Psykoosisairaudet yhteydessä epävakaisiin työuriin
4.8.2022 07:02:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Tutkimuksessa tunnistettiin sekä miehillä että naisilla viisi erilaista työurapolkua väestötasolla. Tulosten perusteella 75 % skitsofreniaa sairastavista ja puolet muita psykooseja sairastavista henkilöistä sijoittui epävakaalle urapolulle, jossa työttömyys ja osa-aikaiset työt ovat olleet yleisiä koko 30-vuotisen tutkimusjakson ajan. Psykooseihin sairastuneiden henkilöiden urapolut erosivat merkittävästi verrokkiväestöstä. Verrokkiväestössä epävakaan työurapolun kategoriaan kuului vain 10 % miehistä ja 20 % naisista.
Tutkimusaineistona käytettiin vuoden 1966 Pohjois-Suomen syntymäkohorttia ja erityisesti sen 46-vuotiskyselyn tuloksia, jotka koostuivat 6613 henkilön vastauksista. Sairaustiedot kerättiin pitkittäisistä rekisteriaineistoista.
Tutkittavia pyydettiin kertomaan roolistaan opiskelijana, kokoaikaisessa palkkatyössä, osa-aikatyössä, yrittäjänä, työttömänä ja perhe- tai muulla vapaalla ikävuosina 16–45. Vastaukset analysoitiin sukupuolittain trajektorianalyysiksi kutsutulla menetelmällä, jossa keskenään samankaltaisista vastauksista muotoutui samanlaisia työurapolkuja.
”Vastaavat, usean vuosikymmenen käsittävät aineistot ovat kansainvälisesti harvassa. Aineistomme tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia psykoosisairauksien ammatillisia seuraamuksia pitkittäistutkimuksen muodossa”, väitöskirjatutkija Tuomas Majuri Oulun yliopistosta kertoo.
Psykoosisairaudet ovat vakavia mielenterveyden häiriöitä, jotka puhkeavat tyypillisesti jo nuorella iällä. ”Olemme aiemmin osoittaneet, että työkyvyttömyyseläkkeeltä työmarkkinoille palaaminen on mahdollista psykoosisairauksissa. Nyt löydetyt havainnot korostavat tarvetta kehittää ja soveltaa työmarkkinoille sitoutumista parantavia toimia jo psykoosisairauksien varhaisessa vaiheessa”, Majuri sanoo.
Tutkimus on julkaistu arvostetussa kansainvälisessä psykiatrian alan Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology -lehdessä.
Tutkimusta rahoittivat Iso-Mällisen Säätiö, Oulun yliopiston tukisäätiö, Oulun yliopistollinen sairaala, Juho Vainion Säätiö, Yrjö Jahnssonin säätiö sekä Suomen Akatemia.
Tutkimusjulkaisu: Majuri T, Alakokkare A-E, Haapea M, Nordström T, Miettunen J, Jääskeläinen E, Ala-Mursula L. Employment trajectories until midlife in schizophrenia and other psychoses – the Northern Finland Birth Cohort 1966 (2022). Soc Psychiatry Psychiatr Epidemiol. Published online 07 July 2022. https://doi.org/10.1007/s00127-022-02327-6
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija, LL Tuomas Majuri
Elinikäisen terveyden tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
Puh. 044 2595211
tuomas.majuri@student.oulu.fi
Meri RovaViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusi tutkimus auttaa kohdentamaan soiden ennallistamista tehokkaammin15.10.2026 07:10:00 EEST | Tiedote
Ojitettujen soiden ennallistaminen voi nostaa vedenpintaa huomattavasti laajemmalla alueella kuin aiemmin on arvioitu, osoittaa Oulun yliopiston uusi tutkimus. Tulokset osoittavat myös, että eri ennallistamismenetelmät vaikuttavat veden liikkumiseen eri tavoin. Tieto auttaa kohdentamaan ennallistamistoimia tehokkaammin ja maksimoimaan niiden hyödyt luonnolle ja ilmastolle.
Leukaluukuolio luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla: suomalaistutkimus korostaa suun terveyden merkitystä14.10.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Luun hajoamista estävät lääkkeet ovat tärkeä osa luustoon levinneen rintasyövän hoitoa. Niiden käyttöön voi kuitenkin liittyä leukaluukuolio, jossa leukaluun kudosta kuolee. Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa leukaluukuolio todettiin pitkässä seurannassa 12,6 prosentilla denosumabia käyttäneistä potilaista.
Palvelut digitalisoituvat – selkokielisestä oppaasta apua digitaaliseen asiointiin13.10.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisiksi. Oulun yliopistossa on laadittu selkokielinen Digiopas madaltamaan kynnystä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön.
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
