Puoluesihteerien paneelissa kysytään, kaventaako nykyinen politiikan teko demokratiaa

Suomi ja muut eurooppalaiset maat toimivatenenevissä määrin monikriisisessä toimintaympäristössä.Energiakriisin, ilmastokatastrofin, sodan ja haasteellisen väestökehityksen kaltaiset monitasoiset ja keskenään risteävät ongelmat pakottavat politiikan teon muutokseen.
Virkamieskunta ja poliitikot esittävät ratkaisuksi kokonaisvaltaisia linjauksia ja yhtenäisempää politiikkaa, jonka pohjalla on yhä useammin julkisen talouden rajoitteet. Poliittinen keskustelu on yhä enemmän nollasummapeliä ja toiminnan rajat vedetään jo hyvissä ajoin ennen vaaleja. Jääkö edustukselliselle demokratialle liikkumavaraa ongelmien ratkomiseen?
Muun muassa näistä kysymyksistä keskustellaan Demokratian toimintakyky ja kriisinkestävyys -tilaisuudessa Tiedekulmalla keskiviikkona 15. Helmikuuta klo 17–18.30 toimittaja Salla Vuorikosken johdolla. Keskustelemassa ovat toimittaja Matti Mörttinen, vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen, apulaisprofessori Johanna Rainio-Niemi, yliopistonlehtori Emilia Palonen, väitöskirjatutkijaJoonatan Virtanen, yliopistonlehtori Matti Ylönen, puoluesihteerit Kristiina Kokko, Veli Liikanen ja Riikka Pirkkalainen sekä valtiosihteeri Henrik Haapajärvi.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Keskustelua voi seurata myös striimin kautta.
Ohjelma
klo 17.00 Tilaisuuden avaussanat, varadekaani Hanna Wass
klo 17.10 Tutkimukseen pohjautuva päätöksenteko – Case: Covid19
Miten koronapandemia vaikutti päätöksentekoon ja lainsäädännön prosesseihin? Mitä meidän pitää demokratian toimivuuden kannalta oppia tästä?
Keskustelijoina toimittaja Matti Mörttinen, kansanedustaja ja perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen, apulaisprofessori Johanna Rainio-Niemi, vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula.
klo 17.35 Demokratian toimintakyky kriiseissä
Tehdäänkö meillä politiikkaa demokratian kannalta kestävällä tavalla? Uusintaako vai nakertaako poliittinen päätöksenteko demokraattista pääomaa ja järjestelmää?
Keskustelijoina Helsingin yliopiston tutkijat, yliopistonlehtori Emilia Palonen, väitöskirjatutkija Joonatan Virtanen ja yliopistolehtori Matti Ylönen.
klo 18.00 Puoluesihteeripaneeli
Puoluesihteerit Kristiina Kokko (kok.), Veli Liikanen (vihr.), Riikka Pirkkalainen (kesk.) sekä valtiosihteeri Henrik Haapajärvi (sdp.)
klo 18.30 Tilaisuuden päätössanat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erityisasiantuntija Ainomaija Rajoo
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry
050 473 6396
ainomaija.rajoo@yka.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry on akavalainen etu- ja palvelujärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvojana työmarkkinoilla. Liiton nimi oli aiemmin Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL ry. Liittoon kuuluu yli 13 000 korkeakoulutettua jäsentä, jotka työskentelevät hallinnon, talouden, tutkimuksen, koulutuksen sekä viestinnän esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä. Yleisimmät tutkintonimikkeet ovat VTM, YTM ja HTM. Lisätietoja: yka.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry
YKA: Kehitysavusta leikkaaminen ei auta Suomea10.5.2023 10:16:00 EEST | Tiedote
Viimeaikaiset avaukset kehitysavun leikkaamisesta ovat lyhytkatseisia. On harhaanjohtavaa väittää, että Suomi voisi eristäytyä globaaleilta kriiseiltä ja niiden vaikutuksilta. Parhaiten konflikteja ehkäistään niiden juurisyihin puuttumalla. Tätä kehitysyhteistyössä nimenomaan tehdään.
SYYn kannanotto: Monipuoliset opiskelutavat turvattava22.11.2022 12:13:27 EET | Tiedote
Korkeakoulut mukautuivat nopeasti koronaviruksen vaatimaan etätyöskentelyyn, mutta tuolloin löydetyt ratkaisut ollaan unohtamassa vielä nopeammin. Eri elämäntilanteissa oleville opiskelijoille tulee taata mahdollisuus myös etäopiskeluun, vaatii Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry.
Vuoden 2023 yhteiskuntatieteilijä on Ukrainan sodan tilannekarttaa ylläpitävä kollektiivi18.11.2022 16:30:00 EET | Tiedote
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry on valinnut Vuoden 2023 yhteiskuntatieteilijäksi Emil Kastehelmen, John Helinin ja Eerik Materon koordinoiman kollektiivin. Valinta julkistettiin Yhteiskuntatieteilijäpäivässä 18.11.2022.
SYYn kannanotto: Opiskelijoiden oikeus riittävään opintotukeen turvattava10.5.2022 13:25:07 EEST | Tiedote
Velanotto tai työskenteleminen ei voi olla opiskelujen rahoittamisen perusta. Opintotuki on nostettava tasolle, jolla sillä pärjää ilman luopumista muusta elämästä, vaatii Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry.
SYYn kannanotto: Epäoikeudenmukaiset opiskelijavalinnat on korjattava3.12.2021 10:53:08 EET | Tiedote
Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry vaatii todistusvalinnan pisteytysmallin uudistamista siten, että eri alojen arvostus toteutuu oikeudenmukaisesti. Todistusvalinta myös heikentää opiskelijoiden hyvinvointia keskellä hälyttävää mielenterveyskriisiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme