Prisma otti asiakkaat mukaan valikoiman suunnitteluun uudella tavalla – lasten piirustukset näkyvät tulevassa kesämallistossa
2.6.2020 10:06:28 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Prisman toteuttaman, alle kouluikäisille lapsille suunnatun Pienet piirtäjät -kesäkilpailun aiheena on kesä, loma, ilo ja leikki. Ajatuksena on, että lapsi saa päästää luovuutensa valloilleen ja piirtää aiheesta omalla tavallaan. Kilpailun palkinto on varsin ainutlaatuinen: voittajien piirrokset pääsevät koristamaan Prisman lasten pukeutumisen kesämalliston 2021 tuotteita.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Prisman asiakkaat ja lapset pääsevät osallistumaan lastenvaatteiden tulevan valikoiman suunnitteluun tällä tavalla. Muissa tuoteryhmissä hieman vastaavaa on jo tehty: Prisman Facebook-sivuilla asiakkaat ovat aiemmin saaneet äänestää esimerkiksi kestokassien ja pyöräilykypärien kuoseja.
”Ajatus kilpailusta lähti siitä, että lapsiperheet ovat Prismalle erittäin tärkeä kohderyhmä. Olemme aiemmin tehneet esimerkiksi konkreettisia tekoja lasten terveellisemmän syömisen puolesta, ja Prisman verkkokaupassa on voinut lahjoittaa joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille jo kolmena vuotena. Nyt halusimme osallistaa asiakkaita ja heidän lapsiaan entistä enemmän myös valikoiman suunnittelussa. Tarkoituksena on, että lasten omat piirrokset ja tulkinnat kesästä tuovat pienen väriläiskän valikoimiimme ensi vuonna”, kertoo valikoimapäällikkö Suvi Finnilä S-ryhmän marketkaupasta.
”Lisäksi halusimme näin poikkeusaikana kiinnittää lasten huomion iloisiin asioihin, kuten kesään, joka valikoitui kilpailun teemaksi. Piirustuskilpailu sopii tähän aikaan hyvin myös siksi, että kevään koronarajoitukset ovat lisänneet kotona harrastamisen ja piirtämisen suosiota”, Finnilä jatkaa.
Voittajat valitaan yleisöäänestyksellä
Piirustuskilpailu käynnistyi Prisman Facebook-sivuilla viime viikon perjantaina, ja se herätti välittömästi kiinnostusta asiakkaissa. Piirroksia voi lähettää 14.6. saakka, minkä jälkeen SOK:n asiantuntijat tekevät niistä esikarsinnan. Kilpailun voittajat valitsevat kuitenkin asiakkaat. Yleisöäänestys parhaista piirustuksista käynnistyy Prisman Facebookissa juhannuksen jälkeisellä viikolla.
Vaatteet, joihin kilpailun voittajapiirroksia painetaan, tulevat olemaan vauvoille ja leikki-ikäisille suunnattuja kesävaatteita (koot 74-122 cm). Kaikki tuotteet tullaan valmistamaan SOK:n vakituisesti käyttämissä, vastuullisuusauditoiduissa tehtaissa. Vaatteissa tullaan käyttämään vain sertifioitua GOTS-luomupuuvillaa. Puuvillan viljelyssä ei tällöin ole käytetty haitallisia kemikaaleja tai keinotekoisia lannoitteita ja sen tavoitteena on edistää niin ympäristön kuin ihmisten hyvinvointia puuvillaketjuissa. Tuotteet tulevat myyntiin kaikkiin Prismoihin keväällä 2021.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi Finnilä, valikoimapäällikkö, SOK Marketkaupan ketjuohjaus
puh. 0107680232, suvi.finnila@sok.fi
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
