Prysmian Group Finland Oy

Prysmian Groupin 100 miljoonan euron vihreän siirtymän investointi Kirkkonummella etenee – yhtiö rakentaa tehdasalueelle myös uuden kaapelinvalmistustornin

Jaa

Maailman suurin kaapelivalmistaja Prysmian Group ilmoitti viime maaliskuussa investoivansa 100 miljoonaa euroa Kirkkonummen Pikkalan tehtaansa tuotantokapasiteetin kasvattamiseen vuoteen 2024 mennessä. Nyt yhtiön vihreän siirtymän investointi suurjännitteisten merikaapelien valmistukseen etenee. Osana tehdaslaajennusta yhtiö rakentaa uuden 185 metriä korkean kaapelinvalmistustornin. Tornin suunnittelutyöt ja rakennuslupaprosessi etenevät tämän syksyn aikana. Suunnitelmien mukaan torni on valmis vuonna 2024.

Täysi merikaapelilautanen painaa miljoonia kiloja, jopa Eiffel-tornin verran.
Täysi merikaapelilautanen painaa miljoonia kiloja, jopa Eiffel-tornin verran.

Investoinnilla Prysmian Group vastaa energiamurroksen ja siihen liittyvän teknologian vauhdittamaan maa- ja merikaapeleiden kysynnän rajuun kasvuun. Prysmian Groupin investoinnin odotetaan tuovan Pikkalaan yhteensä 100 – 120 uutta työpaikkaa tuotteiden valmistukseen sekä korkean osaamisen asiantuntijatehtäviin.

”Investointimme Pikkalan tehtaalle on suora investointi vihreään siirtymään ja tukee uusiutuvan energian käyttöönottoa. Pikkalassa valmistettuja merikaapeleita tullaan käyttämään laajasti muun muassa suurten merituulivoimapuistojen sähkösiirtoon Suomen ja Pohjois-Euroopan alueilla", sanoo Prysmian Group Finlandin maajohtaja Ferdinando Quartuccio.

Suurjännitteisten kaapelien valmistuksen ja laadunvalvonnan kriittisiin työvaiheisiin kuuluu niin sanottu pystysuora vulkanointi, minkä takia valmistuksessa tarvitaan tornia. Pikkalan tehtaan alueella sijaitsee entuudestaan vuonna 1974 rakennettu torni, jonka korkeus on 75 metriä. Sen läheisyyteen rakennettavan uuden tornin korkeudeksi tulee 185 metriä.

”Uusinta teknologiaa edustavien merikaapelien tuotanto edellyttää uuden, ajanmukaisen tornin rakentamista. Uusi torni edustaa valmistuessaan myös alan edistyksellisintä kaapelinvalmistusteknologiaa, mikä vahvistaa entisestään Pikkalan tehtaan asemaa yhtenä maailman johtavana suurjännitekaapelien valmistajana”, Quartuccio sanoo.

Tornin suunnittelutyöt ja rakennuslupaprosessi etenevät tämän syksyn aikana. Prysmianin suunnitelmien mukaan torni on valmis vuonna 2024.

Kirkkonummella sijaitseva Pikkalan tehdas on entuudestaan Prysmian Groupin globaali osaamiskeskus merikaapeleissa. Yhtiö on viimeisten kymmenen vuoden aikana investoinut Suomen tehtaisiinsa yhteensä yli 120 miljoonaa euroa. Kevään 2022 aikana Prysmian Group Finlandin tehdaskiinteistöt saavuttivat myös hiilineutraaliuden ensimmäisenä konsernissa.

Merikaapelit edustavat energiamurrokselle välttämätöntä korkeaa teknologiaa

Suurjänniteisiä merikaapeleita tarvitaan kaikkialla maailmassa vihreän siirtymän investointien, kuten merituulivoimaloiden, sähkönsiirrossa. Prysmian Groupin investoinnin myötä suurjännitteisten merikaapeleiden tuotantomääriä voidaan kasvattaa Pikkalan tehtaalla 400 kilometrillä vuodessa.

Asiakkaille toimitettava valmis merikaapeli lastataan erikoisvalmisteiseen kaapelialukseen, jota käytetään myös merikaapeleiden asentamisessa. Merikaapeli voi olla läpimitaltaan lähes 30 senttimetriä, ja aluksen kaapelilasti painaa miljoonia kiloja. Asiakastoimituksissa korkea laatu on ehdoton vaatimus: kaapelin on kestettävä ympäristöolosuhteita kuten vedenpainetta kilometrien syvyydessä sekä muuta rasitusta vuosikymmenten ajan.

Pikkalan tehtaalta merikaapelia kuljetaan asiakkaille jatkossa yhtiön uusimmalla, alansa edistyksellisimmällä ja tehokkaimmalla Leonardo da Vinci -nimisellä kaapelinlaskualuksella. Ensimmäistä kertaa alus vierailee Pikkalan satamassa ensi kesänä.

Prysmian Group on kansainvälinen markkinajohtaja suurjännitemaa- ja merikaapeleissa, joiden markkinan odotetaan kasvavan aiemmasta 3 miljardista jopa 8 miljardiin euroon vuodessa, josta Euroopan osuus on noin kaksi kolmasosaa.

Yhteyshenkilöt

Topi Loimu, tehtaan johtaja, Pikkalan tehdas, Prysmian Group Finland Oy Puhelin 040 673 9261 | Sähköposti: Topi.Loimu(at)prysmiangroup.com

Ferdinando Quartuccio, toimitusjohtaja, Prysmian Group Finland Oy
Puhelin 045 7820 0385 | Sähköposti: Ferdinando.Quartuccio(at)prysmiangroup.com

Kuvat

Täysi merikaapelilautanen painaa miljoonia kiloja, jopa Eiffel-tornin verran.
Täysi merikaapelilautanen painaa miljoonia kiloja, jopa Eiffel-tornin verran.
Lataa
Merikaapeli kootaan aluksella erityiselle pyörivälle alustalle, eli ns. kaapelilautaselle.
Merikaapeli kootaan aluksella erityiselle pyörivälle alustalle, eli ns. kaapelilautaselle.
Lataa
Merikaapelin lastaus tehtynä, Prysmian Groupin Cable Enterprise -alus lähdössä Pikkalasta kesällä 2021. Taustalla näkyy Pikkalan tehdas.
Merikaapelin lastaus tehtynä, Prysmian Groupin Cable Enterprise -alus lähdössä Pikkalasta kesällä 2021. Taustalla näkyy Pikkalan tehdas.
Lataa
Metri suurinta merikaapelia painaa yli sata kiloa. Suurimpien merikaapeleiden halkaisija on tällä hetkellä 28,5 senttimetriä.
Metri suurinta merikaapelia painaa yli sata kiloa. Suurimpien merikaapeleiden halkaisija on tällä hetkellä 28,5 senttimetriä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Prysmian Group Finland Oy
Prysmian Group Finland Oy
Kaapelitie 68
02490 Pikkala

+358 10 5661https://fi.prysmiangroup.com/

Prysmian Group Finland Oy

Valmistamme maa- ja merikaapelijärjestelmiä sähkön siirtoon ja jakeluun, sekä räätälöityjä ratkaisuja vaativiin erityistarpeisiin. Valikoimiimme kuuluvat lisäksi asennuskaapelit ja -tuotteet, sekä infrastruktuurirakentamisen ratkaisut ja televiestinnän kaapelijärjestelmät. Tarjoamme markkinoiden laajimman kaapelivalikoiman Suomessa. Työllistämme noin 600 ihmistä tehtaillamme Kirkkonummen Pikkalassa ja Oulun Ruskossa. www.prysmiangroup.fi

Olemme osa maailman suurinta energia- ja telekaapeleiden sekä kaapelijärjestelmien toimittajaa, Prysmian Groupia. Konsernin palveluksessa työskentelee noin 29 000 henkeä yli 50 maassa. Yhtiöllä on 108 tehdasta ja 26 tuotekehityskeskusta ympäri maailmaa. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 12,736 miljardia euroa. Vuonna 2021 yhtiö sijoittui ensimmäiseksi Dow Jones Sustainability World Indexin sarjassa ELQ Electrical Components & Equipment. Prysmian Groupin osakkeet on listattu Italian pörssiin (FTSE MIB -lista). Lisätiedot: www.prysmiangroup.com

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Prysmian Group Finland Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme