
PunaMusta Media Oyj nimitti talousjohtajakseen Emma Nikkosen edeltäjänsä Arttu Sallisen siirryttyä konsernin toimitusjohtajaksi

Emma Nikkonen tuli PunaMusta Media -konserniin Thermo Fisher Scientificin talouspäällikön tehtävistä kaksi vuotta sitten niin ikään talouspäälliköksi. Aiemmin hän on työskennellyt eri talouden tehtävissä muun muassa KPMG:llä sekä Nokialla.
PunaMusta Media on kotimainen pörssilistattu yritysnäkyvyyden kokonaisratkaisuja tarjoava konserni, joka on viime vuosina kasvanut voimakkaasti yritysostoin. Samalla yhtiö on laajentanut palveluvalikoimaansa muun muassa tuotetiedonhallintaan sekä erilaisiin digitaalisiin yritysnäkyvyyden ja brändinhallinnan ratkaisuihin sen kahden perinteisen kivijalan, median sekä painamisen, oheen. Lisäksi konserni on panostanut vahvasti vastuullisuuteen.
- Asiakkaan kumppanina toimiminen on strategiamme ytimessä. Osaamiseni ja monipuolisen kokemukseni avulla pystymme kehittämään talousprosesseja ja -raportointia ketterämmiksi ja asiakaslähtöisemmiksi, ja näin tukemaan liiketoimintaa strategisten tavoitteidemme saavuttamisessa, toteaa Emma Nikkonen.
PunaMusta Media -konsernin toimitusjohtajan Arttu Sallisen mukaan Nikkosen nimittäminen talousjohtajaksi oli luonteva valinta.
- Strategiamme mukaisesti konsernissa panostetaan vahvasti kehitykseen ja menestymiseen myös tulevaisuuden toimintaympäristössä. Muun muassa tiedolla johtamisen kehittäminen on keskeinen asioita konsernin strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Emman osaaminen ja näkemys talouden kokonaisuudesta mahdollistaa meille uusia kehitysaskeleita erityisesti sisäisen laskennan osalta, ja monipuolinen kokemus aiemmista rooleista luo vahvaa näkemystä meidän kehitysalueisiimme.
- Nikkosessa yhdistyvät liiketoimintamme tuntemus, näkemys tulevaisuuden tarpeista sekä vahva positiivinen innostuneisuus liiketoimintamme kehitystä kohtaan. Olen erittäin iloinen, että nämä saadaan nyt entistä vahvemmin koko konsernin käyttöön, summaa Sallinen.
Tuore toimitusjohtaja Arttu Sallinen nimitettiin tehtäväänsä PunaMusta Media Oyj:n hallituksen toimesta 30.3.2023. Aiemman talousjohtajan työnsä ohella hän on ollut keskeisessä roolissa PunaMusta Median nykyisen strategian luomisessa ja toteuttamisessa. Nimitys varmisti, että konsernin muutos johtavaksi monikanavaiseksi brändinhallinnan palveluntuottajaksi jatkuu määrätietoisesti. Sallisen nimityksestä annettu pörssitiedote löytyy täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mirka Lammimarkkinointi- ja vastuullisuusjohtajaPunaMusta Media Oyj
Puh:0445658976viestinta@punamustamedia.fihttps://www.punamustamedia.fi/Kuvat

Tietoja julkaisijasta
PunaMusta Media Oyj on kotimainen media-, näkyvyys- ja painoliiketoiminnan ammattilainen, jonka palveluksessa on noin 720 eri alojen osaajaa. Konsernin näkyvyys- ja painoliiketoiminnan yhtiöt PunaMusta, PunaMusta Coloro, PunaMusta Profilight, Gredi ja RockOn palvelevat asiakkaitaan muun muassa aikakaus- ja sanomalehtien, mainospainotuotteiden ja viestinnän materiaalien painamisessa sekä niiden suunnittelussa, tapahtuma- ja suurkuvaratkaisuissa, brändin- ja tuotetiedon hallinnan ratkaisujen tarjoajana ja digitaalisen näkyvyyden palveluntarjoajana. PunaMusta Media Oyj:n medialiiketoiminta koostuu maakuntamedia Karjalaisesta, kuudesta paikallismediasta, kaupunkilehdestä sekä radiokanavasta. PunaMusta Media -konsernin liikevaihto oli vuonna 2022 133,5 miljoonaa euroa. Konserni on sitoutunut tieteeseen perustuvien ilmastotavoitteiden (SBT) asettamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta PunaMusta Media Oyj
PunaMusta Media Oyj ottaa mittavan digiharppauksen kasvussaan ostamalla Exove Oy:n31.5.2023 10:24:46 EEST | Tiedote
PunaMusta Media Oyj on ostanut 31.5.2023 päivätyllä kauppakirjalla digitaalisia palveluja ja ratkaisuja tarjoavan Exove Oy:n koko osakekannan. Konserni tavoittelee voimakasta kasvua digitaalisissa palvelutoiminnoissa, joita yrityskauppa merkittävästi vahvistaa. Kauppa yli kaksinkertaistaa digitaalisen palvelukehityksen ammattilaisten määrän konsernissa.
