Suomen Psykologiliitto

Psykologiliitto vaatii: Psykologin hoito kaikkien ulottuville

Jaa
Psykologiliitto vaatii, että jokaisella kansalaisella on tarvittaessa oltava oikeus psykologin arvioon, tutkimukseen ja hoitoon. Psykologipalveluiden tulee olla helposti kaikkien saatavilla perusterveydenhuollossa. Tällä hetkellä suuri osa aikuisista ja ikäihmisistä jää täysin psykososiaalisen tuen ulkopuolelle. Psykologiliitto kehitti selkeän mallin palveluiden järjestämiseen.

Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto kokoontuu 14.11.2020 syyskokoukseen tilanteessa, jossa psykologien osaamiselle on valtava kysyntä. Koronapandemia korostaa mielenterveyspalveluihin pääsyn helpottamisen ja nopeuttamisen tarvetta sekä tarvetta ymmärtää ihmisen käyttäytymistä poikkeustilanteissa ja kriiseissä.

– Vuoden 2020 poikkeuksellisuus on koetellut psykososiaalista hyvinvointia etäelämän ja pandemian aiheuttaman stressin vuoksi. Koronakriisi on iskenyt kuntien talouteen, mutta tämä ei saa heikentää mielenterveyspalvelujen saatavuutta. Päinvastoin niitä tarvitaan nyt entistä enemmän, painottaa Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja Annarilla Ahtola.

Sote-uudistuksessa hallitus on onneksi huomioinut, että sote-keskusten mielenterveystyöhön tarvitaan erityistä osaamista ja monialaisuutta. Uudistuksen valmistelussa on varmistettava, että sote-keskuksiin saadaan riittävät psykologiresurssit osaksi tiimiä. Moniammatillisuutta perustason sote-palveluissa on myös vahvistettava jo ennen sote-uudistusta. Sote-keskusten mielenterveystyö ei hoidu vain psykiatrian työntekijöitä jalkauttamalla, vaan niihin tarvitaan omat psykologit.

Psykologiliiton malli aikuisten mielenterveyspalveluille perusterveydenhuollossa

Psykologiliitto suosittaa kolmen portaan mallia aikuisten mielenterveyspalveluille: 1. Kun huoli herää, psykologi arvioi heti hoidon tarpeen. 2. Sopiva psykososiaalinen hoito aloitetaan perusterveydenhuollossa ripeästi. 3. Tarvittaessa hoito jatkuu myöhemmin erikoissairaanhoidossa tai Kelan kuntoutuspsykoterapiana. 

Mielenterveyspalvelut sote-keskuksessa perustuvat moniammatilliseen tiimiin, jossa on mukana psykologi, lääkäri, sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. 

– Perusterveydenhuollon ja sote-keskusten työn lähtökohtana on terveys, sen edistäminen ja hoitaminen. Mielenterveys on keskeinen osa terveyttä, Ahtola selventää eroa erityistason palveluihin. – Perustason mielenterveyspalvelut ovat itsenäinen kokonaisuus, jonka keskiössä on nimenomaan mielen terveys, eivät mielen sairaudet, kuten psykiatriassa. Usein on kyse niin sanotuista elämänongelmista, kuten kuormituksesta työssä, opinnoissa tai ihmissuhteissa tai menetyksistä ja kriiseistä.

Psykologiliiton mallissa hoidon tarve tulee arvioida heti suoravastaanotolla sote-keskuksessa. Psykologille on päästävä suoraan ajanvarauksella. Psykologi voi tehdä arvion psyykkisestä voinnista sekä hoidon tarpeesta.

Hoito tulee aloittaa sote-keskuksessa kuukauden kuluessa tarpeen toteamisesta. Psykologin antama hoito voi olla kertaluonteista, muutaman kerran jakso tai pidempi 10–20 kerran interventio. Psykologi voi myös konsultoida ja ohjata muita ammattilaisia.

Psykologiliitto korostaa mallissa asiakkaan tilanteen huomioimista kokonaisuutena. Tarpeen mukaan mukana ovat myös sosiaalihuollon palvelut, kolmannen sektorin järjestöjen toiminnot ja koko perheen hyvinvoinnista huolehtiminen.

– Järjestämällä psykologin tarjoamaa psykososiaalista hoitoa osana julkista perusterveydenhuoltoa ja lisäämällä hoitojen saatavuutta syntyy merkittävä, kansantaloudellisesti kannattava terveyshyöty, korostaa Ahtola.

Tutustu Psykologiliiton malliin perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluista aikuisille 

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Psykologiliitto
Bulevardi 30 B 3
00120 Helsinki

09 6122 9122http://www.psyli.fi

Suomen Psykologiliitto on psykologien ammattijärjestö. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja ja mielenterveyttä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto

Koulupsykologille ei pääse, mutta aluehallintovirastot tyytyvät seuraamaan tilannetta1.2.2024 09:17:08 EET | Tiedote

Hyvinvointialueiden omavalvonnassa käy ilmi, että lain vaatimia opiskeluhuollon psykologipalveluja ei suuressa osassa Suomea ole saatavilla. Lain noudattamista valvovat aluehallintovirastot eivät ole toistaiseksi puuttuneet tilanteeseen ja on epäselvää aiheuttaako lain rikkominen hyvinvointialueille minkäänlaisia seuraamuksia. Samaan aikaan opiskeluhuollon palveluihin kohdistuu odotuksia lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamisessa. Psykologiliitto vaatii konkreettisia toimenpiteitä, jotta lapset ja nuoret saavat heille kuuluvat psykologipalvelut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye