Pohjois-Savossa uskotaan varovaisen myönteisesti elinkeinoelämän lähitulevaisuuteen

Pohjois-Savon ELY-keskuksen tutkija Anu Antikaisen mukaan maakunnassa uskotaan, että heikosta suhdannetilanteesta huolimatta viime vuosina yrityksissä tehdyt investoinnit, yritysten tulevaisuuden suunnitelmat sekä erilaiset toimenpiteet ja hankkeet työllisyyden ja elinkeinoelämän edistämiseksi alkavat kantaa hedelmää jo lähitulevaisuudessa.
Kärkiyritysten ja Kuopion alueen positiivinen kehitys luovat uskoa koko maakuntaan
Pohjois-Savon nykyiseen heikkoon suhdannetilanteeseen vaikuttavat Venäjän hyökkäyssota, inflaatio, korkotaso ja maailmantalouden tilanne. Yritysten investointihalukkuus on epävarmassa tilanteessa heikko, sillä investointihaasteita yrityksille ovat aiheuttaneet muun muassa pankkien valikoivuus asiakkaidensa suhteen ja kehittämisrahoituksen hakemisen järjestelmäongelmat.
Uusiutuviin energialähteisiin pohjautuvat hankkeet ovat kasvussa eri puolilla maakuntaa ja vihreän siirtymän uskotaankin luovan monipuolisia liiketoimintamahdollisuuksia myös pienemmille alueen yrityksille.
Lisäksi Pohjois-Savossa matkailutoimialalla on tällä hetkellä vireillä ennätysmäiset investoinnit ja esimerkiksi kaupanala investoi parhaillaan voimakkaasti. Alueellisesti Kuopion seutu toimii tällä hetkellä investointiveturina ja samalla imagollisena keulakuvana luoden uskoa parempaan koko maakunnalle, Antikainen summaa alueen positiivisia uutisia.
Osaavan työvoiman saatavuus kasvun esteenä
”Työvoiman saatavuusongelmat monilla eri toimialoilla jarruttavat yritysten kasvua. Pitkäaikaistyöttömyys on Pohjois-Savossa laskussa, mutta työttömien työnhakijoiden määrä kokonaisuutena ei ole vähentynyt”, Antikainen toteaa.
Lomautettuja on yli 40 % enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, johtuen suurelta osin rakennusteollisuuden uudisrakentamisen pysähtymisestä. Myös maatalouden heikko kannattavuus, huoltovarmuuden varmistaminen ja alueen saavutettavuus laajemmin huolestuttavat elinkeinotoimijoita.
Pitkittynyt epävarma taloustilanne on vaikuttanut maakunnan yrityksiin eri tavoin. Kasvavia eroja löytyy yritysten kyvyssä vastata tulevaisuuden haasteisiin ja hyödyntää uutta teknologiaa.
Voittajina nähdään ne yritykset, jotka ovat väestön vähentyessä ottaneet pitkäjänteisesti vastaan osatyökykyistä työvoimaa ja hyödyntäneet työvoimaa ulkomailta. Antikainen muistuttaa, että potentiaalisena voimavarana Pohjois-Savossa ovat myös kansainväliset opiskelijat, joita ei ole vielä osattu hyödyntää tarpeeksi hyvin.
Alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2023 -katsaus on luettavissa kokonaisuudessaan työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla osoitteessa https://tem.fi/alueelliset-kehitysnakymat. Pohjois-Savon osuus on luettavissa sivulta 105 eteenpäin.
Valtakunnallinen alueelliset kehitysnäkymät -tiedote on julkaistu 25.5.2023
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Pohjois-Savon alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tutkija Anu Antikainen, anu.antikainen@ely-keskus.fi, p. 0295 043 656
johtaja Jan Blomberg, jan.blomberg@ely-keskus.fi, p. 0295 026 552
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Kuopion ja Tervon Junnunmäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä8.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Junnunmäen hankealue sijaitsee Kuopion kaupungin ja Tervon kunnan rajalla, Junnunmäen alueella. YVA-selostusta koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 7.7.2025 mennessä. Hankkeen esittely- ja yleisötilaisuus järjestetään 12.6.2023 Kuopion Syvänniemellä, tapahtuma- ja kulttuurikeskus Hermannissa.
Vornankorven tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä30.4.2025 10:26:47 EEST | Tiedote
Vornankorven hankealue sijaitsee Pielaveden kunnan ja Kuopion kaupungin alueilla, hankealue rajoittuu eteläosassa Tervon kuntarajaan. Selostusta koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 30.6.2025 mennessä. Hankkeen esittelytilaisuudet järjestetään 26.5.2025 Pielavedellä Suojalan seurantalolla ja 27.5.2025 Kuopiossa Maaninkajärven koulukeskuksessa. Tilaisuuksia voi seurata myös etäyhteydellä.
Pohjois-Savon alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2025: Ylä-Savo on Suomen ainoita seutukuntia, joissa työttömien määrä on laskenut29.4.2025 09:12:52 EEST | Tiedote
Alueellisten kehitysnäkymien mukaan Pohjois-Savon elinkeinoelämän näkymät antavat aihetta varovaiseen optimismiin, mutta epävarmuustekijöitä on paljon. Työllisyyden myönteinen käänne seuraa viiveellä talouden käännettä.
Nyt on hakijan vuosi - Pohjois-Savon maaseudulle yli 14 miljoonaa maaseudun kehittämiseen28.4.2025 12:41:41 EEST | Tiedote
Maaseudun kehittämiseen on Pohjois-Savossa käytettävissä vielä tänä vuonna 14,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Summa on ennätyksellisen iso, mikäli mielessäsi on idea, kannattaa rahoitusta hakea nyt!
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.202524.4.2025 14:53:04 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisen
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme