Punkkikausi on alkanut – koiranomistajan kannattaa ottaa nämä asiat huomioon
21.4.2021 11:40:00 EEST | Suomen Kennelliitto ry | Tiedote

Punkit eli puutiaiset heräävät keväällä, kun päivälämpötila ylittää +5°C. Erityisesti tiheässä kasvillisuudessa viihtyvät punkit odottavat sopivaa ohikulkevaa eläintä, johon voivat tarttua kiinni. Koirille onkin hyvä tehdä punkkitarkastus jokaisen ulkoilun jälkeen.
Punkkeja vastaan suositellaan hankkimaan punkkien estolääke joko eläinlääkäriltä tai apteekista. Punkkien torjuntaan tarkoitettuja valmisteita on monia erilaisia, joten koirallesi sopivaa valmistetta etsiessä kannattaa käyttää asiantuntija-apua. Punkkien estolääkkeillä voi olla myös haittavaikutuksia, kuten ruoansulatuskanava- tai hermostoperäisiä oireita ja paikallisia ihon yliherkkyysreaktioita, mutta niiden esiintyminen on erittäin harvinaista. Tarvittaessa ole aina yhteydessä eläinlääkäriin.
Koiraan kiinnittynyt punkki tulee irrottaa mahdollisimman pian, etteivät punkin mahdollisesti levittämät sairaudet siirry koiraan. Punkinpurema voi aiheuttaa koiralle esimerkiksi anaplasmoosia ja borrelioosia, jotka ovat bakteeriperäisiä infektiosairauksia. Näiden siirtyminen punkista koiraan kestää useita tunteja. Koirilla harvinaisempi puutiaisaivokuume sen sijaan voi siirtyä jo muutamissa minuuteissa.
Parhaiten punkin irrottaminen koirasta onnistuu punkkipihdeillä, joilla punkkia tartutaan mahdollisimman läheltä ihoa ja poistetaan se kiertävällä liikkeellä. Punkkikausi kestää Suomessa yleensä huhtikuusta lokakuun loppuun, mutta lämpiminä talvina kausi voi olla pidempikin.
Varo myös kyitä ja ampiaisia
Punkkien lisäksi kevään saapumisen myötä kyyt ja ampiaiset heräilevät. Keväällä kyyt hakeutuvat lämpimille paikoille keräämään lämpöä. Kesän tultua ne vetäytyvät suojaisampiin paikkoihin, kuten niitylle, josta niitä on vaikeampi havaita. Kyyn purema on vaarallisin keväällä, koska silloin kyseessä on usein nuori kyy. Jos kyy puree koiraa, ota välittömästi yhteys lähimpään eläinlääkäriin. Kyyn pureman aiheuttamia oireita ovat voimattomuus, väsymys, kuolaaminen ja toisinaan oksentelu. Oireisiin vaikuttaa muun muassa koiran koko, ikä ja terveys, puremakohta sekä kyyn erittämän myrkyn määrä.
Myös ampiaisen pisto voi olla koiralle vaarallinen. Usein ampiainen pistää koiraa päähän tai käpäliin. Seurauksena voi olla allerginen reaktio. Jos oireet ovat voimakkaita, kuten nopeasti lisääntyvää turvotusta, kutinaa, oksentelua, heikkoutta tai hengitysteiden turpoamista, on hakeuduttava ripeästi eläinlääkäriin. Lievissä tapauksissa ampiaisen pistoon voi koirallakin käyttää kortisonia sisältäviä kyytabletteja suun kautta. Pistokohta on hyvä myös puhdista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kennelliiton terveystutkimukset
puh. 09 8873 0341
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 147 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina 1.3.26.2.2026 10:19:25 EET | Tiedote
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.
Mopsille roturisteytysprojekti retromopsin kanssa24.2.2026 13:00:46 EET | Tiedote
Kennelliitto on hyväksynyt Suomen Mopsikerholle roturisteytysprojektin, jonka avulla mopsien terveyttä voidaan edistää risteyttämällä rotuun niin sanottuja retromopseja.
Yli 416 000 koiraharrastussuoritusta vuonna 202513.2.2026 09:56:38 EET | Tiedote
Kennelliiton alaisessa harrastustoiminnassa suosituimpia harrastuslajeja olivat viime vuonna koiranäyttelyt, agility, rally-toko ja hirvenhaukkukokeet. Erityisesti matalan kynnyksen harrastuslajien agilityn, rally-tokon ja noseworkin suosio kasvoi edelleen.
Kerttu, Sisu och Hilla – de populäraste hundnamnen år 20255.1.2026 09:34:41 EET | Pressmeddelande
Precis som med människonamn finns det olika trender även bland hundnamn. Förutom traditionella hundnamn, får hundar allt oftare namn som är populära bland människor.
Kerttu, Sisu ja Hilla suosituimmat koiran kutsumanimet vuonna 20255.1.2026 09:34:41 EET | Tiedote
Niin kuin ihmistenkin nimissä, on myös koirien kutsumanimissä erilaisia trendejä. Perinteisten koiran kutsumanimien rinnalla koirille annetaan yhä useammin ihmisten niminä suosittuja nimiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
