Punainen Risti auttaa sähkökatkoista kärsiviä ihmisiä Kainuussa
6.1.2018 12:53:52 EET | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Punaisen Ristin logistiikkakeskuksesta Tampereelta lähteneessä kuormassa oli yhteensä seitsemän varavoimageneraattoria, 1080 vesikanisteria, 800 patjaa ja 840 huopaa.
Generaattorit sijoitetaan muun muassa hoitolaitoksiin yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa.
Eniten sähköttömiä kotitalouksia on Ylä-Kainuussa Suomussalmella ja Hyrynsalmella.
Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttavat pitkittyneistä sähkökatkoista kärsiviä ihmisiä yhdessä kuntien viranomaisten ja pelastuslaitoksen kanssa.
– Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat kiertäneet syrjäseutujen ikäihmisten kodeissa tarkistamassa avun tarpeen ja voinnin. Tehtävämme on auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, kertoo Suomen Punaisen Ristin kotimaan valmiustoiminnan päällikkö Leena Kämäräinen.
Lisätietoja:
Kotimaan valmiustoiminnan päällikkö Leena Kämäräinen, Suomen Punainen Risti, p. 0400 702 847
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Hungerdagsinsamlingen startar på torsdagen: fältsjukhus och biståndsarbetare inom olika branscher finns tillgängliga i Finland och ute i världen23.9.2026 04:10:00 EEST | Pressmeddelande
Röda Korsets Hungerdagsinsamling pågår runt om i Finland från torsdag till lördag 24.9–26.9. Ur Finlands Röda Kors katastroffond upprätthålls ett fältsjukhus i startberedskap samt ges hjälp just nu bland annat i Nepal och Gaza.
Nälkäpäivä-keräys käynnistyy torstaina: kenttäsairaala ja eri alojen avustustyöntekijät ovat käytettävissä Suomessa ja maailmalla23.9.2026 04:10:00 EEST | Tiedote
Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys on käynnissä ympäri Suomen torstaista lauantaihin 24.9.–26.9. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta ylläpidetään kenttäsairaalaa lähtövalmiudessa sekä autetaan juuri nyt muun muassa Nepalissa ja Gazassa.
Lelut ja lastenkirjat kiertoon elokuvateattereissa: Finnkino ja Suomen Punaisen Ristin Kontti yhdistävät voimansa11.9.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Finnkino ja Suomen Punaisen Ristin Kontti Secondhand -ketju järjestävät 10.–25.10.2026 yhteisen keräyskampanjan, joka kutsuu lapsiperheitä antamaan tarpeettomiksi jääneille hyväkuntoisille leluille, kirjoille, peleille ja harrastusvälineille uuden elämän. ”Anna leikin jatkua” -teemainen keräyskampanja toteutetaan koulujen syyslomien aikaan Finnkinon teattereissa ympäri Suomen.
Suomen Punaiselta Ristiltä puoli miljoonaa euroa Nepalin tulvista kärsivien auttamiseen28.8.2026 16:25:16 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti tukee katastrofirahastostaan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatiota Nepalissa, jossa äkkitulvat ovat aiheuttaneet mittavaa tuhoa.
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Super-viikonloppu kokoaa vapaaehtoiset, järjestöt ja viranomaiset yhteen Hämeenlinnaan25.8.2026 10:07:44 EEST | Tiedote
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) kokoontuu 28.-30. elokuuta Hämeenlinnan Aulangolle Vapepan Super-viikonloppuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme