
Professori Jari Nurmi Tampereen Congress Ambassadors –verkostoon uudeksi kongressilähettilääksi

Professori Jari Nurmi on yksi Tampereen yliopiston aktiivisimmista kongressien järjestäjistä. Hän omaa laajat kansainväliset verkostot ja toimii lukuisien kansainvälisten kongressien johtoryhmissä ja puheenjohtajana.
Tampere Convention Bureaun koordinoima Congress Ambassadors -ohjelmakokonaisuus on osa Tampereen kaupungin Ambassadors -ohjelmaa, jonka tavoitteena on lisätä kaupungin elinvoimaa ja kasvattaa kaupungin tunnettuutta kansainvälisesti.
Ambassador on kunniatitteli, joka kertoo vankoista suhteista itselle tärkeään kaupunkiin ja halusta olla osa Tampereen tarinaa.
Kongressilähettiläät ovat kansainvälisesti suuntautuneita tieteentekijöitä, jotka edustavat Tampereen yliopistoa ja tamperelaista tieteellistä osaamista maailmalla liikkuessaan ja kannustavat myös kollegoitaan hakemaan kongresseja Tampereelle. Ohjelma käynnistettiin vuonna 2021 kustakin Tampereen yliopiston seitsemästä tiedekunnasta valitulla ehdokkaalla ja verkostoa täydennetään vuosittain uudella jäsenellä. Nyt, vuonna 2023 jäseniä on yhdeksän.
Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari(SOC)
Professori Atanas Gotchev(ITC)
Professori emeritus Kalevi Huhtala(ENS)
Professori emeritus Howard (Howy) Jacobs(MED)
Professori Jari Nurmi (ITC)
Tutkimusjohtaja Tiina Soini-Ikonen (EDU)
Professori Katri Lindfors (MED)
Professori Markku Sotarauta (MAB)
Teollisuusprofessori Kalle Vaismaa.(BEN)
Kongressilähettiläät esittäytyvät Tampere Convention Bureaun videoilla: Tutustu Ambassadoreihin!
Lisätiedot:
Tampere Convention Bureau, Visit Tampere
Pia Helminen, asiakkuusvastaava, puh: 040 706 6448, pia.helminen@visittampere.fi
Laila Walldén, asiakkuusvastaava, puh: 040 6838789, laila.wallden@visittampere.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laila WalldénAsiakkuusvastaava, kongressit
Puh:040 683 8789laila.wallden@visittampere.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Olemme Suomen suosituimman matkailukaupungin matkailu- ja elinkeinomarkkinoinnin asiantuntijaorganisaatio. Vahvistamme Tampereen asemaa kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaisena matkailu-, tapahtuma-, ja kongressikaupunkina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visit Tampere
Tampereen järvi- ja luontomatkailun ideakilpailun voittajaksi pyörämatkailukonsepti Kartanosta kartanoon15.12.2023 09:09:38 EET | Tiedote
Tres Hombres Adventure Oy:n ja Äksyt Ämmät Oy:n yhteistyönä tarjoama pyörämatkailupalvelu erottui selkeällä liiketoimintamallilla ja suunnitelmalla aloittaa toiminnan pilotointi kesällä 2024.
Vuoden 2023 Visit Tampere Award -palkinto Hiking Travel, Hitille, yleisöäänestyksen voittajaksi Pyynikin näkötorni21.11.2023 15:37:34 EET | Tiedote
Visit Tampere Award -palkinto myönnettiin tänä vuonna yritykselle, joka on rohkeasti, aktiivisesti ja esimerkillisesti kehittänyt toimintaansa seudun matkailustrategiaan peilaten ja sitä kautta edistänyt tamperelaisen onnellisuuden tuotteistamista matkailijoille. Ensimmäistä kertaa jaettiin myös yleisön valinta -palkinto yhteistyössä kaupunkilehti Tamperelaisen kanssa ja äänestäjiltä kysyttiin, mihin he veisivät kansainvälisen vieraansa Tampereella kokemaa paikallista onnellisuutta. Yleisöäänestyksen voitti Pyynikin näkötorni.
Tampereen järvi- ja luontomatkailuun etsitään uusia palveluita ideakilpailulla – Palkintona 10 000 euroa31.10.2023 09:05:14 EET | Tiedote
Tampereen kaupungin elämystalouden kehitysohjelma, Visit Tampere ja Ekokumppanit Oy järjestävät yhdessä ideakilpailun, jossa etsitään uusia palveluita Tampereen ja Pirkanmaan järvi- ja luontomatkailuun. Parhaalle ehdotukselle on luvassa 10 000 euroa. Kilpailu toteutetaan kokeiluhankintana, joten kokonaisuuteen kuuluu myös voittaneen palvelun testaaminen ensi vuoden aikana.
Hiking Travel, HIT, Niemi-Kapeen tila ja Rauhaniemen kansankylpylä Visit Tampere Award -palkinnon ehdokkaina26.10.2023 07:16:00 EEST | Tiedote
Tampereen matkailu- ja elinkeinomarkkinoinnin asiantuntijaorganisaatio Visit Tampere palkitsee jälleen marraskuussa Visit Tampere Award -palkinnolla seudun matkailualan yrityksen.
Matkailutoimiala on selvässä kasvussa Pirkanmaalla ja koko Suomessa – Tampere yksi Suomen suurimmista matkailualueista17.8.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Matkailun tulo- ja työllisyystutkimuksen mukaan Suomen suurimmat matkailualueet matkailutulolla mitattuna ovat Vantaa, Helsinki ja Tampere. Vantaan matkailutuloa selittää erityisesti Helsinki-Vantaan lentoasema, joka tuotti kaupungin matkailutulosta lähes 90 prosenttia.