Pohjois-Pohjanmaan koronasuosituksia jatketaan 25.4. saakka
23.3.2021 16:00:28 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä linjasi tiistaina 23.3. pidetyssä kokouksessaan, että alueen koronasuosituksia jatketaan 25.4. saakka. Näin varaudutaan muuntoviruksen leviämisen sekä pääsiäisaikana tapahtuvan matkustelun aiheuttamiin riskeihin. Epidemia on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen kiihtymisvaiheessa.
Edellisen 14 vuorokauden aikana Pohjois-Pohjanmaalla on todettu yhteensä 153 koronatartuntaa. Niin tartuntamäärät kuin ilmaantuvuuskin ovat laskusuunnassa. Tartuntojen jäljitys toimii hyvin ja suurin osa tartuntojen lähteistä saadaan edelleen selvitettyä. Alueella todetut laajemmat tartuntaketjut, esimerkiksi viimeaikainen Oulun kaupunginsairaalan epidemia, eivät ole olleet virusmuunnosten aiheuttamia, mutta riski varianttien leviämiseen on kohonnut myös Pohjois-Pohjanmaalla.
Yhden riskin tilanteen huononemiselle tuo lähestyvä pääsiäinen, jolloin matkustelun Suomen sisällä odotetaan jälleen lisääntyvän.”Tartuntamäärät eivät meillä lähteneet hiihtolomaviikkojen jälkeen nousuun, mistä kiitos kuuluu kaikille lomaansa vastuullisesti viettäneille. Myös pääsiäisen vietossa tulisi muistaa korona-ajan hygienia- ja turvallisuusohjeet”, OYSin hallintoylilääkäri Terhi Nevala muistuttaa.
Näköpiirissä on, että kun rokotukset etenevät ja epidemia toivottavasti kesää kohti tultaessa hiipuu, voitaisiin myös suosituksia alkaa vähän kerrallaan purkamaan. ”Vielä tarvitaan kuitenkin jaksamista, että tilanne säilyy rauhallisena kesään saakka.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terhi Nevala, hallintoylilääkäri, PPSHP. Puh. 040 352 7257, terhi.nevala@ppshp.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Korjattu tiedote: Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma etenee aluevaltuustoon3.11.2026 13:02:24 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 3.11.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti lähettää sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman ja hyvinvointisuunnitelman aluevaltuuston käsittelyyn 16.11.2026.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma etenee aluevaltuustoon3.11.2026 12:17:48 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 3.11.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti lähettää sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman ja hyvinvointisuunnitelman aluevaltuuston käsittelyyn 16.11.2026.
Sosiaalihuoltolain muutokset vaikuttavat Pohteen palvelujen järjestämiseen3.11.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Sosiaalihuoltolain uudistus vaikuttaa muun muassa kuntouttavaan työtoimintaan ja sosiaaliseen kuntoutukseen. Uudistuksen vuoksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde aloittaa ennakolliset yhteistoimintaneuvottelut.
Pohde jatkaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon puutteiden korjaamista3.11.2026 08:32:18 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on saanut Lupa- ja valvontavirastolta määräyksen korjata perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyssä havaitut puutteet. Määräys koskee myös perusterveydenhuollon yhteydensaantia. Tilanteen korjaamiseksi on työskennelty jo pitkään ja työ palvelujen parantamiseksi jatkuu. Käyttöön on otettu muun muassa yhtenäinen potilastietojärjestelmä, digitaalinen ajanvaraus sekä puhelinpalveluiden tekoälyapuri. Lisäksi OmaPohde-palvelua on kehitetty ja laajennettu.
Pohde tarkentaa tietoa koululaisten hammastarkastusten järjestämisestä Lumijoella2.11.2026 08:35:23 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää kaikille 7-, 9-, 12- ja 15-vuotiaille koululaisille lakisääteiset hammastarkastukset Lumijoella liikkuvan hammashoidon palveluna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

