Audiomedia Oy

Professori Jarkko Hantula: Kanadan viime vuosien mittavat metsätuhot väärän metsänhoidon seurausta – jatkuva kasvatus riski metsätuhojen kasvulle

12.2.2020 13:36:58 EET | Audiomedia Oy | Tiedote

Jaa
Luonnonvarakeskuksen Luken metsäpatologian professorin Jarkko Hantulan mielestä metsätuhokysymys on ilmastokeskustelussa jäänyt otsikkotasolle. – Ei riitä, että sanotaan metsätuhojen lisääntyvän ilmaston lämpenemisen seurauksena. Tarvitaan kokonaisvaltaisempi näkemys tuhojen aiheuttajista, niiden leviämisestä ja erityisesti keinoista niiden torjuntaan.
Jarkko Hantula
Jarkko Hantula

- Keski-Euroopassa kirjanpainaja on aiheuttanut varsinkin Tsekin ja Slovakian kuusikoissa todella pahat tuhot. Tilanne on eskaloitunut viimeisen parin vuoden aikana ja tuhojen seuraukset näkyvät puukaupassa pohjoismaita myöten. Puumarkkinat menevät sekaisin, kun markkinoille tulee yhtäkkiä iso määrä puutavaraa, joka on saatava eteenpäin ennen kokonaan arvottomaksi muuttumistaan.

Kanadan viime vuosien mittavat metsätuhot eivät ole yksin ilmastomuutoksen seurausta, vaan epidemiariski synnytettiin väärän metsänhoidon seurauksena.  – Ekosysteemiin kuuluvat metsäpalot onnistuttiin vuosikymmenien aikana saamaan hallintaan, jolloin metsät kasvoivat luonnottoman järeiksi. Vuoristonilurin leviäminen olisi voitu estää hyvällä metsänhoidolla, mutta hakkuukypsiä metsiä ei hakattu ajoissa. Näin järeissä puissa erityisen tehokkaasti lisääntyvien hyönteisten leviämien karkasi käsistä. Esimerkiksi Suomen metsissä ei vastaava olisi päässyt hyvän metsänhoidon ansiosta tapahtumaan.

- Euroopassa kirjanpainajan leviäminen kuusivaltaisissa maissa on iso haaste, mihin Suomenkin tulee varautua. Se leviää kuusen viljelyn laajenemisen myötä sellaisillekin alueille, mitkä eivät ole luonnollisia kuusen kasvualueita. Kirjanpainaja hyötyy eniten suurista kuusitukeista, jolloin ne tulisi korjata ajoissa.

Kirjanpainajan leviäminen Suomen metsiin suuri uhka

Kirjanpainajan leviämisellä on yhteys meneillään olevaan ilmastomuutokseen. – Kirjanpainaja hyötyy lisäntyvistä myrskytuhoista sekä korkeammista lämpötiloista, mitkä auttavat sitä lisääntymään paikoin pahimmillaan useita sukupolvia vuodessa.

- Suomi on tähän saakka ollut kohtalaisen turvassa kirjanpainajalta, mutta emme tiedä, miten kauan. Suomessakin on järeiden kuusien määrä kasvanut ja kuusikoiden osuus metsistä kasvaa, mikä on huolestuttavaa.

Toistaiseksi pahimpana metsätuhojen taloudellisten menetysten aiheuttajana on pidetty juurikääpää eli maannousemaa. – Siitäkin tulee kymmenien miljoonien eurojen arvonmenetyksiä joka vuosi. Männyllä taas ei ole kirjanpainajan veroisia hyönteistuholaisia, mutta vastaavasti paljon sienitauteja.

- Historiallisesti isoja versosurmaepidemioita kohdataan ehkä kerran 50 vuodessa. Viimeksi 80-luvulla kylmät kesät laukaisivat versosurman aiheuttamat metsätuhot, jotka tuolloin pantiin happosateiden syyksi. Ruotsissa esiintyi samanlainen epidemia kylmänä kesänä 2000-luvun alussa.

Hantula muistuttaa, että Euroopassa on paljon tulokaslajeja, joiden leviämistä nyt seurataan.

- Saarnensurma on aiheuttanut Euroopassa pahaa jälkeä. Samoin Hollanninjalavatauti, mikä on hävittänyt Keski- ja Etelä-Euroopan jalavametsiköitä. Viipurista löydettiin viime vuonna jalavataudin esiintymä, mikä Suomeen levittyessään olisi iso vaara maamme harvoille arvokkaille jalavametsiköille. Seuraamme myös saarnen jalosoukkoa, mikä kulkee Moskovan alueelta kohti länttä.

Jatkuva kasvatus riski metsätuhojen kasvulle

Parasta varautumista metsätuhojen torjuntaan on hyvän metsänhoidon käytännöt. – Uudistus-hakkuiden tulee olla edelleenkin päälinjana talousmetsien metsänkorjuussa. Jatkuvalla kasvatuksella on paikkansa esimerkiksi arvokkailla luontoalueilla sekä asutuksen ja vapaa-ajan rakennusten lähistöllä, minne se sopii lähinnä maisemallisista syistä, sekä turvemailla vesistö- ja hiilipäästöjen hillitsemiseksi. Mutta se ei sovi Etelä-Suomen talousmetsiin eikä ole metsätuhojen leviämisen ehkäisemisen kannalta paras vaihtoehto. 

- Tasaikäisellä metsänkasvatuksella voidaan hyödyntää parhaiten metsänjalostuksen tuloksia. Näin toimien voimme parantaa puiden kasvua ja tuhonkestävyyttä, mikä ei onnistu jatkuvan kasvatuksen alueilla. Lisäksi juurikääpä leviää eri-ikäismetsissä selvästi tehokkaammin tasaikäisissä.

Hantula pitää havupuun 80 prosentin osuutta Suomen metsissä liian suurena. – Suomi on kuusistumassa, vaikka kuivuudelle ja taudeille alttiin kuusen osuutta tulisi vähentää. Tämä ei ole käytännössä mahdollista siirtymällä jatkuvaan kasvatukseen, vaan se vain lisäisi kuusivaltaisten metsien osuutta muuttuvassa ilmastossa, jossa liian suuri havupuuston osuus on suuri riski. Vaikka sekapuusto tuo hankaluutta korjuun logistiikkaan, monipuolisuus lisää metsän kestävyyttä.

- Kun hirvi- ja metsäkauriskannat ovat suuret, ne vaikuttavat taimia tuhoamalla erittäin paljon metsälöiden kehitykseen ja omistajien puulajivalintoihin kuusen hyväksi. Siksi hirvieläinkannat tulisi pitää myös metsien kannalta järkevän kokoisina.

Hyvällä metsänhoidolla voidaan torjua tauti- ja hyönteisriskejä

Isoista metsäpaloista Suomi on välttynyt osin kattavan metsäautotieverkoston ansiosta. 

- Metsäpaloriskiin tulee suhtautua vakavasti, mutta se on hallittavissa. Esimerkiksi Ruotsin laajojen metsäpalojen sammutuksessa oli ongelmia, koska paloalueille ei päästy. Metsäautotiet helpottavat sammutustöitä ja toimivat palojen katkaisijana.

Hantula muistuttaa, että vuonna 2008 oli samantyyppinen talvi kuin nytkin, mutta sen jälkeen ei tapahtunut metsissä mitään erityistä. – En usko, että tämänkään talven jälkeen tapahtuu mitään dramaattista, koska mahdolliset muutokset tapahtuvat pitkäjänteisesti. Esimerkiksi kirjanpainajan suhteen on vaikea ennustaa, hyötyykö se lumisuojan puuttumisesta vai saako se kenties itse esimerkiksi jotain sienitauteja.

- Uusia Suomessa vielä esiintymättömiä tuhonaiheuttajia on tavattu Venäjällä, Virossa ja Ruotsissa. Pahin skenaario on kuitenkin kotoisen kirjanpainajan nopea lisääntyminen, mikä voisi aiheuttaa isojakin tuhoja ja taloudellisia menetyksiä metsissä. Tyvilahon lisääntymisriski on todellinen ja metsän arvon kannalta kallis, mutta se ei kuitenkaan vaaranna metsien olemassaoloa. Sen sijaan, jos me saamme esimerkiksi Pohjois-Amerikan mäntymetsissä esiintyvän pahkaruosteen tänne ovat vitsit vähissä.

Parhaana keinoina metsiä tuhoavien tautien ja hyönteisten torjunnassa Hantula pitää hyvää ja monipuolista metsänhoitoa sekä puulajien runsautta.

Markku Laukkanen

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Jarkko Hantula
jarkko.hantula@luke.fi

Kuvat

Jarkko Hantula
Jarkko Hantula
Lataa
Jarkko Hantula
Jarkko Hantula
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Audiomedia Oy
Audiomedia Oy
Töölöntorinkatu 3 B 39
00260 HELSINKI

+358 50 2589http://www.audiomedia.fi

Artikkeli on osa Metsämiesten Säätiön ”Metsä vastaa” –viestintähanketta, jossa julkaistaan ajankohtaisia suomalaisia ja eurooppalaisia haastatteluja sekä puheenvuoroja kestävästä metsätaloudesta. Sarjan tavoitteena on esitellä monipuolisesti metsäalan tutkijoiden, päättäjien, yritysten ja yhteisöjen näkemyksiä ajankohtaisista metsätalouteen liittyvistä aiheista. Artikkelit ovat vapaasti hyödynnettävissä joko lähdemateriaalina tai julkaistavissa sellaisenaan. Toimittaja Markku Laukkasen toimittamat artikkelit julkaistaan myös Säätiön https://www.mmsaatio.fi – sivuilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Audiomedia Oy

Professori Maarit Kallio: EU:n ilmastotavoitteiden toteuttaminen johtaisi merkittävään metsien hakkuuvuotoon Euroopasta8.4.2026 09:35:10 EEST | Artikkeli

Hakkuurajoitukset siirtävät hakkuut ja tulot ulkomaille – ilmasto ei kiitä EU:n maankäytölle ja metsätaloudelle asettamien nielutavoitteiden ja biodiversiteettistrategian toteutuminen aiheuttaisi massiivisen hakkuuvuodon EU:sta ulos muihin maihin. – Käytännössä se merkitsisi valtavaa tulonsiirtoa EU-maista muualle, mutta lähes olematonta ilmastohyötyä kustannuksiin verrattuna, sanoo metsäekonomian ja -politiikan professori Maarit Kallio Norjan ympäristö- ja biotieteiden NMBU yliopistosta. Kallion mukaan EU:n LULUCF sektorin ilmasto- ja monimuotoisuuslinjauksilla olisi toteutuessaan erittäin suuri vaikutus Euroopan metsätalouteen. – Tavoitteet ovat kunnianhimoisia. Niiden toteuttaminen on kuitenkin osoittautumassa huomattavasti vaikeammaksi kuin poliittisessa keskustelussa usein annetaan ymmärtää. Myöskään tavoitteiden globaaleja seurannaisvaikutuksia ei ole arvioitu. Kyse on Euroopan metsätalouden historiallisesta leikkauksesta Euroopan unionin maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsä

VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin: Ilmastotoimissa on jo luovutettu fossiilitaloudelle1.4.2026 10:49:19 EEST | Artikkeli

Ilmastokeskustelu toistaa itseään vailla uusia avauksia VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlinin mukaan Suomen ilmastokeskustelu on jumiutunut ja keskustelu toistaa itseään. – Kokonaiskuva on kadonnut, jos ilmastopolitiikan ainoaksi lääkkeeksi tarjotaan hakkuiden rajoittamista. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että on annettu periksi fossiilitaloudelle. –Ilmastokeskustelussa on tapahtunut ajatusharha, kun luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutos on sidottu yhteen tavalla, joka perustuu sademetsälogiikkaan, eikä pohjoisen talousmetsän todellisuuteen. Kun ajattelu monimuotoisuudesta kopioidaan sellaisenaan tropiikista Suomeen, yritetään taluttaa koiraa hännästä. Meidän toimintaympäristömme on erilainen. Ilmastokriisin ydin on Harlinin mukaan fossiilisten päästöissä. – Jos emme puhu ja etsi ratkaisuja niiden korvaamiseen, välttelemme ongelman ydintä. Emme voi kuvitella olevamme kokoamme suurempi globaali vaikuttaja, mutta voimme päättää, mihin suuntaan rakennamme omaa teollista ekosysteemiämm

Kansanedustaja Vesa Kallio: Hallitus hidastelee vähähiilisen rakentamisen edistämisessä26.3.2026 09:37:43 EET | Artikkeli

Tämän vuoden alusta Suomessa otettiin käyttöön sitovia velvoitteita rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Vuoden alussa voimaan tulleet hiilijalanjäljen raja-arvot asettavat ilmastotavoitteet osaksi lähes kaikkea uudisrakentamista. Ilmasto- ja ympäristöministeri uskoo vähähiilisen rakentamisen kasvuun Ilmasto- ja ympäristöministeri Sari Multalan mukaan laissa määriteltyjen rakentamisen hiilijalanjäljen raja-arvojen arvioidaan edistävän vähähiilisten rakennusmateriaalien, kuten puun, kysyntää rakentamisessa. Multala vastasi kansanedustaja Vesa Kallion (kesk.) esittämään vähähiilisen rakentamisen edistämistä koskevaan kirjalliseen kysymykseen. –Raja-arvot on määritetty rakennusten käyttötarkoitusluokittain ja ne kiristyvät vuoden 2029 alussa. Ne otetaan käyttöön porrastetusti, jotta toimijat ehtivät sopeutua uusiin vaatimuksiin. Tarkoituksena on, että raja-arvoja kiristetään porrastetusti myös vuodesta 2029 eteenpäin, vastaa Multala. Multalan mukaan raja-arvot laajenevat tulevai

Luken tutkimusprofessori Ilkka Leinonen: Ilmastotoimiin tarjotaan näennäisratkaisuja11.3.2026 08:30:00 EET | Artikkeli

Hakkuiden vähentäminen ei korvaa fossiilisten päästöjä Kun Suomen ilmastokeskustelu on keskittynyt hakkuiden vähentämiseen, globaalissa mittakaavassa se on näennäisratkaisu. – Puun kysyntä ei katoa, vaikka Suomi leikkaisi metsänhakkuitaan. Tuotanto vain siirtyy suurelta osalta toisiin maihin mutta taloudellinen tappio kohdistuu Suomeen, sanoo Luken tutkimusprofessori Ilkka Leinonen. –Kyse on vuotovaikutuksesta, jossa päästöt tai tuotanto siirtyvät paikasta toiseen ilman, että ilmastovaikutus muuttuu. Samalla heikennetään kotimaisen metsäteollisuuden mahdollisuuksia tuottaa fossiilisia korvaavia tuotteita, kuten puurakenteita, biopolttoaineita ja biopohjaisia materiaaleja. Uusi alku Suomen ilmastopolitiikalle Leinosen mukaan ilmastopolitiikka ei voi rakentua yhden sektorin kuristamiseen, vaan sen on tarkasteltava koko talousjärjestelmää ja globaalia kysyntää. – Suomen ilmastokeskustelu on ajautunut poteroon. Metsät on nostettu keskiöön tavalla, joka sivuuttaa globaalin kokonaiskuvan ja

MTK:n Tero Hemmilä: Metsiin nojaava ilmastopolitiikka on ajautunut sivuraiteelle4.3.2026 08:44:37 EET | Artikkeli

Metsänomistajista ei pidä tehdä ilmastopolitiikan maksajia Metsäkeskustelu on ajautunut MTK:n uuden puheenjohtajan Tero Hemmilän mukaan ristiriitaiseen ja tarkoitushakuiseen asetelmaan. – Metsät nähdään ilmastopolitiikan ongelmana, vaikka ne ovat tosiasiassa olennainen osa ratkaisua. Metsäkeskusteluun tarvitaan kokonaisvaltaisempaa ajattelua, faktoja ja yksityisen omaisuuden suojan kunnioittamista. –Metsiin liittyviä kysymyksiä tarkastellaan paloittain, hiilinieluina, hakkuumäärinä tai suojeluprosentteina ilman, että ymmärretään kokonaisvaikutuksia metsänomistajille, kansantaloudelle tai ilmastolle. Näin päädytään väistämättä vääriin johtopäätöksiin, mikä ei ole metsänomistajien, mutta ei myöskään Suomen tai ilmastotavoitteiden edun mukaista. Hakkuukiellot myrkkyä talouden kasvuodotuksille Viime vuosien metsäkeskustelua on hallinnut huoli hiilinielujen heikkenemisestä. – Metsien hakkuut nostetaan tikun nokkaan, vaikka fossiilisten polttoaineiden alasajon tulisi olla ilmastopolitiikan y

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye