HSY

Poutainen sää saa kadut pölyämään pääkaupunkiseudulla

Jaa
HSY:n ilmanlaatumittausten mukaan katupöly heikentää tällä hetkellä ilmanlaatua. Pölyisintä on alueilla, joilla on paljon liikennettä. Katupöly aiheuttaa terveyshaittoja erityisesti astmaatikoille ja sydänsairaille, mutta pölyn määrään voidaan vaikuttaa.
Katupölyn hengittäminen on haitallista kaikille ja heikentää viihtyvyyttä. Kuva: HSY / Hannu Bask
Katupölyn hengittäminen on haitallista kaikille ja heikentää viihtyvyyttä. Kuva: HSY / Hannu Bask

Katupölyä on ollut toisinaan ilmassa jo tammikuun lopusta lähtien

Aurinkoinen sää on sulattanut lumia tehokkaasti. Kun tienpinnat kuivuvat, katupöly pääsee nousemaan ilmaan liikenteen ja tuulen mukana. Talven ja kevään säät vaihtelevat paljon vuodesta toiseen ja niin myös katupölyn määrä ja pölyisten päivien ajoittuminen.

- Tänä vuonna katupölyä on ollut ajoittain ilmassa jo tammikuun lopulta lähtien. Sateisten jaksojen jälkeen kadut ovat jälleen kuivahtaneet. Eilen ja tänään ilmanlaatu on ollut huono katupölyn takia varsinkin vilkasliikenteisten pääväylien ja katujen läheisyydessä, kertoo ilmansuojeluyksikön päällikkö Hanna Manninen Helsingin seudun ympäristöpalveluista.

Katupöly on pääosin hienoksi jauhautunutta asfalttia ja hiekoitussepeliä. Erityisesti nastarenkaat kuluttavat asfalttia ja tuottavat siten katupölyä. Liikenne ja tuuli nostavat pölyn voimakkaasti ilmaan kuivilta kaduilta.

Katupöly aiheuttaa terveyshaittoja, mutta sen määrään voidaan vaikuttaa

Katupölyn hengittäminen ei ole terveellistä eikä mukavaa kenellekään. Pölyn terveysvaikutuksille ovat erityisen herkkiä astmaatikot, pienet lapset, ikääntyneet sekä hengitystie- ja sydänsairaat, mutta pöly voi aiheuttaa oireita kenelle tahansa. Katupölystä johtuvia oireita ovat nuha, yskä sekä silmien ja kurkun kutina. Katupöly myös usein pahentaa sydän- ja hengityssairaiden oireita.

Kaupungit puhdistavat katuja tehokkaasti sääolojen salliessa. Jokainen voi myös itse vaikuttaa katupölyn määrään ja vähentää sen aiheuttamia haittoja. Hyödynnä vinkkimme katupölykaudelle.

10 vinkkiä katupölykauteen

1. Vältä turhaa autoilua.
2. Suosi kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä.
3. Jos ajat, käytä talvirenkaina kitkoja. Ne tuottavat vähemmän pölyä kuin nastarenkaat.
4. Hyvin pölyisinä päivinä vältä vilkasliikenteisiä alueita, jos pystyt.
5. Ulkoile kauempana vilkasliikenteisistä paikoista – jo yhden korttelin päässä ruuhkaisesta kadusta ilma on puhtaampaa.
6. Pidä ikkunat kiinni. Huolehdi ikkunoiden ja ovien tiivisteistä.
7. Kuivata pyykit sisällä.
8. Hanki asuntoon tehokkaat tuloilmansuodattimet ja pidä ne kunnossa. Vaihda suodattimet keväisin ja syksyisin.
9. Ennen hiekan poistoa kastele piha ensin ja lakaise vasta sitten.
10. Seuraa ilmanlaadun tilannetta osoitteesta hsy.fi/ilmanlaatu.

Lisätietoja:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Katupölyn hengittäminen on haitallista kaikille ja heikentää viihtyvyyttä. Kuva: HSY / Hannu Bask
Katupölyn hengittäminen on haitallista kaikille ja heikentää viihtyvyyttä. Kuva: HSY / Hannu Bask
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 22.3.202419.3.2024 14:18:43 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 22.3.2024. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa vuoden 2023 tilinpäätöksen hyväksymisestä ja sen edelleen esittämisestä yhtymäkokoukselle sekä HSY:n osallistumisesta Vantaan ratikan alliansseihin. Hallitus päättää lisäksi seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - urakoitsijoiden valinta kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella. Hallitus saa tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Tiedotamme kokouksen jälkeen HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Ystävällisin terveisin Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä viestintäjohtaja Riitta-Liisa Hahtala puh. 040 593 6346 www.hsy.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye