Valtion kehitysyhtiö Vake OyValtion kehitysyhtiö Vake Oy

Posti kehittyy MyDatan edelläkävijäksi

Jaa
MyData, eli eri toimijoiden ja sovellusten yksilöiltä keräämä omadata, on vielä hajallaan ja pääosin hyödyntämättä – vaikka sen liiketoiminta- ja hyödyntämispotentiaali yksilön omaksi hyväksi ovat ilmeisiä. Valtion kehitysyhtiö Vake Oy ja Teknologiateollisuus ry etsivät haastekilpailussa operaattoria kokoamaan kansalaisten omadataa parempien dataan pohjautuvien palvelujen kehittämiseksi.

40 halukkaan tiimin joukosta valittiin 18.-19.6 järjestettyyn finaaliin kahdeksan joukkuetta. Voittajaksi valittiin Postin esittämä suunnitelma, jossa OmaPosti-sovellus tulisi toimimaan yhtenä kaikkien suomalaisten henkilökohtaisena MyData-käyttöliittymänä.

"Posti haluaa olla aktiivisesti mukana muodostamassa ja edesauttamassa suomalaisen OmaData-ekosysteemin syntymistä. Tämä on luonnollinen jatkumo vastuullisille datapalveluillemme, mikä sopii erinomaisesti myös visioomme ja strategiaamme. Uskomme, että löydämme omadata-periaatteella toimivasta datataloudesta uutta arvoa niin yrityksille, kuluttajille kuin koko yhteiskunnallekin,Mikko Ristimäki, Postin Head of Data & AI Services, korosti valinnan jälkeen.

"Omadata-haasteessa etsittiin ratkaisua, joka nopeuttaisi omadata -ekosysteemin kehitystä ja sitä kautta vaikuttavien palvelujen syntymistä. Tätä painotetaan selkeästi myös Rinteen uudessa hallitusohjelmassa: kansalaisille pitää saada parempi hallinta omaan dataansa ja sen ympärille pitäisi voida synnyttää uutta yritystoimintaa. Postin ratkaisu mahdollistaa omadata-palvelujen nopean kehityksen ja laajat käyttäjäryhmät – OmaPosti-sovellus toimii toivottavasti mahdollisimman pian kaikkien suomalaisten yhteisenä OmaData-tilinä," Vaken kehitysjohtaja Tuomas Teuri toteaa.

"Posti oli haastekilpailun musta hevonen, joka yllätti tuomariston ehdotuksellaan, sillä Posti ei ole aikaisemmin ollut aktiivinen MyDatan kehityksessä. Posti on suomalaisille instituutio, joka voi tarjota kriittisen tärkeän luottamuksen omien tietojen jakamisessa ja luvittamisessa eri palveluiden välillä," toteaa Teknologiateollisuus ry:n digitalisaatiojohtaja Ville Peltola.

Haastekilpailun voittaja pääsee jatkamaan ratkaisun kokeiluvaiheeseen, tavoitteenaan rakentaa OmaData-ratkaisun ensimmäinen versio testattavaksi ja jatkokehitettäväksi yhdessä käyttäjien sekä sidosryhmien kanssa. Postin ratkaisun lisäksi haasteessa oli mukana ansioituneita tiimejä, joista ainakin Tilaajavastuu Oy:n Muntiedot.fi-palvelu, MyHealthData -ryhmä ja Head.ai jatkavat yhdessä kehitystä Postin tiimin kanssa vauhdittaen ekosysteemikehitystä OmaDatan ympärillä. Kokeiluvaiheen tulokset ja Postin ratkaisu esitellään MyData 2019 -konferenssissa Helsingissä 25.-27.9.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Tuomas Teuri
kehitysjohtaja
Vake Oy
p. 040 7549507
tuomas.teuri@vake.fi
Teknologiateollisuus ry


Ville Peltola
digitalisaatiojohtaja
Teknologiateollisuus ry
p. 040 553 9941
ville.peltola@teknologiateollisuus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Valtion kehitysyhtiö Vake Oy
Valtion kehitysyhtiö Vake Oy
Mikonkatu 9
00100 Helsinki

+358 40 152 7570

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valtion kehitysyhtiö Vake Oy

Lahjoita puhetta -kampanja kerää puhetta suomenkielisen tekoälyn kehitykseen16.6.2020 08:00:47 EEST | Tiedote

Meneekö hermot chattirobotin kanssa, ymmärsikö Siri sanasi väärin, onko verkossa asiointi mummosi pahin painajainen? Tänään alkava Lahjoita puhetta -kampanja auttaa tutkijoita ja sovelluskehittäjiä kehittämään yhä paremmin toimivaa suomenkielistä tekoälyä ja puheentunnistusta, joka ymmärtää sanojamme – olimme sitten savolaisia, stadilaisia tai vasta opettelemassa suomen kieltä. Hankkeen taustalla ovat Yle, Helsingin yliopisto ja Valtion kehitysyhtiö Vake Oy. Kampanjaan haastetaan mukaan myös yhteiskunnan eri toimijoita innostamaan kaikkia suomea puhuvia lahjoittamaan puhettaan. Digitalisaation ulottuessa kaikille elämänaloille ja tekoälyn ohjatessa tulevaisuudessa suurta osaa palveluistamme on tärkeää, että teknologia ymmärtää käyttäjiä heidän omilla kielillään. Seurauksena on helpompi tulevaisuuden arki kaikille. Sujuvan puheentunnistuksen kehittämiseen tarvitaan kuitenkin 10 000 tuntia vapaasti puhuttua suomen kieltä: eri-ikäisiltä, eri tavoin suomea puhuvilta ja eri murrealueilta. “

Vaken strategiaehdotus: yhtiöstä digi- ja ilmastoinvestointien vauhdittaja16.9.2019 15:28:21 EEST | Tiedote

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma sisältää selkeän kirjauksen valtio-omaisuuden aktiivisemmasta käytöstä uuden taloudellisen toiminnan synnyttämiseksi, korostaen Vaken tehtävää hallitusohjelman tavoitteiden toteuttamisen tukena. Tiiviin strategiatyön jälkeen Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n hallitus on luovuttanut kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolle ehdotuksensa yhtiön päivitetyksi rooliksi digi- ja ilmastoinvestointien vauhdittajana. Hallituksen omistajapoliittisen periaatepäätöksen odotetaan valmistuvan loka-marraskuun vaihteessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye