Pohjois-Suomen valmiustoimikunta toivoo malttia: ”juhlitaan kun korona on ohi”
Taudin torjunnassa pienillä teoilla on iso vaikutus
Valmiustoimikunta kuuli alueen sairaanhoitopiirien koronaviruskatsaukset. Tartuntojen määrät ovat laskusuunnassa molemmissa maakunnissa. Jäljitystoimet ovat onnistuneet hyvin, niin myös Skellefteån alueelta tulleiden henkilöiden osalta. Rokotukset etenevät suunnitelmien mukaisesti sitä tahtia, kun rokotteita on saatavilla.
Pohjois-Pohjanmaalla on voimassa 10 hengen ja Kainuussa 20 hengen rajoitukset yleisötilaisuuksille ja yleisille kokouksille. Aluehallintoviraston tekemät rajoituspäätökset ovat voimassa helmikuun loppuun ja niitä uudelleen tarkastellaan tarpeen vaatiessa.
Valmiustoimikunta muistuttaa, että pienillä teoilla on taudin torjunnassa iso vaikutus. Alueellisten viranomaisten asettamia rajoituksia ja suosituksia on syytä noudattaa. Etenkin työpaikoilla on tärkeä muistaa virusturvallinen käyttäytyminen kaikissa tilanteissa, myös lounas- ja kahvitauoilla.
Alueellinen yhteistyö saa kiitosta
Valmiustoimikunnan kokouksessa todettiin, että alueen toimijoiden toimintavalmius ja varautumistilanne on hyvällä tasolla. Alueellinen yhteistyö ja kansalaisten vastuullinen käyttäytyminen saivat kiitosta. ”Yksi syy, miksi Suomi on niin hyvin onnistunut koronaviruksen torjuntatoimissa, on siinä, että alueellisesti ja paikallisesti ryhdytään aktiivisesti toimiin. Jäljitys, karanteenit ja testaus toimivat erinomaisesti kuin myös yhteistyö eri toimijoiden kesken. Kuntien ja alueen toimijoiden ennaltaehkäisevä toiminta on hyvää ja tuottaa tulosta.” Ylijohtaja Savolainen totesi.
Lasten ja nuorten jaksaminen huolena
Erityisenä huolena valmiustoimikunta nosti esille lasten ja nuorten jaksaminen pitkittyneessä koronavirustilanteessa. Paikoin on tullut esille, että vallitsevassa tilanteessa opetus- ja oppimistulokset kärsivät, millä voi olla kauaskantoisia ja vakavia vaikutuksia. Lisähuolta aiheuttaa nuorten joukkokokoontumiset ja maskiväsymys. Ylijohtaja Savolainen herätteli valmiustoimikuntalaisia tarttumaan aiheeseen; ”juhlitaan vasta kun korona on ohi”.
Helpotusta nuorten haastavaan tilanteeseen on saatu harrastustoiminnan asteittaisella avaamisella. Laantuva virustilanne mahdollistaa Pohjois-Pohjanmaalla myös toisen asteen palaamisen lähiopetukseen, tätä asiaa koronakoordinaatioryhmä käsittelee 9.2.2021.
Ravitsemusliikkeiden rajoituksille jatkoa
Valtioneuvosto jatkoi ravitsemistoiminnan asiakaspaikka-, anniskeluaika-, aukioloaikarajoituksia 6.2.2021 lukien.
Eduskunnan käsittelyssä oleva tartuntatautilain muutos on toivottu lisätyökalu, jolla alueelliset viranomaiset voivat estää tehokkaammin tartuntatautien leviämistä. Päivitetty laki mahdollistaisi alueellisia viranomaispäätöksiä tartuntatautitilanteen mukaan. Esitetyssä tartuntatautilakimuutoksessa on määritelty epidemian eri vaiheisiin toimenpiteet. Muun muassa leviämisvaiheessa alueellinen viranomainen voisi sulkea asiakas- ja osallistujatiloja.
Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 23.2.2021 klo 10.00.
Lisätietoja:
Terttu Savolainen, ylijohtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
050 583 9912, terttu.savolainen@avi.fi
Linkki UKK-vastauksiin:
Lue vastauksia yleisiin kysymyksiin koronasta aluehallintoviraston verkkosivuilta, UKK - Koronavirus COVID-19, http://www.avi.fi/web/avi/usein-kysytyt-kysymykset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
