Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue rakentuu

Jaa

Laaja poliittinen seurantaryhmä kokoontui 23.9. ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanollaan, joka on muodostettu kevään kuntavaalien tulosten pohjalta. Ryhmän puheenjohtajana toimii Antero Aulakoski.

Kuten suppealla poliittisella ryhmällä, myös laajalla ryhmällä on kaksi roolia ja tehtävää: se toimii POPsote-hankkeen ohjausryhmänä ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelun seurantaryhmänä. Jälkimmäisessä roolissa ryhmä linjaa hyvinvointialueen valmistelutyötä ennen aluevaltuuston ja -hallituksen aloittamista maaliskuussa 2022.

Suuri muutos vaatii nopeaa valmistelua

Muutosjohtaja Ilkka Luoma alusti hyvinvointialueuudistuksen merkityksestä:

”Yhteiskunnallisesti muutos on kenties merkittävin itsenäisyyden ajan Suomessa. Pohjois-Pohjanmaalle syntyvä hyvinvointialue on siirtyvän henkilöstön ja vuosibudjetin perusteella Suomen kolmanneksi suurin. Alueen koon perusteella olemme toiseksi suurin. Yhteen organisaatioon siirtyvien kuntien ja kuntaliittymien määrän perustella muutos on Suomen suurin. Onnistumisemme mitataan alueen asukkaiden palveluissa vuoden 2023 alussa.”

Hyvinvointialueen valmistelu etenee Pohjois-Pohjanmaalla ripeästi. Väliaikainen valmistelutoimielin ja muu valmisteluorganisaatio tekee työtä suppean ja laajan ryhmän poliittisessa ohjauksessa. Syksyn aikana rakennetaan pohjaa, jotta tammikuun 2022 aluevaaleissa valittava aluevaltuusto voi ottaa vetovastuun maaliskuussa 2022.

Hyvinvointialueen organisaatio rakentuu

Muutosjohtaja Ilkka Luoma kertoi hyvinvointialueen organisaatiorakenteen valmistelusta. Hyvinvointialueen organisaation perusrakennetta on käsitelty useilla foorumeilla. Laaja poliittinen seurantaryhmä linjasi suppean ryhmän ehdotuksesta, että hyvinvointialueen organisaatiorakenteen valmistelua jatketaan seuraavien periaatteiden pohjalta: 

Organisaatio muodostuu seuraavista perusosista:  

  • Poliittinen rakenne 
  • Hyvinvointialueen johto 
  • Järjestämistoiminto 
  • Konsernipalvelut  
  • Toimialat ja toimialueet

Järjestämistä ja tuottamista ei eroteta. Järjestämistoiminto tukee hyvinvointialueen johtoa ja vastaa järjestämiseen liittyvistä tehtävistä. Toimialat tukevat järjestämistoimintoa. Järjestämistoiminto vastaa palveluiden alueellisesta yhteensovittamisesta.

Konsernipalvelut tukevat koko organisaatiota. Pelastustoimi muodostaa oman toimialan. Sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialalle muodostetaan viisi toimialuetta:

  • Yhteiset erityistason palvelut 
  • Ikäihmisten palvelut 
  • Perheiden palvelut 
  • Terveyden ja sairaanhoidon palvelut 
  • Kehitysvammaisten ja vammaisten palvelut 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialueet muodostetaan niin, että seuraavalla organisaatiotasolla organisoinnin perusteena ovat yhteiset palvelut ja alueelliset palvelut. Alueelliset palvelut, jotka sisältävät lähi- ja aluepalveluita, muodostetaan kuuden alueen rakenteella: Koillismaa, Lakeus, Oulu, Oulun eteläinen, Oulunkaari ja Rannikkoseutu.

OYS:n osaamiskeskuspohjainen organisaatio sijoitetaan yhteisiin erityistason palveluihin, kuitenkin niin, että psykiatrian toimialue sijoitetaan perheiden palveluihin ja kehitysvammahuollon toimialue kehitysvammaisten ja vammaisten palveluihin. 

Poliittisella rakenteella pyritään välttämään siilot ja varmistamaan aluevaltuuston ja aluehallituksen kyky johtaa kokonaisuutta.

Lopullisesti organisaatiorakenteen hyväksyy aluevaltuusto. 

Strategiakartta hahmottuu

Järjestämistoiminnon valmistelijat Kirsti Ylitalo-Katajisto ja Anu Vuorinen esittelivät ehdotusta hyvinvointialueen strategiakartaksi.

Strategian lähtökohtana ovat asukkaat, heidän palvelutarpeensa ja Pohjois-Pohjanmaan erityispiirteet. Työ etenee valituista painopisteistä ja yleisistä periaatteista kohti konkretiaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa syksyn aikana. Tuleva aluevaltuusto päättää hyvinvointialuestrategiasta maaliskuussa 2022.

Tulevaisuuden sote-keskus -hanke parantaa palvelujen saatavuutta

Hankejohtaja Jouko Luukkonen antoi tilannekatsauksen POPsote-hankkeesta ja sen kytkeytymisestä hyvinvointialueen valmisteluun.

POPsoten rakennehanke päättyy vuoden 2021 lopussa. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeen täydentävä valtionavustushaku mahdollistaa työn jatkamisen aina vuoden 2023 loppuun saakka.

Jatkohankkeessa painotetaan palveluiden saatavuutta edistäviä toimia perusterveydenhuollossa, sosiaalihuollossa, mielenterveyspalveluissa ja kuntoutuksessa. Kansallista rahoitusta voidaan saada Pohjois-Pohjanmaalle noin kymmenen miljoona euroa. Rahoitusta voidaan käyttää myös jonojen purkuun.

Kokouksessa esitellyt materiaalit löydät POPsoten sivuilta: https://popsote.fi/paatoksenteko/

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Kajaanintie 50
90220 Oulu

Pohjois-Pohjanmaa muodostaa yhden Suomen 21 hyvinvointialueesta. Hyvinvointialueen vastuulle siirtyvät kuntien ja sairaanhoitopiirin vastuulla olevat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja pelastustoimen palvelut.

Hyvinvointialueet on perustettu heinäkuun 2021 alussa. Kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen.

Lisää: popsote.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Hyvinvointialueen tuleva organisaatio, talous ja palvelurakenne suppean poliittisen ryhmän käsittelyssä13.10.2021 16:26:19 EEST | Tiedote

Suppea poliittinen ohjaus- ja seurantaryhmä kokoontui keskiviikkona 13.10. etäkokoukseen. Antti Ollikainen toimi kokouksen puheenjohtajana. Hyvinvointialueen poliittinen rakenne Osana hyvinvointialueen valmistelua on suunniteltu myös tulevan organisaation poliittista rakennetta. Kokouksessa oli asian käsittelyn aikana mukana myös poliittisten piirijärjestöjen edustajat. Hyvinvointialueen ylin päättävä toimielin on vaaleilla valittava aluevaltuusto. Valtuusto päättää tarkemman organisaatiorakenteen. Muut lakisääteiset toimielimet ovat aluehallitus ja tarkastuslautakunta. Aluevaltuustoon tulee Pohjois-Pohjanmaalla 79 jäsentä. Aluehallitukseen tulisi pohjaehdotuksen mukaan 13 jäsentä. Muita toimielimiä olisivat tarkastuslautakunta, yksilöasiainjaosto, aluevaalilautakunta, tulevaisuus-, turvallisuus- ja yhdyspintalautakunnat, ​alueelliset neuvottelukunnat sekä vaikuttamistoimielimet, kuten nuorisovaltuusto ja vanhus- ja vammaisneuvosto. Kokouksessa käytiin keskustelua toimielinrakenteesta,

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme