Pohjois-Suomen metalli- ja konepajayritysten yhteisö tavoittelee verkostoitumista eurooppalaiseen yhteistyöhön
1.12.2020 10:10:11 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Tuotanto 27 -hankkeen tavoitteena on kehittää ja laajentaa Pohjois-Suomen valmistavaa teollisuutta sekä sitä tukevien TKI -toimijoiden toimintaa tiivistämällä niiden kumppanuuksia ja yhteyksiä kansallisiin ja etenkin eurooppalaisiin aloitteisiin, ohjelmiin ja TKI-verkostoihin. Tarkoitus on edistää tulevan Horisontti Eurooppa 2021-2017 -ohjelman sekä ja muiden kansainvälisten rahoitusinstrumenttien hyödyntämistä.
Hankkeessa toimitaan yhdessä Pohjois-Pohjanmaan liiton ”Kansainvälinen ja verkostoitunut Pohjois-Pohjanmaa” hankkeen kanssa. Sen puitteissa järjestetään maakunnan toimijoille mm. yhteisiä teemapäiviä ja webinaareja, joissa tiedotetaan ja järjestetään työpajoja sopivista rahoitushauista. Maakunnan kansainvälisessä hanketoiminnassa mukana olevista toimijoista kootaan yhteinen säännöllisesti kokoontuva ryhmä.
Hankkeen toteutusaika on 1.1.2021 – 31.12.2022 ja se toteutetaan yhteishankkeena varmistaen näin mahdollisimman hyvä alueellinen vaikuttavuus sekä alueen yrityksiin ja että näitä palvelevaan TKI -yhteisöön hyödyntämällä molempien kumppaneiden olemassa olevia yritysverkostoa ja olemassa olevia kansainvälisiä verkostoja. Hanketta ovat rahoittamassa Pohjois-Pohjanmaan liiton lisäksi Nivalan kaupunki, Nivala Haapajärven seutu Nihak ry sekä Nivalan Teollisuuskylä Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
kehityspäällikkö Kari Mäntyjärvi, Oulun yliopisto, Kerttu Saalasti Instituutti, Tulevaisuuden tuotantoteknologiat -tutkimusryhmä, puh. 0400 843 050, sposti kari.mantyjarvi@oulu.fi
TKI-päällikkö Jukka Säkkinen, Oulun ammattikorkeakoulu Oy, puh. 050 595 7951, sposti jukka.sakkinen@oamk.fi
Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta – mutta toivoakin on18.3.2026 07:21:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.
Oulun yliopisto ottaa johtavan roolin ammattikasvatuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä16.3.2026 09:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistoon perustetaan ammattikasvatuksen professuuri vastaamaan suomalaisen työelämän ja koulutusjärjestelmän uudistuviin osaamistarpeisiin. Tavoitteena on tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja osaamisen uudistamiseen tilanteessa, jossa työelämän rakennemuutos, osaajapula ja jatkuvan oppimisen tarve korostuvat.
Yli 1000 lasta seulottu FINT1DAS-tutkimuksessa – tavoitteena tyypin 1 diabeteksen varhainen tunnistaminen12.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
FINT1DAS-tutkimuksessa on seulottu jo yli 1000 oululaista ja turkulaista lasta tyypin 1 diabeteksen varhaisten merkkien tunnistamiseksi. Noin kolmella prosentilla lapsista on havaittu diabetekseen liittyviä autovasta-aineita, ja he ovat siirtyneet tutkimuksen seurantavaiheeseen.
Tutkimus paljastaa uuden mekanismin, joka selittää kemikaalien vaikutuksia sukupuolihormoneihin11.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet ihmisestä uuden mekanismin, joka voi selittää, miksi tietyt lääkkeet ja ympäristön kemikaalit vaikuttavat sukupuolihormonien tasapainoon. Löydös lisää ymmärrystä niin sanotuista hormonihäiriköistä – kemikaaleista, joiden tiedetään vaikuttavan kehon hormonitoimintaan.
Liikkumista voidaan lisätä yllättävän halvalla – vaikutuksia mitataan liian harvoin10.3.2026 06:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan yhteinen tutkimus osoittaa, että väestön liikkumista voidaan lisätä tehokkaasti ja yllättävän edullisesti. Yksinkertaiset keinot, kuten henkilökohtaisesti laaditut verkko- tai kirjalliset ohjeet, voivat lisätä reipasta liikkumista keskimäärin tunnilla viikossa alle euron kustannuksella osallistujaa kohden. Samalla tutkimus paljastaa merkittävän puutteen: liikkumista edistävien toimien kustannuksia ja todellisia vaikutuksia mitataan harvoin riittävän tarkasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
