Pohjois-Savon kiertotalouden kehittämiseen viisi kärkeä

Pohjois-Savosta löytyy jo kiertotalouden edelläkävijäyrityksiä ja kiertotaloudessa nähdään olevan paljon mahdollisuuksia. Työn vauhdittamiseksi on tunnistettu viisi kehittämisen kärkeä ja niiden alle 51 toimenpidettä.
Yksi kehittämisen kärjistä on yritysten tuki- ja yhteistyöverkoston rakentaminen, jossa keskeistä on tiedon jakaminen, yhteistyökumppaneiden löytäminen sekä yhteisön motivointi.
"Seuraavaksi toimenpiteiden priorisointia tehdään Pohjois-Savon ilmastotyön koordinointiryhmässä, joka kokoontuu säännöllisesti maakuntajohtajan johdolla. On todella tärkeää, että useampi organisaatio ottaisi esitetyt toimenpiteet osaksi arkipäivän toimintaa ja laatisi oman toimintasuunnitelman kiertotalouden edistämiseksi", Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeen projektipäällikkö Saara Karkulahti kannustaa.
Mahdollisuuksia yrityksille ja yhteisöille
Pohjois-Savon kiertotaloustoiminnan kehittämisessä on tunnistettu viisi kehittämisen kärkeä:
- Datapohjainen kiertotalouden edistäminen
- Biokaasuliiketoiminta
- Yritysten tuki- ja yhteistyöverkoston rakentaminen
- Kiertotaloustoiminnan osallistava alueellinen kehittäminen
- Kunnat ja hallinnolliset toimijat kiertotalouden mahdollistajina
Käytännössä nämä tarkoittavat entistä tiiviimpää yhteistyötä alueen toimijoiden kesken. Biokaasuliiketoiminnassa tulisi kartoittaa vielä hyödyntämättömien biomassojen kysyntää. Tämä tukisi maatalouden kiertotaloutta ja biokaasuliiketoiminnan sijoittumista alueelle.
Yhteistyöverkoston rakentamisessa tarvitaan erityisesti yritystoimijoiden törmäyttämistä, jotta materiaalivirtoja voidaan yhdistää ja kuljettaa tehokkaammin. Yritysten ja koulutusorganisaatioiden vuoropuhelun lisäämistä tarvitaan, jotta vahvistuu ymmärrys kiertotalouden osaamistarpeista. Kuntien ja hallinnollisten toimijoiden rooli korostuu esimerkiksi lupaprosessien nopeuttamisella ja kiertotalouskokeilujen tukemisella.
Kehittämisen kärkien alle on koottu 51 toimenpidettä, joilla työtä vauhditetaan. Kehittämisen kärjet ja toimenpide-ehdotukset tunnistettiin vuoden 2022 lopulla valmistuneessa Ramboll Finland Oy:n selvityksessä, joka tilattiin Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeessa.
Pohjois-Savon kiertotalouskokeilut tuovat konkretiaa
Vuoden alusta on käynnistetty kolme yritysten kiertotalouskokeilua.
Elävä säätiön avoimessa ideakilpailussa haetaan poistotekstiilille toteuttamiskelpoisia ideoita ja kartoitetaan materiaalin jatkokäyttökohteita. Samalla rakennetaan kumppanuusverkostoa, joka pystyisi jatkossa hyödyntämään poistotekstiiliä alueella.
Jätekukko järjestää Kuopion ja Siilinjärven taajama-alueilla biokimppakiertueen, jossa palvelu tuodaan kotiovelle auttaen biojätekimpan perustamisessa yhdessä lähinaapureiden kanssa.
OC-System Oy testaa kokeilussaan menetelmää, jossa jauhemaalauslinjan suuri kaasulämmitteinen uuni korvataan nopealla lämmitysteknologialla. Maalausprosessin nopeutumisen lisäksi haetaan ratkaisuja vähentää hiilidioksidipäästöjä sekä parantaa työoloja tuotantotiloissa.
Kiertotaloudesta keskustellaan 17.3.2023 Kuopiossa Pohjois-Savon ilmastofoorumissa
Kiertotalouden tapahtumapäivää vietetään perjantaina 17.3.2023 Kuopiossa Scandic hotellissa Väinölänniemen kupeessa. Tapahtumaan voi osallistua myös striimin kautta.
Pohjois-Savon ilmastofoorumia on järjestetty keväästä 2020 saakka. Tämän kevään foorumi on suunnattu yrityksille, jotka haluavat vauhdittaa kiertotaloutta omassa toiminnassaan sekä toimijoille, jotka haluavat tukea yritysten kiertotaloustyötä. Ohjelmassa on puheenvuoroja, kiertotalouskokeilujen esimerkkejä, paneelikeskustelu, klinikoita ja verkostoitumista.
Tilaisuudessa puhuvat Pia Erkinheimo Ilmastorahastosta, Riku Sinervo Sitrasta sekä Rauno Sairinen Itä-Suomen yliopistosta. Paneelikeskustelun Pohjois-Savon kiertotalouspotentiaalista juontaa Päivi Kinnunen VTT:stä.
Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Pohjois-Savon ELY-keskus, Itä-Suomen yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Savon koulutuskuntayhtymä.
Koko ohjelma ja ilmoittautumiset Pohjois-Savon ilmastotyön verkkosivuilla: https://hiilineutraalipohjoissavo.fi/pohjois-savon-ilmastofoorumi-kiertotaloudella-kilpailukykya/
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Pohjoissavolaisia ilmastotekoja –videosarjan jakso Kiertotaloudella kilpailukykyä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara Karkulahti, Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeen projektipäällikkö
Pohjois-Savon ELY-keskus
050 390 2765
Tapio Kettunen, ilmastoasiantuntija
Pohjois-Savon ELY-keskus
0295 026 710
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
- Pohjoissavolaisia ilmastotekoja –videosarjan 2. jaksossa vieraillaan Vieremällä tutustumassa Ponssen kiertotalousfilosofiaan ja muihin vieremäläisiin käytännön toimiin
- Pohjois-Savon kiertotalouspotentiaaliselvityksen aineiston laaja taustaraportti (pdf)
- Pohjois-Savon kiertotalouspotentiaaliselvityksen aineiston tiivis esittelymateriaali (pdf)
- Pohjois-Savon kiertotalouspotentiaaliselvityksen aineiston tiivistelmäraportti (pdf)
Tietoja julkaisijasta

PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Kuopion ja Tervon Junnunmäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä8.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Junnunmäen hankealue sijaitsee Kuopion kaupungin ja Tervon kunnan rajalla, Junnunmäen alueella. YVA-selostusta koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 7.7.2025 mennessä. Hankkeen esittely- ja yleisötilaisuus järjestetään 12.6.2023 Kuopion Syvänniemellä, tapahtuma- ja kulttuurikeskus Hermannissa.
Vornankorven tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä30.4.2025 10:26:47 EEST | Tiedote
Vornankorven hankealue sijaitsee Pielaveden kunnan ja Kuopion kaupungin alueilla, hankealue rajoittuu eteläosassa Tervon kuntarajaan. Selostusta koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 30.6.2025 mennessä. Hankkeen esittelytilaisuudet järjestetään 26.5.2025 Pielavedellä Suojalan seurantalolla ja 27.5.2025 Kuopiossa Maaninkajärven koulukeskuksessa. Tilaisuuksia voi seurata myös etäyhteydellä.
Pohjois-Savon alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2025: Ylä-Savo on Suomen ainoita seutukuntia, joissa työttömien määrä on laskenut29.4.2025 09:12:52 EEST | Tiedote
Alueellisten kehitysnäkymien mukaan Pohjois-Savon elinkeinoelämän näkymät antavat aihetta varovaiseen optimismiin, mutta epävarmuustekijöitä on paljon. Työllisyyden myönteinen käänne seuraa viiveellä talouden käännettä.
Nyt on hakijan vuosi - Pohjois-Savon maaseudulle yli 14 miljoonaa maaseudun kehittämiseen28.4.2025 12:41:41 EEST | Tiedote
Maaseudun kehittämiseen on Pohjois-Savossa käytettävissä vielä tänä vuonna 14,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Summa on ennätyksellisen iso, mikäli mielessäsi on idea, kannattaa rahoitusta hakea nyt!
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.202524.4.2025 14:53:04 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisen
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme