen kahden viikon COVID-19-tapausten ilmaantuvuus on vaihdellut välillä 5,6 – 10,2 tapausta 100 000 asukasta kohden. Tautitilanne muuttuu päivittäin.
Jos tartuntatautitilanne pahenee äkillisesti, kunta voi tehdä tiukempia rajoituksia epidemian leviämisen torjumiseksi. Paikallisten viranomaisten tekemät päätökset ja toimenpiteet ovat epidemian hallinnan lähtökohtana, sillä epidemiologinen tilanne voi muuttua äkillisesti ja tautiryvästymät voivat kohdistua pieneen paikkakuntaan. Mahdollisen tartuntaryppään ilmaantuessa tiedon kulun ja viestinnän merkitys korostuu.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella kuntien, sairaanhoitopiirien sekä muiden toimijoiden yhteistyö on toiminut erinomaisesti, ja aluehallintovirasto yhteensovittaa tartuntatautien torjuntatyötä alueella erilaisissa epidemiologisissa tilanteissa.
Turvavälit ja hyvä hygienia ehkäisevät epidemian leviämistä
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen tarkoituksena on ehkäistä alueellaan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämistä ja tartuntatautitilanteen pahenemista. Joukkoaltistumisten ja taudin leviämisen riski on erityisen suuri kaikissa tilanteissa, joissa suuri joukko ihmisiä kokoontuu ja voi päätyä lähikontaktiin keskenään. Yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa tartunnan torjuntatoimista on välttämätöntä huolehtia. THL:n ja OKM:n ohjeessa edellytetään muun muassa, että:
- osallistujien välille on lähikontaktien välttämiseksi turvattava mahdollisuus 1-2 metrin turvavälien ylläpitämiseen
- tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja, ihmisiä pitää muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä.
- järjestäjän pitää ohjeistaa osallistujia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
Kun kokoontumisissa noudatetaan riittäviä turvaohjeita, voidaan tartunnan riskiä olennaisesti vähentää. Jos sisä- ja ulkotiloissa järjestettävien yli viidenkymmenen (50) hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten turvallisuutta ei voida varmistaa, niiden järjestäminen on kielletty.
Lisätietoja:
Liite: Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös 22.10.2020 (pdf)
Tapahtumajärjestäjien neuvonta puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16), sähköposti: koronainfo@avi.fi
Usein kysytyt kysymykset
Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)
Aluehallintovirastojen päätökset (yleistiedoksiannot): http://www.avi.fi/web/avi/yleistiedoksiannot
Median yhteydenotot:
Ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, terttu.savolainen@avi.fi
Aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 598, pasi.hirvikoski@avi.fi
Viestintäpäällikkö Alpo Merilä, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 530, alpo.merila@avi.fi
Koko Suomi
Pohjois-Suomi
Alkoholi ja anniskelu
Opetus ja kulttuuri
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Työsuojelu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9–16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