PunaMusta Media Oyj jatkaa strategiansa mukaista kasvua ostaen digitaalisiin tuotetiedon hallinnan ratkaisuihin erikoistuneen RockOn Oy:n osakekannan31.8.2022 12:05:00 EEST | Tiedote
PunaMusta Media Oyj on ostanut 31.8.2022 päivätyllä kauppakirjalla digitaalisiin, erityisesti tuotetiedon hallinnan ratkaisuihin erikoistuneen RockOn Oy:n koko osakekannan. Konserni tavoittelee voimakasta kasvua ja palveluvalikoiman laajennusta digitaalisissa palveluissa, joita yrityskauppa merkittävästi vahvistaa tuoden samalla lisää ammattilaisia konsernin palvelukseen.
PunaMusta Media Oyj hankki lisäväriä konserniinsa ostamalla näkyvyysratkaisujen osaaja Coloron27.4.2022 10:10:03 EEST | Tiedote
PunaMusta Media Oyj osti tänään 27.4. monipuolisten näkyvyysratkaisujen osaaja Coloro CLR Oy:n koko osakekannan 2,5 miljoonalla eurolla. Tehdyllä kaupalla konserni täydentää kattavaa tarjontaansa myymälämarkkinoinnin, brändinäkyvyyden, tapahtumien ja julkisten tilojen näkyvyysratkaisujen kumppanina, sekä lisää kapasiteettiaan näkyvyysratkaisujen tuottajana.
PunaMustan organisaatiomuutoksen tueksi uudet johtajat Kaukokiidolta ja Postilta25.4.2022 13:36:40 EEST | Tiedote
PunaMusta Oy sai uutta osaamista johtoonsa, kun Timo Maijala aloitti yrityksen myyntijohtajana 17. maaliskuuta ja Ilkka Meriläinen tuotantojohtajana 1. huhtikuuta. Molemmat tehtävät ovat uusia ja niiden avulla on tarkoitus vahvistaa viime vuonna käynnistynyttä organisaatiomuutosta sekä tukea yhtiön uudistuneen strategian toimeenpanoa.
PunaMusta Media Oyj jatkaa strategiansa mukaista kasvua ostaen digitaaliseen aineiston- ja brändinhallintaan erikoistuneen Gredi Oy:n osakekannan30.9.2021 10:05:00 EEST | Tiedote
PunaMusta Media Oyj on ostanut 30.9.2021 päivätyllä kauppakirjalla digitaaliseen aineiston- ja brändinhallintaan erikoistuneen Gredi Oy:n koko osakekannan. Yrityskauppa toteuttaa PunaMusta Media -konsernin strategiaa, jonka visiona on tarjota asiakkaille kokonaisvaltaisia erottuvia ratkaisuja markkinoinnin tarpeisiin, ja yhdistää kaupankäynti kivijalassa ja digitaalisessa ympäristössä yhdeksi läpinäkyväksi, mitattavaksi kokonaisuudeksi sekä yhdenmukaiseksi brändikokemukseksi.