POP Pankin ennuste: taloudella on aineksia toipumiseen, osalla toimialoja voidaan nähdä nopeitakin muutoksia
28.12.2020 08:30:00 EET | POP Pankkikeskus osk | Tiedote

Kansalliset elvytystoimet ovat pitäneet investointien laskun varsin pienenä. Myös asuntorakentaminen on pitänyt pintansa varsin hyvin. Sen sijaan Suomen viennin elpymiseen vaikuttaa muun muassa se, miten hyvin tehtaitaan sulkenut metsäteollisuus pystyy vastaamaan virkoavaan kysyntään.
Lyhyet korot ovat laskeneet historiallisen matalalle. Talouden elpyminen nostaa korkoja aikanaan, mutta vielä korkojen nousua ei ole näköpiirissä. Kaiken kaikkiaan Suomi selviää tänä vuonna pienemmällä talouden supistumisella kuin useimmat länsimaat. POP Pankki ennustaa, että BKT kasvaa ensi vuonna 2,5 prosenttia.
Hinnoissa voidaan nähdä nopeitakin muutoksia
Kotitaloudet ovat reagoineet koronatilanteeseen säästämällä ja muuttamalla kulutustaan. Välttämättömyyksistä, kuten asumisesta ja ruuasta, ei ole tingitty. Myös kestohyödykkeiden kulutus on kasvanut palveluiden kustannuksella. Suuntaus on näkynyt palvelualojen ja etenkin naisten ja nuorten työllisyystilanteessa. Palvelujen kulutus kasvaa selvästi rajoitusten poistuessa.
Palkansaajien ostovoiman kasvu on noin prosentin tuntumassa viime vuoden tapaan sekä tänä että ensi vuonna. Eläkkeiden ostovoima on hyötynyt hintojen vaisusta noususta. Vuonna 2021 eläkkeensaajien reaalitulot laskevat, kun työeläkkeiden nousu on enää vain puoli prosenttia ja hinnat ovat kasvussa.
Keskimäärin hinnat nousevat tänä vuonna vain hitusen viime vuodesta eli noin 0,3 prosenttia. Ensi vuonna hinnat nousevat ripeämmin, mutta kuitenkin alle prosentin. Vuonna 2021 voidaan todistaa hyvinkin nopeita muutoksia eri toimialoilla. Esimerkiksi öljyn, bensan ja matkailupalvelujen hinnat voivat nousta hetkellisesti nopeastikin jos kuluttajat lähtevät toteuttamaan tältä vuodelta siirtyneitä lomasuunnitelmiaan.
Korona puri yrittäjiä vaihtelevasti
Monien yrittäjien ansiot ovat pienentyneet merkittävästi koronan seurauksena, mutta julkiset tuet ovat auttaneet kompensoimaan osaa tulojen menetyksistä. Konkurssien osalta koronan vaikutukset realisoituvat viiveellä painottuen ensi vuoden puolelle.
Maatalouden yrittäjätulo kääntyi tänä vuonna nousuun. Nousu johtui pääasiassa panosten hintojen merkittävästä laskusta. Yrittäjätuloa veti ylöspäin myös sianlihan ja maidon tuotannon sekä hintojen kääntyminen nousuun. Toisaalta viljasektorin tulot pienentyivät merkittävästi. Koko sektorin tulojen kasvusta huolimatta tilojen välillä on suuria eroja. Siinä missä jollain tilalla oli poikkeuksellisen hyvä vuosi, toisella tilalla tulot saattoivat romahtaa. Ensi vuonna kustannukset normalisoituvat ja yrittäjätulo kääntyy jälleen laskuun.
Riski epävakaasta talouskehityksestä säilyy
Ensi vuosi on kaikesta huolimatta orastavan toipumisen vuosi. Alkuvuoden kehitys näyttää vielä heikolta, talous kasvaa kuitenkin ensi vuonna noin 2,5 prosenttia. Kasvun viriämiseen vaikuttaa osaltaan se, että laajaa rokotesuojaa voi joutua odottamaan pitkälle kevääseen. Työllisyystilanne heijastaa talouden kasvuvauhtia ja POP Pankki ennustaa, että työttömyysaste on ensi vuonna 7,7 prosenttia.
Orastavasta kasvusta huolimatta koronakriisin pitkittymisestä jäänee pidempiaikaisia ongelmia talouteen. Valtioiden nopea velkaantuminen lisää riskiä epävakaasta talouskehityksestä.
”Ennusteet ovat Suomen BKT:n osalta aika yhteneväisiä. Tämä selittyy sillä, että tämän vuoden jyrkän laskun jälkeen nousun uskotaan korjautuvan voimakkaastikin. Tautitilanteen kehitys ja rokotteiden saatavuus määrittelevät pitkälle kasvun vauhdin. Konkurssimäärien kehittyminen on varmasti yksi mitä seurattaneen alkuvuodesta. Työllisyys korjaantunee tästä vuodesta, etenkin seuraelämän ja palvelualan päästessä jälleen vauhtiin. Joillakin aloilla saatetaan nähdä jopa hintapyrähdyksiä kysyntäpatoutumien purkautuessa. Nähtäväksi jää, miten yritykset pystyvät hyödyntämään korona-aikana löydettyjä uusia toiminta- ja businessmalleja”, sanoo Timo Hulkko, johtaja, POP Pankki.
POP Pankki julkistaa Kansalaissuhdannebarometrinsa kaksi kertaa vuodessa. Nyt julkaistu ennuste on järjestyksessä kahdeksastoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Timo Hulkko, johtaja, POP Pankki, puh. 0500 894 008, timo.hulkko@poppankki.fi
Maija Hyötyläinen, viestintäpäällikkö, POP Pankki,
puh. 050 572 9679, maija.hyotylainen@poppankki.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta POP Pankkikeskus osk
POP Pankkikeskuksen ja Bonum Pankin muutosneuvottelut ovat päättyneet6.11.2026 16:21:11 EET | Tiedote
POP Pankkikeskus osk:ssa ja Bonum Pankki Oyj:ssä 9. lokakuuta käynnistyneet muutosneuvottelut ovat päättyneet 2. marraskuuta. Neuvottelujen piirissä oli organisaatioiden koko henkilöstö, yhteensä 249 työntekijää. Muutosneuvottelujen seurauksena POP Pankkikeskuksessa päättyy 13 ja Bonum Pankissa 6 toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta. Lisäksi kuutta Bonum Pankin määräaikaista työsuhdetta ei jatketa niiden määräajan päättyessä. Kuusi työsuhdetta siirtyy Bonum Pankista POP Pankkikeskukseen. Lisäksi henkilöstön työtehtäviin voi tulla muutoksia. Neuvottelujen alkaessa arvioitiin, että suunnitellut toimenpiteet voisivat johtaa enimmillään 15 työsuhteen irtisanomiseen POP Pankkikeskuksessa ja 15 työsuhteen irtisanomiseen Bonum Pankissa. Muutoksilla tavoitellaan toiminnan tehostamista ja kannattavuuden parantamista sekä joidenkin konsernitoimintojen yhdistämistä palvelemaan keskitetysti koko POP Pankki -ryhmää. ”Haluamme kiittää kaikkia muutosten piirissä olevia heidän tekemästään työstä,
POP Pankkikeskus ja Bonum Pankki Oyj aloittavat muutosneuvottelut2.10.2026 17:06:36 EEST | Tiedote
POP Pankkikeskus ja Bonum Pankki Oyj ovat ilmoittaneet aloittavansa muutosneuvottelut. Muutosneuvottelujen piirissä on organisaatioiden koko henkilöstö eli yhteensä 249 työntekijää. Toteutuessaan suunnitellut toimenpiteet voivat johtaa enimmillään POP Pankkikeskuksella 15 työsuhteen ja Bonum Pankilla 15 työsuhteen irtisanomiseen. Tämän lisäksi toimenpiteet voivat johtaa toimenkuvien ja organisaation muutoksiin sekä joidenkin työtehtävien siirtymiseen konserniyhtiöstä toiseen liikkeenluovutuksen ehdoin. Organisaatiot tavoittelevat neuvotteluilla toimintansa tehostamista ja kannattavuuden parantamista sekä joidenkin konsernitoimintojen yhdistämistä palvelemaan keskitetysti koko POP Pankki -ryhmää. Muutosneuvottelut alkavat 9. lokakuuta, ja niiden arvioidaan kestävän vähintään kolme viikkoa. POP Pankkikeskus vastaa POP Pankki -ryhmän keskusyhteisönä ryhmän ohjauksesta, valvonnasta ja strategisesta kehityksestä. Bonum Pankki Oyj vastaa POP Pankkien keskusluottolaitospalveluiden tuottamises
POP Pankki -ryhmä julkaisi puolivuosikatsauksensa – ryhmä kiri palkkiotuotoissa ja toteutti historiansa suurimman järjestelmäuudistuksen20.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
POP Pankki -ryhmän tulos ennen veroja oli 30,6 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 35,9 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan tuotot ylsivät lähes edellisvuoden tasolle 111,5 (112,1) miljoonaan euroon. Korkokate laski hieman 81,1 (84,2) miljoonaan euroon, mutta palkkiotuotot kasvoivat 6,8 prosenttia 25,0 miljoonaan euroon. Alkuvuoden aikana ryhmän talletuskanta kasvoi hieman vuodenvaihteesta, kun taas luottokannassa ei tapahtunut merkittävää muutosta. Talouden epävarmuudesta huolimatta rahoitusvarojen arvonalentumistappiot olivat maltillisella tasolla, 0,09 prosenttia luottokannasta. Ryhmän jo ennestään korkea vakavaraisuus vahvistui edelleen ollen 25,8 prosenttia. Liiketoiminnan kulut kasvoivat 10,5 prosenttia 77,1 miljoonaan euroon. Katsauskauden kulujen kasvuun oli merkittävä vaikutus kesäkuun alussa tapahtuneella pankkijärjestelmän käyttöönotolla. ”POP Pankki -ryhmän liiketoiminta kehittyi vuoden ensimmäisellä puoliskolla myönteisesti, vaikka talouden epävarmuus, geopoliittiset jän
POP Pankin kansalaissuhdanne-ennuste: kotitalouksien ostovoima ja kulutusmahdollisuudet kasvavat huolimatta inflaation odotetusta noususta30.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
POP Pankin kansalaissuhdanne-ennusteen mukaan: BKT kasvaa 0,9 % vuonna 2026 ja 1,3 % vuonna 2027 Vienti kasvaa 3,0 % sekä vuonna 2026 että 2027 Inflaatio on 1,8 % vuonna 2026 ja 1,6 % vuonna 2027 Investoinnit kasvavat 6,5 % vuonna 2026 ja 2,3 % vuonna 2027 Yksityinen kulutus kasvaa 0,7 % vuonna 2026 ja 0,6 % vuonna 2027 Työttömyysaste on 10,4 % vuonna 2026 ja 9,6 % vuonna 2027 12 kuukauden euribor on keskimäärin 2,6 % vuonna 2026 ja 2,4 % vuonna 2027
Yhä harvempi ylioppilas jatkaa suoraa opintoihin; POP Pankki on huolissaan ilmiön oheisvaikutuksista29.5.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
80 prosenttia tuoreista ylioppilaista hakee jatko-opintoihin. Kuitenkin välivuoden pitäminen tai opiskelupaikan optimointi näyttää yleistyneen koronan jälkeen, koska suoraan jatko-opintoihin siirtyvien määrä on tilastojen mukaan viime vuosina laskenut. ”Ensihakijakiintiö voi johtaa halutuimpien alojen osalta turhaan taktikointiin ja aloituksen siirtymiseen. Tämä johtaa helposti siihen ilmiöön, että opiskelu ja valmistuminen siirtyy, kun ei tule valituksi. Tämä voi edelleen johtaa vakiintumisen ja perheiden perustamisen siirtymiseen sekä siihen, että myös mahdollisen omistusasunnon hankkiminen siirtyy. Näillä voi olla yhteiskunnan kannalta laajempiakin vaikutuksia tulevaisuudessa”, summaa POP Pankin johtaja Timo Hulkko.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


