Psykologiliitto vaatii: Psykologin hoito kaikkien ulottuville
Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto kokoontuu 14.11.2020 syyskokoukseen tilanteessa, jossa psykologien osaamiselle on valtava kysyntä. Koronapandemia korostaa mielenterveyspalveluihin pääsyn helpottamisen ja nopeuttamisen tarvetta sekä tarvetta ymmärtää ihmisen käyttäytymistä poikkeustilanteissa ja kriiseissä.
– Vuoden 2020 poikkeuksellisuus on koetellut psykososiaalista hyvinvointia etäelämän ja pandemian aiheuttaman stressin vuoksi. Koronakriisi on iskenyt kuntien talouteen, mutta tämä ei saa heikentää mielenterveyspalvelujen saatavuutta. Päinvastoin niitä tarvitaan nyt entistä enemmän, painottaa Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja Annarilla Ahtola.
Sote-uudistuksessa hallitus on onneksi huomioinut, että sote-keskusten mielenterveystyöhön tarvitaan erityistä osaamista ja monialaisuutta. Uudistuksen valmistelussa on varmistettava, että sote-keskuksiin saadaan riittävät psykologiresurssit osaksi tiimiä. Moniammatillisuutta perustason sote-palveluissa on myös vahvistettava jo ennen sote-uudistusta. Sote-keskusten mielenterveystyö ei hoidu vain psykiatrian työntekijöitä jalkauttamalla, vaan niihin tarvitaan omat psykologit.
Psykologiliiton malli aikuisten mielenterveyspalveluille perusterveydenhuollossa
Psykologiliitto suosittaa kolmen portaan mallia aikuisten mielenterveyspalveluille: 1. Kun huoli herää, psykologi arvioi heti hoidon tarpeen. 2. Sopiva psykososiaalinen hoito aloitetaan perusterveydenhuollossa ripeästi. 3. Tarvittaessa hoito jatkuu myöhemmin erikoissairaanhoidossa tai Kelan kuntoutuspsykoterapiana.
Mielenterveyspalvelut sote-keskuksessa perustuvat moniammatilliseen tiimiin, jossa on mukana psykologi, lääkäri, sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja.
– Perusterveydenhuollon ja sote-keskusten työn lähtökohtana on terveys, sen edistäminen ja hoitaminen. Mielenterveys on keskeinen osa terveyttä, Ahtola selventää eroa erityistason palveluihin. – Perustason mielenterveyspalvelut ovat itsenäinen kokonaisuus, jonka keskiössä on nimenomaan mielen terveys, eivät mielen sairaudet, kuten psykiatriassa. Usein on kyse niin sanotuista elämänongelmista, kuten kuormituksesta työssä, opinnoissa tai ihmissuhteissa tai menetyksistä ja kriiseistä.
Psykologiliiton mallissa hoidon tarve tulee arvioida heti suoravastaanotolla sote-keskuksessa. Psykologille on päästävä suoraan ajanvarauksella. Psykologi voi tehdä arvion psyykkisestä voinnista sekä hoidon tarpeesta.
Hoito tulee aloittaa sote-keskuksessa kuukauden kuluessa tarpeen toteamisesta. Psykologin antama hoito voi olla kertaluonteista, muutaman kerran jakso tai pidempi 10–20 kerran interventio. Psykologi voi myös konsultoida ja ohjata muita ammattilaisia.
Psykologiliitto korostaa mallissa asiakkaan tilanteen huomioimista kokonaisuutena. Tarpeen mukaan mukana ovat myös sosiaalihuollon palvelut, kolmannen sektorin järjestöjen toiminnot ja koko perheen hyvinvoinnista huolehtiminen.
– Järjestämällä psykologin tarjoamaa psykososiaalista hoitoa osana julkista perusterveydenhuoltoa ja lisäämällä hoitojen saatavuutta syntyy merkittävä, kansantaloudellisesti kannattava terveyshyöty, korostaa Ahtola.
Tutustu Psykologiliiton malliin perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluista aikuisille
Yhteyshenkilöt
Annarilla AhtolaPuheenjohtaja, Suomen Psykologiliitto
Puh:+358 40 687 7677annarilla.ahtola@psyli.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Psykologiliitto on psykologien ammattijärjestö. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja ja mielenterveyttä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto
Lasten ja nuorten terapiatakuu jättäisi suuren osan avun tarvitsijoista ulkopuolelle6.6.2024 09:18:46 EEST | Tiedote
Esitys lasten ja nuorten terapiatakuuksi jättäisi nykyisessä muodossaan suurimman osan mielenterveyden ongelmista kärsivistä lapsista ja nuorista ilman heidän tilanteeseensa sopivaa hoitoa ja tukea. Hallituksen esittämän lasten ja nuorten terapiatakuun tavoitteena on turvata yhdenvertainen pääsy perustasolla mielenterveyden hoitoon, mitä Suomen Psykologiliitto vahvasti kannattaa. Valitettavaa on, että esitetty lasten ja nuorten terapiatakuun toteutustapa ei vastaa näihin tavoitteisiin.
Miksi nuori turvautuu itsensä vahingoittamiseen? Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä tarttuu SuomiAreenalla kipeään aiheeseen29.5.2024 09:26:30 EEST | Tiedote
Mitä nuoren mielessä tapahtuu, kun hän turvautuu itseään vahingoittavaan käyttäytymiseen? Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmän keskustelussa SuomiAreenalla pohditaan, millaiset tekijät nuorta suojaavat tai haavoittavat ja kuinka itsetuhoista nuorta voidaan tukea. Keskustelu järjestetään Porin torilla tiistaina 25.6.2024 klo 10–10.45.
Psykologien rooli hyvinvointialueella kaipaa kirkastamista18.5.2024 13:22:27 EEST | Tiedote
Kevätkokoukseensa 18.5.2024 kokoontunut Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto kehottaa erityisesti julkista sektoria kehittämään psykologien roolia organisaatioissaan. Psykologien laajan osaamisen arvo tulisi tunnistaa hoidon ja arvioinnin lisäksi myös kehittämistehtävissä.
Kehysriihen päätökset heikentävät vakavasti mielenterveyspalveluita18.4.2024 09:08:30 EEST | Tiedote
Hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset mittavista säästötoimista sosiaali- ja terveyspalveluihin osuvat myös mielenterveyspalveluihin. Suomen Psykologiliitto on huolissaan seurauksista, kun pääsyä perustason mielenterveyspalveluihin vaikeutetaan heikentämällä hoitotakuuta.
Psykologiliitto ehdottaa keinoja turvata koulupsykologipalvelut nopeasti11.4.2024 09:11:45 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueet eivät ole pystyneet turvaamaan lainmukaisia opiskeluhuollon psykologipalveluja. Tilanne on herättänyt pohdintaa siitä, tulisiko koulupsykologit ja -kuraattorit siirtää takaisin kuntien työntekijöiksi. Ratkaisuksi Psykologiliitto ehdottaa konkreettisia keinoja, joilla toimivat opiskeluhuollon psykologipalvelut voidaan varmistaa uutta hallinnollista uudistusta tehokkaammin ja nopeammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme