Naisjärjestöt yhteistyössä - NYTKIS ry

Puolueiden puheenjohtajat väittelivät tasapuolisesta edustuksesta kunnan päätöksen-teossa, koulutuksesta ja ikäihmisten palveluista

Jaa
Kuntavaalitentti haastoi kahdeksan suurimman puolueen puheenjohtajat pohtimaan, kuinka kunnista tehdään tasa-arvoisia verkkolähetyksessä 4.11.

Keskusteluun nousi sukupuolten edustus kuntapäätöksenteossa, koulutuksen ja työelämän eriytyneisyys sukupuolen perusteella sekä nopeasti ikääntyvien kuntien tasa-arvokysymykset.

Naisten osuus valituista valtuutetuista kuntavaaleissa ei ole koskaan ylittänyt neljääkymmentä prosenttia, vaikka naisia äänioikeutetuista on yli puolet. Kuntien johtopaikoilla naisten osuus on vieläkin pienempi, kunnanhallituksen puheenjohtajista naisia on keskimäärin noin kolmekymmentä prosenttia. Kaupunginjohtajista naisia on vain kaksitoista prosenttia.

“Ihmiset voivat äänestää vain niitä ihmisiä, jotka ovat ehdokkaina. Siksi ehdokasasettelulla on suuri rooli siinä, miten tasaisesti luottamustoimet ja johtajuuspaikat jakautuvat kunnissa.” Opetusministeri Li Andersson sanoo.

Suomen työmarkkinat ovat EU-tasolla yhdet segregoituneimmista kertoo tuore EU:n tasa-arvoindeksi. Erityisesti matalapalkkainen hoiva- ja hoitotyö kasautuu naisille.

”Tyttöjen ja poikien välinen oppimiserojen kasvu viime vuosina on huolestuttavaa, sillä vaikutukset kertautuvat myöhemmin elämässä. Tähän tulee ehdottomasti puuttua kunnissa”, huomautti Petteri Orpo.

Tilaisuuden tavoitteena oli haastaa osallistujia pohtimaan kevään 2021 kuntavaalien lisäksi puolueiden pidemmän aikavälin konkreettisia tasa-arvotavoitteita ja -tekoja.

Tilaisuuden juonsi HBL:n pääkirjoitustoimituksen päällikkö Susanna Ginman.

Tilaisuudessa keskustelemassa olivat:

Anna-Maja Henriksson, puheenjohtaja, RKP
Li Andersson, puheenjohtaja, Vas.
Maria Ohisalo, puheenjohtaja, Vihr.
Niina Malm, varapuheenjohtaja, SDP
Petri Honkonen, varapuheenjohtaja, Kesk.
Petteri Orpo, puheenjohtaja, Kok.
Sari Essayah, puheenjohtaja, KD
Ville Tavio, eduskuntaryhmän puheenjohtaja, PS

Tilaisuuden järjestivät Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE).

Johanna Pakkanen
Pääsihteeri, NYTKIS ry
puh. +358 50 469 6242

Hannele Varsa
Pääsihteeri, Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, TANE
puh. 050 545 3435

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Naisjärjestöt yhteistyössä - NYTKIS ry
Bulevardi 11 A 1
00120 Helsinki

Naisjärjestöt Yhteistyössä - Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry on kattojärjestö, johon kuuluvat eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden naisjärjestöt sekä Naisasialiitto Unioni ry, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry ja Sukupuolentutkimuksen seura ry.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naisjärjestöt yhteistyössä - NYTKIS ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye