Profinder

Profinderin Ville Honkimäki: "Vastuullinen datan käyttö korostuu koronan jälkeen"

Jaa
Korona-aika on muuttanut datan käyttöä kuluttajamarkkinoinnissa. Datapalveluihin erikoistuneen Profinderin toimitusjohtaja Ville Honkimäen mukaan kuluttajien suhde suoraan kontaktointiin esimerkiksi puhelimitse on muuttunut jopa positiivisemmaksi. ”Vastuullinen datan käyttö korostuu, koronan jälkeisenä aikana talouden uudelleenkäynnistyksessä”, Honkimäki arvioi.

”Suomen ja Pohjoismaiden tasolla kuluttajadatan käyttö on vuoden aikana muuttanut muotoaan”, toteaa Ville Honkimäki Profinderista.

Poikkeuksellisina aikoina ihmiset oleilevat luonnollisesti hyvin paljon näyttöruutujen ääressä. Nopeasti kasvanut kuluttajadatan myynti esimerkiksi puhelinkampanjoihin kielii Honkimäen mukaan sitä, että ihmiset tavoitetaan telekanavassa aiempaa paremmin.

”Jotkut myös toivovat kontaktia ulkomaailmasta ‒ ja fiksu myyjä saa tässä kohtaa palkintonsa.”

Tietoperusteisen markkinoinnin kehitys on Honkimäen mukaan saanut myös vaadittavan hengähdystauon ”jokseenkin kovien kohkaamisvuosien jälkeen”. Dataliiketoiminnan jargon itseoppivista algoritmeistä, automatisoiduista myyntifunneleista tai asiakaskokemuksen automaatiosta on hiukan hellittänyt. On ikään kuin jouduttu palaamaan poikkeustilan myötä datan ja asiakaskohtaamisen alkulähteille. Näiksi Honkimäki nimeää yrityksen tai yhteisön ulkoisten ja sisäisten datalähteiden oikeellisuuteen, päivittymiseen ja käytettävyyteen liittyvät perusasiat.

Dataliiketoiminnan itsesäätelyllä on merkitystä

”Arvioimme, että muiden muassa Sitran ansiokkaasti rummuttama Reilu datatalous tulee korostumaan huomattavasti koronan jälkeisen ajan uudelleenkäynnistyksessä.”

”Ei ole enää yhdentekevää, millä keinoin myyntiä ja markkinointia tehdään ja mitä dataa tekoälypohjaisen päätöksenteon polttoaineena käytetään.”

Honkimäen mukaan dataliiketoiminnassa alan itsesääntely ja rehellisyys voivat viedä tulevaisuuteen, jossa kuluttajat entistä herkemmin antavat mahdollisuuden brändeille lähestyä itseään. Tämä on mahdollista, jos viestit ovat kuluttajalle aidosti hyödyllisiä ja kiinnostavia ‒ mikä jo itsessään luo kaikille kasvua.

”Kuten eräs asiakkaamme suuresta työeläkeyhtiöstä tarkkakatseisesti totesi: tietoperusteisessa ekosysteemissä työntekijädata toimii valuuttana, mutta työntekijä itse valuuttansa käytön hallinnoijana.”

Profinder toteutti huhtikuussa 2020 Suomen suurimman kyselyn
poikkeustilan vaikutuksista pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.

”Saimme hätkähdyttäviä vastauksia: peräti 43 prosenttia vastanneista uskoi yritystoiminnan kasvavan tai jatkuvan normaalina poikkeustilan aikana. Suunnilleen sama määrä arvioi liiketoiminnan supistuvan.”

”Samaan aikaan melkein puolet vastaajista oli jo hakenut tai aikoi hakea yritystukea poikkeustilanteesta selviämiseen. Vastaajat arvioivat tarvitsevansa keskimäärin noin 75000 euroa kriisistä selviämiseen.

”Vuotta viisaampina tiedämme nyt, että kaikki nuo luvut kätkevät paljon ihmiskohtaloita, toivoa, menetyksiä ja talousahdinkoa.”

”Viimekeväisen totaalistopin ja sitä seuranneen odottelun jälkeen tulee olemaan mielenkiintoista katsoa, mitä kaikkea databisneksessä ja sen ympärillä tapahtuu."

Ehkä suurin uutinen on mammuttien Applen ja Facebookin avoimeksi otteluksi äitynyt nokittelu datan hyödyntämisessä ja henkilödatan yksityisyyden suojaamisessa”, Honkimäki pohtii.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Profinder
Profinder
Aleksanterinkatu 52
00100 HELSINKI

https://profinder.fi/

Profinder kokoaa, jalostaa ja analysoi väestö- ja yritysdataa. Luomme laadukkaita ja tuloksellisia kohtaamisia ihmisten välille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Profinder

Gubbe aktivoi ikäihmisiä ja Profinder auttaa löytämään kummiyritykset11.10.2021 12:30:00 EEST | Tiedote

Sekä nuori että vanha ansaitsee merkityksellisyyttä elämäänsä. Gubbe-toiminta torjuu yksinäisyyttä etsimällä ikäihmiselle nuoren ystävän eli gubben. Tämä käy hänen luonaan viikoittain auttaen ulkoilussa ja kotiaskareissa. Vanhus saa apua, nuori työllistyy merkityksellisen osa-aikatyön pariin. Tietopalveluyritys Profinder on Gubben kumppani ja auttaa Gubbea löytämään yrityksiä, jotka tukevat yhteiskunnallisesti tärkeää toimintaa.

Kuntavaalianalyysi: perussuomalaisten kannatus puolueista tasaisinta - keskusta ja vihreät vastakohta17.6.2021 12:02:05 EEST | Uutinen

Kuntavaalien tuloksessa näkyy voimakkaasti koulutustason merkitys puolueille. Kunkin puolueen kannatusalueella on oma koulutusprofiilinsa. Äänestysprosentin laskiessa korkeimmin koulutettujen alueiden äänestäjät määräävät entistä enemmän vaalien tuloksen. Perussuomalaiset on selvästi tasaisinta alueellista kannatusta nauttiva puolue. Keskusta ja vihreät ovat tässä mielessä perussuomalaisten vastakohtia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye