Prisma Rovaniemen ABC CarWash -autopesu on avattu

Jaa

Rovaniemen Prismakeskuksen palvelutarjonta laajeni odotetulla uutuudella, kun ABC CarWash –autopesu avattiin tänään 26.10. Uusi autopesu sijaitsee Prisman piha-alueella eteläpäädyssä.

-Uusi autopesu on täysin automatisoitu korttiautomaattiasema, jossa hyödynnetään uusinta tekniikkaa ja teknologiaa, kertoo Osuuskauppa Arinan ABC-toimialan myyntipäällikkö Olli-Pekka Pohjanen.

Kaksikaistainen pesuhalli ja maksuautomaatti ovat asiakkaille vaivattomia, turvallisia ja helppoja käyttää. S-Etukortilla saa autopesuista Bonuksen lisäksi myös hintaedun. Autopesu palvelee Prisman aukioloaikojen mukaisesti.

Ympäristöystävällinen vaihtoehto

Autopesun yhteydessä nousee usein esiin huoli pesun ympäristövaikutuksista. Pohjanen kuitenkin kertoo, että ABC-autopesu on myös ekologinen valinta.

– Uusin pesutekniikka tekee ABC CarWash –autopesusta energiatehokkaan ja vettä säästävän. Aineet ovat ympäristömerkittyjä ja -hyväksyttyjä ja huolehdimme myös niiden oikeaoppisesta viemäröinnistä, mitä esimerkiksi kotipihassa autoa pestessä on vaikea toteuttaa.

Rovaniemen uusi autopesu on viides Osuuskauppa Arinan ABC CarWash –toimipiste.

- Rovaniemen Prismakeskus on vilkas kauppapaikka, ja meillä on täällä loistava palvelukeskittymä. Nyt voimme tarjota omistajillemme mahdollisuuden poiketa autopesulla vaivattomasti, kauppareissun yhteydessä, Pohjanen toteaa.

Takuuvarman pesutuloksen lisäksi uusi pesuasema tarjoaa jotakin mitä Rovaniemellä ei ole aiemmin nähty:

– Modernin tekniikan myötä autonpesuun on luvassa myös täysin uudenlaista elämyksellisyyttä, Pohjanen vinkkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Olli-Pekka Pohjanen, myyntipäällikkö
olli-pekka.pohjanen@sok.fi, p. 044 788 4857

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina
Nuottasaarentie 1
90400 Oulu

044 788 5899http://arina.fi

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistaa lähes 170 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Osuuskaupan tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen. Arinalaiset tarjoavat market- ja ABC-kaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluja yli 170 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea lähes 3000 työntekijän voimin. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden vuodessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Oulun Energia ja Osuuskauppa Arina yhteisvoimin ilmastotalkoisiin3.6.2019 13:15:20 EESTTiedote

Oulun Energia Oy ja Osuuskauppa Arina syventävät energiayhteistyötä ilmastonmuutoksen hillinnän puolesta. Tavoitteena on kehittää ja rakentaa yhteistyössä Ouluun ja myöhemmin Pohjois-Suomeen ja muualle Suomeen energiatehokkaita teknisiä järjestelmiä kauppakiinteistöjen hukkalämmön entistä parempaan hyötykäyttöön. Yhteistyön kautta edistetään Oulun Energia Oy:n ja Osuuskauppa Arinan hiilineutraalisuustavoitteita.

Oululainen myymäläpäällikkö Mika Timonen on kaupan alan vuoden 2018 työpaikkaohjaaja28.5.2019 11:37:21 EESTTiedote

Sale Myllyojan myymäläpäällikkö Mika Timonen palkittiin kaupan alan vuoden 2018 työpaikkaohjaajana Oulussa 10.5.2019 Ammattiopisto Luovin tiloissa järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa. Timonen palkittiin Helsingin Kauppiaitten Yhdistys r.y.:n tunnustuspalkinnolla, joka luovutettiin palkitsemistilaisuudessa. Lisäksi Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskus myönsi Mika Timoselle Kaupan alan vuoden työpaikkaohjaaja 2018 -kunniakirjan.

Sokos Herkkua kehitetään lisäämällä valikoimaa ja parantamalla asiointikokemusta24.5.2019 17:04:42 EESTTiedote

Osuuskaupan omistavilta asiakkailta saadun palautteen ja kolmen toimintavuoden aikana hankitun kokemuksen perusteella Sokos Herkkua halutaan kehittää entistä paremmin omistajien toiveita palvelevaksi ruoka- ja herkkukaupaksi. Sokos Herkulta on koko sen toiminta-ajan toivottu laajempaa valikoimaa, selkeämpää myymälämiljöötä ja asioimisväljyyttä. Toiveiden toteuttamiseksi ruokakauppa tarvitsee lisää pinta-alaa. Sokos Herkussa aloitetaan mahdollisimman pian kesän aikana toteutettava remontti, jonka myötä ruokakaupan toimintoja järjestetään uudelleen. Remontin myötä Sokos Herkun kahvilaravintola suljetaan ja ravintolalta vapautuvat tilat käytetään ruokakaupan laajentamiseen. Kahvilaravintolassa ja keittiössä muutos merkitsee kahdeksan henkilön työtehtävien loppumisen, mutta heille kaikille tarjotaan töitä Osuuskauppa Arinassa. Sokos Herkun ravintola ja sen henkilökunta haluavat lämpimästi kiittää omistajia ja asiakkaita kuluneesta kolmesta vuodesta. Heitä palvelevat jatkossakin keskustassa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme