Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 27.4.2023
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,15. Nyt taso on 8 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Vedenpinnan nousu alkoi varsinaisesti viikko sitten. Lisäjuoksutus Naapuskosken säännöstelypadosta on ollut käynnissä huhtikuun alusta ja Konnuksen tulvakanava on avattu eilen. Tämän hetken tulvaennuste pinnan nousulle on noin puoli metriä ja tulvahuippu ajoittuisi toukokuun lopulle, joten juoksutukset jatkunevat kesäkuun puolelle.
Iisalmen reitillä latvajärvet Kiuruvesi, Sonkajärvi ja Salahminjärvi ovat jo selkeästi tulvakorkeuksissa. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat vielä kesäkorkeuksien alapuolella, mutta juoksutus tapahtuu täysin avatuista säännöstelypadoista ja pinnat nousevat silti lähes 10 cm vuorokaudessa. Tulvaennusteet ovat viime keväistä tasoa.
Nilsiän reitin alaosassa Syvärin ja Vuotjärven ovat ajankohdan keskimääräisellä tasolla. Odotettu pintojen nousu on yhden metrin luokkaa. Myös Juojärvi on ajankohdan keskimääräisellä tasolla ja ennustetaan nousevan 30 cm.
Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 10 cm alle ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 76,04. Haukiveden pinta on viimeisten 10 päivän aikana noussut sentin päivässä.
Säännöstelemättömällä Rautalammin reitillä pinnat ovat kauttaaltaan muutaman sentin yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvojen. Pinnat ovat nousseet jo lähes 30 cm. Rautalammin reitille mallinnetut tulvakorkeudet ovat viime kevättä matalampia.
Lumi ja jäätilanne
Pohjois-Savon virallisilla jäähavaintopaikoilla on mitattu vielä yli 40 cm jäätä. Ajankohtaan nähden jään paksuudet ovat hitaan sulamisen kanssa sopusoinnussa, eli lukemat ovat hieman keskimääräistä suurempia.
Lumipeitteen vesiarvo on yleisesti 20–100 mm. Suurimmat lumen vesiarvot ovat perinteisellä lumialueella Sonkajärvi – Rautavaara -suunnalla. Pinta-alaltaan vähälumisia alueita on jo enemmistö.
Pohjavesitilanne
Pohjavesien pinnat ovat kääntymässä nousuun. Pääsääntöisesti ollaan hieman ajankohdan keskimääräisen tason alapuolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesitalousasiantuntija Ilkka Maksimainen, puh 0295 026 823, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta

PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Kuopion ja Tervon Junnunmäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä8.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Junnunmäen hankealue sijaitsee Kuopion kaupungin ja Tervon kunnan rajalla, Junnunmäen alueella. YVA-selostusta koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 7.7.2025 mennessä. Hankkeen esittely- ja yleisötilaisuus järjestetään 12.6.2023 Kuopion Syvänniemellä, tapahtuma- ja kulttuurikeskus Hermannissa.
Vornankorven tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä30.4.2025 10:26:47 EEST | Tiedote
Vornankorven hankealue sijaitsee Pielaveden kunnan ja Kuopion kaupungin alueilla, hankealue rajoittuu eteläosassa Tervon kuntarajaan. Selostusta koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 30.6.2025 mennessä. Hankkeen esittelytilaisuudet järjestetään 26.5.2025 Pielavedellä Suojalan seurantalolla ja 27.5.2025 Kuopiossa Maaninkajärven koulukeskuksessa. Tilaisuuksia voi seurata myös etäyhteydellä.
Pohjois-Savon alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2025: Ylä-Savo on Suomen ainoita seutukuntia, joissa työttömien määrä on laskenut29.4.2025 09:12:52 EEST | Tiedote
Alueellisten kehitysnäkymien mukaan Pohjois-Savon elinkeinoelämän näkymät antavat aihetta varovaiseen optimismiin, mutta epävarmuustekijöitä on paljon. Työllisyyden myönteinen käänne seuraa viiveellä talouden käännettä.
Nyt on hakijan vuosi - Pohjois-Savon maaseudulle yli 14 miljoonaa maaseudun kehittämiseen28.4.2025 12:41:41 EEST | Tiedote
Maaseudun kehittämiseen on Pohjois-Savossa käytettävissä vielä tänä vuonna 14,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Summa on ennätyksellisen iso, mikäli mielessäsi on idea, kannattaa rahoitusta hakea nyt!
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.202524.4.2025 14:53:04 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisen
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme