POP Pankkikeskus osk

POP Pankin ennuste: talouden nopeat muutokset ja epävarmuus luovat mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille

27.6.2022 07:45:00 EEST | POP Pankkikeskus osk | Tiedote

Jaa
POP Pankki on korjannut joulukuussa antamaansa BKT-ennustettaan kuluvalle vuodelle 2,6 prosentista 1 prosenttiin ja inflaatioennustettaan 2 prosentista 6,5 prosenttiin. Korona, siitä toipuminen ja Ukrainan sota aiheuttavat yleisesti suurta epävarmuutta, mikä näkyy laajasti taloudessa ja kuluttajien arjessa. Euroopan keskuspankin kesälle odotettu koronnosto ja Ukrainan tilanteen kehittyminen antavat askelmerkit syksyyn.
POP Pankin tuore ennuste joulukuun vertailuluvuilla
POP Pankin tuore ennuste joulukuun vertailuluvuilla

Inflaatio harppasi kahdesta prosentista lähemmäs seitsemää prosenttia

POP Pankki julkaisee kansalaissuhdanne-ennusteensa kahdesti vuodessa. Joulukuun ennuste on useamman vuoden pienin poikkeuksin vastannut kesäennustetta, mutta nyt ennustetta on päivitetty myös pilkun vasemmalta puolelta.

”Luvut kertovat, miten nopeaa talouselämän reagointi maailmanlaajuisiin tapahtumiin on ollut. Jo viime vuonna muutamien tuoteryhmien osalta nousuun lähtenyt inflaatio on ottanut lisää kierroksia ja puraissut tuntuvasti ostovoimaa. Onneksi työllisyystilanne on hyvä. Tämä sekä korona-ajalta kertyneet säästöt pehmentävät toistaiseksi hintojen nousun vaikutusta kulutukseen”, summaa POP Pankin johtaja Timo Hulkko.

POP Pankki arvioi, että inflaatiovauhti alkaa kuitenkin loppuvuotta kohden hiipua. Ensi vuonna hintojen nousutahti on selvästi hitaampaa, mutta kuitenkin edelleen nopeampaa kuin mihin viime vuosina on totuttu.

”Hintojen nousun taustojen tarkastelu on hyvä muistutus siitä, miten verkostoituneessa maailmassa me elämme. Bensiinin hinta alkoi nousta jo viime vuoden lopulla kysynnän toipuessa nopeasti koronasta. Ukrainan sota on vaikuttanut tuonti- ja vientimarkkinoihin eri tuoteryhmien kohdalla. Lisäksi sääolosuhteet ympäri maailman eivät ole olleet suotuisia, mikä näkyy esimerkiksi suomalaisille tärkeän kahvin hinnassa”, taustoittaa Hulkko.

POP Pankin mukaan Suomella on useita mahdollisuuksia kääntää epävarmuus kasvuksi ja menestykseksi

Euroopan keskuspankin odotettu korkopäätös ja Ukrainan sodan kehitys ovat tärkeitä askelmerkkien antajia. Suomalaisyritykset osoittivat korona-aikana olevansa joustavia ja muuntumiskykyisiä. POP Pankki kannustaa yrityksiä olemaan valmiudessa hyödyntämään seuraavat globaalien päätösten myötä avautuvat mahdollisuudet.

”Yritysten globaalisaatiostrategiat muuttuvat. Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat saaneet yritykset miettimään tuotantoketjuja ja niiden toiminnan varmuutta uudelleen. POP Pankki yhtyy näkemykseen, jonka mukaan yritykset sijoittavat osan kriittisistä toiminnoistaan lähemmäs keskeisiä markkinoitaan varmistaakseen tuotannon häiriöttömän jatkumisen yllättävissä tilanteissa. EU on edelleen yksi maailman kolmesta merkittävästä talousalueesta, ja Suomella on vakaana yhteiskuntana mahdollisuus saada kokoaan suurempi osa EU:n markkinoiden läheisyyteen siirtyvästä tuotannosta”, sanoo POP Pankin Timo Hulkko.

”Eduskunnan päätös nostaa julkiset tutkimus- ja kehitysmenot sellaisille tasoille, että julkisten ja yksityiset kehitysmenot voivat nousta yhteenlaskettuna neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä, on nostamassa meidät takaisin innovaatiomaiden kärkeen. Yhdessä korkeatasoisen koulutuksen kanssa aiempaa suuremmat panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen varmistavat kestävän talouskasvun tulevina vuosina. Suomalaisyritysten on hyvä olla hereillä, jotta he pystyvät hyödyntämään T&K-markkinoita ja olemaan osa tätä infrastruktuuria”.

”Ilmastonmuutoksen torjunta on niin ikään merkittävä mahdollisuus suomalaiselle teollisuudelle valloittaa uusia kansainvälisiä markkinoita. Metsäsektorin näkymät ovat erittäin lupaavia, mutta myös esimerkiksi tuotannon ja liikkumisen sähköistäminen avaa mahdollisuuksia sekä tuotekehityksessä että kaivannaisteollisuudessa. Suomessa on saatavilla esimerkiksi akkuteollisuuden raaka-aineita, joihin kohdistuu kansainvälisesti kova kysyntä.”

”Ilmastonmuutoksen torjunta pakottaa fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen ja Venäjän hyökkäys nopeuttaa aikataulua entisestään. Energiaa tuotetaan jatkossa aiempaa monipuolisemmin ja entistä hajautetummin. Tämä luo paljon mahdollisuuksia suomalaiselle energia-alan osaamiselle. Kotimaassa se näkyy siten, että kotimaisen tuotannon kysyntä kasvaa. Erityisesti lisääntyvät bioenergian ja tuulivoiman tuotanto. Tällä on positiivisia vaikutuksia ympäri maata ja energian tuotanto vahvistaa monien alueiden taloutta.”

”Venäjän hyökkäyksen jälkeen taloussuhteet lännen ja Venäjän välillä ovat lähes kokonaan poikki. Tällä on suuri negatiivinen vaikutus Suomen talouteen niin suoraan kuin epävarmuuden kasvamisen kautta. Pidemmällä tähtäimellä sota kuitenkin joskus päättyy ja taloussuhteita luodaan uudelleen. Luottamus Venäjään ei kuitenkaan palaudu pitkään aikaan. Tämän seurauksena Venäjälle ei uskalleta kovin helposti investoida. Luonteva ratkaisu tuotannon logistiikan järjestämiseen esimerkiksi Pietarin markkinoiden tarpeisiin on tukeutua EU-Suomen tarjoamiin mahdollisuuksiin”, listaa POP Pankin Timo Hulkko.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Timo Hulkko, johtaja, POP Pankki, 0500 894 008, timo.hulkko@poppankki.fi


Maija Hyötyläinen, viestintäpäällikkö, POP Pankki, 050 572 9679, maija.hyotylainen@poppankki.fi

Kuvat

POP Pankin tuore ennuste joulukuun vertailuluvuilla
POP Pankin tuore ennuste joulukuun vertailuluvuilla
Lataa
POP Pankin kansalaisennustetta kommentoi POP Pankin Timo Hulkko
POP Pankin kansalaisennustetta kommentoi POP Pankin Timo Hulkko
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

POP Pankkikeskus osk
POP Pankkikeskus osk
Hevosenkenkä 3
02600 Espoo

http://poppankki.fi
POP Pankki -ryhmä on yli 800 henkilöä työllistävä suomalainen pankkiryhmä, johon kuuluu 18 POP Pankkia, POP Pankkien keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj, POP Asuntoluottopankki Oyj ja POP Pankkikeskus osk. Haluamme olla henkilökohtaisen digitaalisen palvelun ja parhaan asiakastyytyväisyyden pankki, joka kasvattaa markkinaosuuttaan kannattavasti. Seuraamme asiakastyytyväisyydemme kehitystä osallistumalla EPSI Ratingin valtakunnalliseen pankki- ja rahoitusalaa koskeviin tutkimuksiin. Olemme olleet mukana ko. henkilöasiakastutkimuksessa vuodesta 2011 ja yritysasiakkaiden vastaavassa tutkimuksessa vuodesta 2021 lähtien sijoittuen vuodesta toiseen toimialan kärkeen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta POP Pankkikeskus osk

POP Pankin kansalaissuhdanne-ennuste: kotitalouksien ostovoima ja kulutusmahdollisuudet kasvavat huolimatta inflaation odotetusta noususta30.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

POP Pankin kansalaissuhdanne-ennusteen mukaan: BKT kasvaa 0,9 % vuonna 2026 ja 1,3 % vuonna 2027 Vienti kasvaa 3,0 % sekä vuonna 2026 että 2027 Inflaatio on 1,8 % vuonna 2026 ja 1,6 % vuonna 2027 Investoinnit kasvavat 6,5 % vuonna 2026 ja 2,3 % vuonna 2027 Yksityinen kulutus kasvaa 0,7 % vuonna 2026 ja 0,6 % vuonna 2027 Työttömyysaste on 10,4 % vuonna 2026 ja 9,6 % vuonna 2027 12 kuukauden euribor on keskimäärin 2,6 % vuonna 2026 ja 2,4 % vuonna 2027

Yhä harvempi ylioppilas jatkaa suoraa opintoihin; POP Pankki on huolissaan ilmiön oheisvaikutuksista29.5.2026 11:00:00 EEST | Tiedote

80 prosenttia tuoreista ylioppilaista hakee jatko-opintoihin. Kuitenkin välivuoden pitäminen tai opiskelupaikan optimointi näyttää yleistyneen koronan jälkeen, koska suoraan jatko-opintoihin siirtyvien määrä on tilastojen mukaan viime vuosina laskenut. ”Ensihakijakiintiö voi johtaa halutuimpien alojen osalta turhaan taktikointiin ja aloituksen siirtymiseen. Tämä johtaa helposti siihen ilmiöön, että opiskelu ja valmistuminen siirtyy, kun ei tule valituksi. Tämä voi edelleen johtaa vakiintumisen ja perheiden perustamisen siirtymiseen sekä siihen, että myös mahdollisen omistusasunnon hankkiminen siirtyy. Näillä voi olla yhteiskunnan kannalta laajempiakin vaikutuksia tulevaisuudessa”, summaa POP Pankin johtaja Timo Hulkko.

POP Pankin palveluissa laaja käyttökatko 29.5.-1.6.202615.5.2026 10:38:11 EEST | Tiedote

POP Pankin verkko- ja mobiilipankkia sekä korttipalveluja koskeva käyttökatko alkaa pe 29.5.2026 klo 15 ja päättyy ma 1.6.2026. Katkon aikana POP Visa -kortin debit-ominaisuudella maksaminen ei toimi. Tällä saattaa olla vaikutuksia sovelluksiin, joihin kortti tai pankkitili on liitetty maksutavaksi. POP Visa -kortin credit-ominaisuudella voi maksaa esimerkiksi kaupoissa ja huoltoasemilla. Verkkomaksaminen toimii rajoitetusti, sillä esimerkiksi verkko-ostokset, jotka edellyttävät vahvaa tunnistautumista, eivät ole mahdollisia. Myös POP Pankin verkkopankki ja POP Mobiili ovat pois käytöstä katkon ajan. Lisäksi POP Avain -tunnuslukusovellusta tai avainlukulistaa ei voi käyttää tunnistautumiseen tai maksujen vahvistamiseen. Ajantasaista tietoa käyttökatkosta ja sen päättymisestä on saatavilla pankin verkkosivuilla osoitteessa poppankki.fi/info. Käyttökatko liittyy POP Pankin verkkopankin, POP Mobiilin ja POP Avaimen uudistumiseen. Uudet palvelut ovat käyttöönotettavissa käyttökatkon jälkee

POP Pankki -ryhmän liiketoiminta jatkoi suotuisaa kehittymistä, ryhmän tilinpäätöstiedote vuodelta 2025 on julkaistu13.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote

POP Pankki -ryhmän luottokanta kasvoi Suomen talouden ennakoitua heikommasta kehityksestä huolimatta 2,5 prosenttia lähes 4,9 miljardiin euroon. Henkilöasiakkaille myönnetyt luotot kasvoivat edellisestä vuodesta 1,7 prosenttia, kun taas yritys- sekä maa- ja metsätalousasiakkaille myönnetyt luotot kasvoivat 3,7 prosenttia. Talletusten määrä kasvoi 4,3 prosenttia 4,6 miljardiin euroon.

Tutkimus: joka neljäs suomalainen on luopunut suoratoistopalveluista säästöjen vuoksi16.1.2026 14:28:04 EET | Tiedote

POP Pankin Iro Researchillä teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat suoratoistopalveluihin aiempaa kriittisemmin. 24 prosenttia suomalaisista on jättänyt viime vuonna ainakin yhden suoratoistopalvelun pois. Tutkimuksen mukaan 42 prosenttia suomalaisista ei käytä suoratoistopalveluihin rahaa lainkaan. Suoratoistopalvelut ovat esimerkki kohteista, joiden käyttöä harkitaan osana oman talouden tasapainottamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye