Puolet työttömyyskassoista laskee jäsenmaksuaan
3000 euroa ansaitsevan palkansaajan kohdalla suurimman jäsenmaksualennuksen saavat Työttömyyskassa Finkan jäsenet. Työttömyyskassa Finka muodostaa vuoden alussa Teollisuuden työttömyyskassan ja Rakennusalan työttömyyskassan kanssa Avoimen työttömyyskassan. 3000 euroa ansaitseva Työttömyyskassa Finkan jäsen maksoi tänä vuonna jäsenmaksua 198 euroa. Ensi vuonna maksun suuruus uudessa kassassa on yli puolta pienempi, 96 euroa.
Myös Suomen Elintarviketyöläisten kassa laskee jäsenmaksuaan huomattavasti. 3000 euroa ansaitsevan jäsenen maksu oli tänä vuonna 180 euroa. Ensi vuonna maksun suuruus tippuu 108 euroon.
Yhteensä yhdeksän työttömyyskassaa laskee ja kaksi nostaa jäsenmaksuaan. Muilla jäsenmaksu säilyy ennallaan tai muuttuu kassojen yhdistymisen vuoksi siten, että vaikutus riippuu aiemmasta kassasta.
Jäsenmaksujen lasku johtuu suurelta osin parantuneesta työllisyystilanteesta. Kassojen etuusmaksatus on yhä koronaepidemiaa edeltävää vuotta korkeammalla tasolla, mutta tilanne on kohentunut nopeasti. Lokakuussa ansiopäivärahakulut olivat enää 17 % korkeammat, kuin vuonna 2019.
Paranevan työllisyystilanteen lisäksi edellytykset jäsenmaksujen laskulle luo kriisiä ennen koottu puskurivarallisuus. Vuoden 2020 lopussa työttömyyskassojen tasoitusrahastoissa oli yhteensä noin kolmen vuoden menoja vastaava määrä. Säästöjä voidaan hyödyntää nyt vakaiden ja jopa laskevien jäsenmaksujen kautta.
Myös fuusiot lisäävät kassojen tehokuutta ja synnyttävät mahdollisuuden jäsenmaksujen laskulle. Kassojen määrä on laskenut selvästi viime vuosien aikana. Vuoden 2022 alussa kassojen määrä laskee fuusioiden johdosta 21 kassasta 18 kassaan.
Työttömyyskassan jäsenmaksu on euromääräinen vuosi- tai kuukausimaksu tai ansioon sidottu prosenttiperusteinen maksu. Jäsenmaksulla rahoitetaan kassan etuus- ja hallintomenoja. Työttömyyskassan jäsenmaksun vahvistaa Finanssivalvonta.
Jäsenmaksut 2022
Työttömyyskassa | Peruste | kk-palkka 2000 € / jäsenmaksu vuodessa | kk-palkka 3000 € / jäsenmaksu vuodessa | kk-palkka 4000 € / jäsenmaksu vuodessa | Muutos 3000 € kk-palkalla |
Avoin tk (ent. Teollisuuden tk, Tk Finka ja Rakennusalan tk) | vuosi-/ kk-maksu |
96 € | 96 € | 96 € | – 19 %, – 52 % tai – 49 % |
Erityisalojen Toimihenkilöiden tk ERTO | vuosi-/ kk-maksu |
132 € | 132 € | 132 € | + 4 % |
Erityiskoulutettujen tk ERKO | vuosi-/ kk-maksu |
75 € | 75 € | 75 € | – |
Julkisten ja hyvinvointialojen tk | 0,30 % | 72 € | 108 € | 144 € | – 9 % |
Korkeasti koulutettujen tk KOKO | vuosi-/ kk-maksu |
63 € | 63 € | 63 € | – 5 % |
Kuljetusalan tk | vuosi-/ kk-maksu |
132 € | 198 € | 264 € | – 4 % |
Lakimiesten ja lääkärien tk (ent. Lääkärien tk ja Lakimiesten tk) | vuosi-/ kk-maksu |
30 € | 30 € | 30 € | + 43 % tai – 49 % |
Opettajien tk | vuosi-/ kk-maksu |
60 € | 60 € | 60 € | + 11 % |
Palvelualojen tk | vuosi-/ kk-maksu |
120 € | 120 € | 120 € | – 9 % |
Paperityöväen tk | 0,30 % | 72 € | 108 € | 144 € | – |
Suomen Elintarviketyöläisten tk | 0,30 % | 72 € | 108 € | 144 € | – 40 % |
Super tk | vuosi-/ kk-maksu |
84 € | 84 € | 84 € | – |
Sähköalojen tk | 0,30 % | 72 € | 108 € | 144 € | – |
Terveydenhuoltoalan tk | vuosi-/ kk-maksu |
42 € | 42 € | 42 € | – |
Tk Aaria | vuosi-/ kk-maksu |
84 € | 84 € | 84 € | – |
Tk Pro | vuosi-/ kk-maksu |
84 € | 84 € | 84 € | – 7 % |
Yleinen tk YTK | vuosi-/ kk-maksu |
115 € | 115 € | 115 € | – 3 % |
Keskiarvo | 83 € | 95 € | 107 € | – 13 % | |
Yrittäjäkassat | vuosiansio 20 000 € | vuosiansio 35 000 € | vuosiansio 50 000 € | Muutos 35 000 € vuosiansiolla |
|
Yrittäjäkassa | 2,1 % 5 800 € ylittävästä vuosiansiosta | 298 € | 613 € | 928 € | – 9 % |
Yhteyshenkilöt
Aki VillmanToiminnanjohtaja
Puh:0503567990aki.villman@tyj.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry (TYJ) on työttömyyskassojen edunvalvonta- ja koulutusjärjestö sekä yhteistoimintaelin. TYJ kehittää työttömyysturvaa ja kassojen toimintaa sekä ylläpitää niiden tietotaitoa. Kaikki Suomessa toimivat 16 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Ansiopäivärahakulut laskivat viime vuonna yli puoli miljardia euroa27.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 1,8 miljardia euroa 260 000 henkilölle. Päivärahakulujen ja etuuden saajien määrä laski noin neljänneksellä edellisvuodesta. Loppuvuoden aikana ja erityisesti viimeisten kuukausien aikana uusien työttömyysjaksojen määrät ovat kuitenkin olleet kasvussa.
Työttömyyskassat haluavat kehittää työttömyysturvajärjestelmää1.3.2023 11:00:12 EET | Tiedote
Työttömyyskassoilla on pitkät perinteet Suomessa turvata kansalaisten toimeentuloa työttömyyden yllättäessä. Julkisen talouden kiristyvässä tilanteessa työttömyyskassat haluavat ottaa yhä vahvempaa roolia kokonaisvaltaisen työttömyysturvan kehittämisessä sekä työllisyyden edistämisessä. Kassat ovat yhdessä laatineet ehdotukset kattavan, kannustavan ja sujuvan työttömyysturvan järjestämiseksi. Tavoitteemme on, että työn tekeminen on nykyistä kannattavampaa työnteon muodosta riippumatta. Ehdotamme työllisyyden edistämistä ja tukemista työttömyyskassajärjestelmän kautta ilman valtion rahoitusta sekä työttömyysturvajärjestelmän selkeyttämistä.
55 vuotta täyttäneille irtisanotuille tulee uusi muutosturva – työttömyysturvan lisäpäivät poistuvat23.12.2022 13:00:00 EET | Tiedote
55 vuotta täyttäneiden työmarkkina-asemaa pyritään parantamaan uudella muutosturvakokonaisuudella, johon kuuluu irtisanotuille työntekijöille tarkoitettu muutosturvaraha ja vapaaehtoinen muutosturvakoulutus. Työnantajille tämä tarkoittaa uutta muutosturvamaksua. Samalla työttömyysturvan lisäpäivien ikäraja nousee vuosina 1963 ja 1964 syntyneillä, ja lisäpäivät poistuvat kokonaan näiden vuosien jälkeen syntyneiltä. Lisäpäivien poistuessa poistuu myös työnantajilta perittävä työttömyysturvan omavastuumaksu.
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 335 000 henkilölle2.2.2022 07:00:00 EET | Tiedote
Ansiopäivärahan saajien määrä laski neljänneksellä vuodesta 2020. Loppuvuonna saajien määrä oli myös merkittävästi alkuvuotta matalampi.
TYJ:n kampanja pyrkii lisäämään nuorten tietoa työttömyyskassan jäsenyyden merkityksestä1.11.2021 07:00:00 EET | Tiedote
Kampanjassa kerrotaan, mitä hyötyä työttömyyskassan jäsenyydestä on ja milloin kassan jäseneksi voi liittyä. Kampanja on suunnattu erityisesti 18–25-vuotiaille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme