Pohjois-Pohjanmaan koordinaatioryhmä suosittaa alueelle uusia rajoituksia
20.12.2021 16:48:54 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan koronatilanne jatkuu edelleen vaikeana. Tartuntamäärien kasvu on tasaantunut, mutta tartuntoja todetaan edelleen paljon. Terveydenhuollon kuormitus niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin on korkealla tasolla. Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli maanantaina 31 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa. OYS on perunut laajasti kiireetöntä toimintaa epidemiatilanteen vuoksi.
Huolta tilanteeseen tuo omikron-virusvariantin lisääntyminen maassa. Vaikka variantti ei nykytiedon valossa aiheuta aiempaa vaikeampaa taudinkuvaa, tartuntamäärien lisääntyessä myös sairaalahoitoa vaativien tapausten määrä kasvaa. Tämä puolestaan lisää riskiä terveydenhuollon ylikuormittumiselle.
”Pohjois-Pohjanmaalla ei toistaiseksi ole todennettu uuden virusvariantin aiheuttamia tartuntoja, mutta sellaisen toteaminen on vain ajan kysymys. Tähän mennessä epidemia on opettanut, että Etelä-Suomen kaltainen tilanne tulee meille pienellä viiveellä. Tätä kehityskulkua meidän on nyt saatava hidastettua”, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala kommentoi.
Tärkeintä on ottaa rokote
Koordinaatioryhmä painottaa, että olennaista vaikeiden taudinkuvien estämisessä on edelleen rokotekattavuuden parantaminen. Pohjois-Pohjanmaan yli 12-vuotiaista 81,4 prosenttia on nyt saanut vähintään kaksi rokoteannosta. Vaikka rokotekattavuus nousee, on nousu edelleen hidasta.
Kolmansien rokoteannosten antaminen on käynnistynyt Pohjois-Pohjanmaalla hyvin. Kolmas rokoteannos on tarpeen erityisesti riskiryhmille.
”Rokotukset ovat tie ulos tästä vaikeasta tilanteesta. Emme voi siis enempää painottaa sitä, miten tärkeää on ottaa rokote omalla vuorolla”, Nevala kommentoi.
Koordinaatioryhmä suosittaakin alueen kunnille, että ne edistäisivät rokottamista kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin, huomioiden päivittyneet suositukset rokotteiden annosväleistä.
Rajoituksia yleisötilaisuuksiin sekä asiakas- ja harrastustiloihin
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä katsoo, että terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi alueelle on välttämätöntä asettaa uusia rajoituksia. Koordinaatioryhmä suosittaa aluehallintovirastoa kieltämään yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Pohjois-Pohjanmaan alueella. Täyskiellon myötä tilaisuuksia ei voisi järjestää koronapassin avulla.
Lisäksi koordinaatioryhmä suosittaa aluehallintovirastolle, että se asettaisi alueelle tartuntatautilain 58 g -pykälän mukaisia sulkutoimenpiteitä.
Koordinaatioryhmä suosittaa myös kiristämään ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoja koskevia rajoituksia Pohjois-Pohjanmaalla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koronapassia ehdotetaan otettavaksi alueella pois käytöstä. Ryhmä katsoo, että jos ravintolarajoituksia ei kiristetä, jää muiden toimenpiteiden vaikutus vähäiseksi. Päätökset ravintolarajoituksista tekee valtioneuvosto.
Joulua tulee viettää vain perheen kesken
Joulun koordinaatioryhmä suosittelee viettämään mahdollisimman pienimuotoisesti, vain perhepiirissä. Muutoinkin kontakteja on tärkeää vähentää. Riskiryhmien ja ikäihmisten suojelemiseen on edelleen tärkeää kiinnittää huomiota. Myös esimerkiksi kuoro- ja yhteislaulua suositellaan välttämään.
Lisäksi koordinaatioryhmä muistuttaa, että alueella jo voimassa olevia suosituksia esimerkiksi maskien käytöstä ja etätyöstä on edelleen tärkeää noudattaa. Joulun alla ihmisiä on esimerkiksi kaupoissa liikkeellä paljon, jolloin maskien käytön ja hyvien hygieniakäytäntöjen merkitys korostuu.
Sairaana ei tule lähteä ihmisten ilmoille vaan on tärkeää jäädä kotiin sairastamaan. Jos on hengitystieinfektion oireita kuten kuumetta, nuhaa tai yskää, kannattaa tehdä apteekista tai kaupasta ostettava koronan antigeeni-pikatesti. Jos kotitestistä saa positiivisen testituloksen, tulee hakeutua koronatestiin terveydenhuoltoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terhi Nevala, vs. johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 040 352 7257, terhi.nevala@ppshp.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Iin hammashoitola tarjoaa 3.8.2026 alkaen vain kiireetöntä hammashoitoa – kiireellinen hoito Dentopoliksessa30.7.2026 09:20:04 EEST | Tiedote
Iin hammashoitolassa tarjotaan 3. elokuuta 2026 alkaen vain kiireetöntä hampaiden ja suun hoitoa. Kiireellinen hampaiden ja suun hoito järjestetään Oulun Dentopoliksessa.
Ikäihmisten Gerorock-tapahtuma järjestetään jälleen28.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
”The Show Must Go On!” Gerorock-festarit rokataan entistä rokimpana vuonna 2026! Rock-musiikki ja kesäfestarit kuuluvat ikäihmisten kulttuurihyvinvointiin yhtä lailla kuin nuoremmillekin sukupolville.
Pohde laajentaa Omaishoidon keskuksen puhelinaikaa23.7.2026 09:14:33 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde laajentaa Omaishoidon keskuksen puhelinpalvelun palveluaikoja. Tähän asti puhelinpalvelu on ollut auki kaksi tuntia aamupäivällä, mutta 3. elokuuta 2026 lähtien palvelua saa myös kello 12–14.
Pohteelle valtionavustus hoidon jatkuvuuden vahvistamiseen: omalääkäri- ja omahoitajamallin kehittäminen jatkuu22.7.2026 09:30:41 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on saanut 3,24 miljoonan euron valtionavustuksen hankkeeseen, jonka tavoitteena on parantaa edelleen hoidon jatkuvuutta ja sujuvoittaa perusterveydenhuollon palveluja.
Terveydenhuoltoon liittyviä huijausviestejä on lähetetty Pohjois-Pohjanmaan asukkaille16.7.2026 14:24:47 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan asukkaat ovat saaneet huijausviestejä, joissa on väitetty, että asukkaalle on varattu aika terveydenhuoltoon seuraavalle päivälle. Pohde kehottaa ihmisiä suhtautumaan varauksella viesteihin, joissa on linkki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

