Polttoaineen hinta ja matkustajien vähäisyys kurittivat alkuvuonna HSL:n taloutta
24.5.2022 11:52:39 EEST | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote

Joukkoliikenteen käyttö on lisääntynyt asteittain maaliskuusta alkaen, joten lipputuloja on kertynyt alkuvuonna hieman odotettua enemmän. HSL:n joukkoliikenteessä ennustetaan tehtävän tänä vuonna 298 miljoonaa matkaa, mikä on noin 25 prosenttia pienempi kuin ennen pandemiaa 2019.
Lipputulojen odotetaan oleva noin 20 prosenttia alle vuoden 2019 tason.
Bussiliikenteen käyttämän dieselin hinnannousu näkyy HSL:ssä ennakoitua suurempina hankintakustannuksina. Hintojen nousu näkyy noin kuukauden viiveellä HSL:n liikennöitsijöille maksamissa korvauksissa. Myös korkea sähkön hinta tuo lisäkustannuksia.
HSL:n suurin tulonlähde on jäsenkuntien verovaroistaan maksamat kuntaosuudet, jotka ovat tämän vuoden talousarvion mukaan 435,8 miljoonaa euroa.
Vielä tänä vuonna HSL:lle merkittävä talouden tasapainottaja on valtion tuet ja avustukset. HSL:n saamaa osuus vuoden 2022 toisen lisätalousarvioesityksen joukkoliikennetuesta ei ole viedä tiedossa.
”Koronatuilla kompensoidaan matkustajamääristä aiheutuvaa lipputulomenetystä. Olemme tyytyväisiä, että vuoden toisessa lisätalousarviossa joukkoliikenteen koronakompensaatiota lisätään, vaikka se jääkin alle toivotun. Vielä emme tiedä HSL:lle tulevaa osuutta 48 miljoonan euron joukkoliikenteen tukikokonaisuudesta”, HSL:n toimitusjohtaja Mika Nykänen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hallinto-tulosalueen johtaja Ilmari Mäkinen, HSL, puh. 050 364 8772
Talouspäällikkö Maarit Hauskamaa, HSL, puh. 040 721 7546
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 420 työntekijää, ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin ennen koronaa yli 390 miljoonaa matkaa vuodessa. Korona on vaikuttanut merkittävästi joukkoliikenteen käyttöön, ja matkustajamäärämme ovat nyt noin 40 prosenttia pienemmät. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätöksiä 10.6.202610.6.2026 14:47:34 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui keskiviikkona 10. kesäkuuta. Hallitus hyväksyi Länsi-Helsingin linjastosuunnitelman ja hyväksyi uuden sopimusmallin työsuhde-etukumppaneiden kautta tehtävään yritysmyyntiin.
Länsi-Helsingin joukkoliikenne uudistuu vaiheittain 2030-luvun alussa10.6.2026 14:07:55 EEST | Tiedote
Länsi‑Helsingin joukkoliikenteen uudistamiseen tähtäävä suunnitelma sai HSL:n hallituksen hyväksynnän. Suunnitelman rakentuu uuden raitiolinjan 14 ympärille, joka muodostaa jatkossa runkoyhteyden Helsingin keskustan ja Länsi‑Helsingin asuinalueiden välillä. Bussilinjastoa muovataan tukemaan ja täydentämään raitioliikennettä. Suunnitelma otetaan käyttöön vaiheittain, tämänhetkisen arvion mukaan vuosina 2029–2031.
HSL:n hallituksen päätöksiä 26.5.202627.5.2026 16:29:43 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui tiistaina 26. toukokuuta. Ratkaistavana oli muun muassa kaksi bussiliikenteen kilpailutusta elokuussa 2027 käynnistyvästä liikennöinnistä. Lisäksi hallitus lähetti HSL:n omistajakuntiin lausuntopyynnön toiminta- ja taloussuunnitelmaluonnoksesta 2027-2029. Pöydälle jäivät Länsi-Helsingin linjastosuunnitelma, lausunto raitiovaunujen hankesuunnitelmasta sekä HSL:n selvitys raitiovaunujen tilaajavärityksestä.
HSL:n asukaspaneeli antoi suosituksensa liikenteen ilmastopäästöjen oikeudenmukaiseen vähentämiseen13.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Seudun asukkaista koottu paneeli arvioi keinoja Helsingin seudun henkilöliikenteen päästöjen vähentämiseksi. Paneeli suosittelee päättäjiä edistämään sekä joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä tukevia että henkilöautoiluun vaikuttavia toimia.
HSL:n yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet11.5.2026 14:02:34 EEST | Tiedote
HSL:n henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen taustalla olivat sekä tuotannolliset että taloudelliset syyt ja toiminnan uudelleenjärjestely.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

