PunaMusta Media Oyj

PunaMustan organisaatiomuutoksen tueksi uudet johtajat Kaukokiidolta ja Postilta

Jaa
PunaMusta Oy sai uutta osaamista johtoonsa, kun Timo Maijala aloitti yrityksen myyntijohtajana 17. maaliskuuta ja Ilkka Meriläinen tuotantojohtajana 1. huhtikuuta. Molemmat tehtävät ovat uusia ja niiden avulla on tarkoitus vahvistaa viime vuonna käynnistynyttä organisaatiomuutosta sekä tukea yhtiön uudistuneen strategian toimeenpanoa.
Ilkka Meriläinen
Ilkka Meriläinen

Meriläinen työskenteli ennen PunaMustaa Postissa Head of Strategyna ja sitä ennen Altialla. Maijala puolestaan on toiminut viimeiset yhdeksän vuoden ajan Kaukokiidolla ja siirtyi PunaMustaan myyntijohtajan tehtävästä.

PunaMusta Oy on osa PunaMusta Media -konsernin näkyvyys- ja painoliiketoimintaa. Uudet johtajat pääsevät jättämään oman kädenjälkensä uudistuvaan näkyvyys- ja painoliiketoiminnan kokonaisuuteen, jonka strategian mukaisena tavoitteena on toimiminen yritysten kokonaisvaltaisten markkinoinnin ratkaisujen kumppanina.

- PunaMustalla on vahva palveluvalikoima, jonka avulla voidaan tuottaa asiakkaille ylivoimaista hyötyä. Myynnin tehtävänä on jatkossa esitellä ja paketoida tuo hyöty entistä paremmin. PunaMustan strategiana on keskittyä asiakaskokemukseen, johtaa tiedolla ja kehittää myyntiä. Pääsen hyödyntämään tässä osaamistani, Timo Maijala sanoo.

Myös Ilkka Meriläistä houkutteli mahdollisuus päästä rakentamaan uutta.

- PunaMustalla on rohkeutta lähteä uudistamaan asioita, ja uuden rakentaminen sopii myös omaan tyyliini ja asenteeseeni. Minulla on kiinnostava rooli tuotannon kokonaisvaltaisessa vastuussa: miten voimme toimia fiksuimmin ja kustannustehokkaimmin ja tuottaa asiakkaille eniten hyötyä, Meriläinen sanoo.

Vastuullisuus on PunaMustalla ja koko konsernissa isossa roolissa. Maijala ja Meriläinen kertovatkin PunaMustan arvojen sopivan yhteen heidän omiensa kanssa.

- PunaMusta on etenkin ympäristövastuullisuudessa pitkällä. Vastuullisuus on tänä päivänä yritysten avaintekijä ja tärkeässä roolissa myös työnantajamielikuvan kannalta, Maijala painottaa.

Vahvaa muutosjohtajuutta

Rekrytointien taustalla on iso strateginen ja kulttuurinen muutos, joka käynnistyi PunaMusta Mediassa viime vuonna.

- Emme ole enää tuotantolähtöinen organisaatio vaan asiakkaiden kokonaisvaltainen kumppani. Muutoksen tueksi kaivattiin kokeneita muutosjohtajia, jotka osaavat johtaa henkilöstä modernilla tavalla, kertoo PunaMusta Oy:n toimitusjohtaja Jari Avellan.

- Kumpikaan uusista johtajistamme ei ole tältä alalta, joten saamme heiltä myös uutta näkökulmaa. Heillä on iso rooli strategian läpiviennissä ja melko vapaat kädet saavuttaa yhdessä asetetut tavoitteet.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jari Avellan
050 323 3885
jari.avellan@punamusta.com


Timo Maijala
044 792 2978
timo.maijala@punamusta.com


Ilkka Meriläinen
0504381746
ilkka.merilainen@punamusta.com

Kuvat

Ilkka Meriläinen
Ilkka Meriläinen
Lataa
Timo Maijala
Timo Maijala
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

PunaMusta Media Oyj
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu

https://www.punamustamedia.fi/

PunaMusta Media Oyj on kotimainen media- sekä näkyvyys- ja painoliiketoiminnan ammattilainen, jonka palveluksessa on noin 630 alan osaajaa. Konsernin näkyvyys- ja painoliiketoimintaan kuuluva PunaMusta Oy palvelee asiakkaitaan mm. aikakaus- ja sanomalehtien sekä mainospainotuotteiden ja viestinnän materiaalien painamisessa sekä niiden suunnittelussa, suurkuvaratkaisuissa, brändinhallinnan ratkaisujen tarjoajana ja digitaalisen näkyvyyden palveluntarjoajana. Yhtiön medialiiketoiminta koostuu Sanomalehti Karjalaisesta, kuudesta paikallislehdestä, kaupunkilehdestä sekä radiokanavasta. PunaMusta Media -konsernin liikevaihto oli vuonna 2021 106 miljoonaa euroa. Konserni on osa Laakkonen Yhtiöitä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta PunaMusta Media Oyj

PunaMusta Media palkkasi kasvujohtajan Milttonilta4.9.2023 10:47:51 EEST | Tiedote

Markkinoinnin, median sekä digitaalisen palvelukehityksen moniosaajakonserni PunaMusta Media Oyj on hankkinut uutta osaamista johtoryhmäänsä, kun Milttonilla asiakkuusjohtajana sekä kasvu- ja liiketoiminnan kehitysjohtajana toiminut KTM Joni Räikkönen, 33, aloitti yhtiön kasvujohtajana 4.9. Tehtävä on uusi, ja sen tavoitteena on vahvistaa ja tukea konsernin strategiaa, jonka johtotähtenä on toimiminen yritysten kokonaisvaltaisten markkinoinnin ratkaisujen kumppanina.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye