Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Puotilanrannan saarelle etsitään toteuttajaa kilpailun kautta

Jaa
Helsingin kaupunki etsii kumppania Puotilanrantaan rakennettavan saaren kehittämiseen ja toteuttamiseen. Nykyisen Puotilan venesataman alueelle, lähelle Itäkeskuksen palveluja, suunnitellaan uutta naapurustoa noin 2 700 asukkaalle. Yksi alueen kortteleista tullaan toteuttamaan saarena, jonka suunnittelua ja toteutusta kilpailu koskee. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Puotilanrannan saarikilpailua kokouksessaan 6.6.2023.
Saaren suunnittelualue sijaitsee Puotilanrannan tulevan asuinalueen itäosassa, lähellä Vuosaaren siltaa. Havainnekuva: Voima Graphics oy
Saaren suunnittelualue sijaitsee Puotilanrannan tulevan asuinalueen itäosassa, lähellä Vuosaaren siltaa. Havainnekuva: Voima Graphics oy

Kilpailun tarkoituksena on löytää saarelle kaupunkitilallisesti, arkkitehtonisesti ja maisemallisesti korkeatasoinen ratkaisu ja sille toteuttaja. Tavoitteena on innovatiivinen, laadukas ja vetovoimainen saari asumiselle, joka on omiaan kasvattamaan Itä-Helsingin vetovoimaa. Kortteliin tavoitellaan noin 35 000 k-m² asuinrakennusoikeutta ja liiketilaa vähintään 700 k-m².    

Kilpailun suunnittelualue on tällä hetkellä pääosin vesialuetta, jolla sijaitsee venesataman laitureita. Saari tulee kytkeytymään Puotilanrannan mantereeseen kahdella sillalla, joiden suunnittelu on osa kilpailutehtävää. Kilpailun lähtökohtana on, että saareen suunnitellaan laadukas julkinen rantareitti sekä kaikille avoin vetovoimainen vierailukohde, kuten ravintola.   

Uusi saari sovitettava Vartiokylänlahden maisemaan 

Lähtökohdat kilpailulle ovat ainutlaatuiset: asuinhanke, jossa meri on läsnä kaikilla sivuilla. Saaren sijainti Vartiokylänlahden kaupunkikuvassa on keskeinen, ja se tulee näkymään sekä Vuosaaren sillalta että Puotilanrannan uuden rantapuiston suunnalta. Kilpailussa nähdään tärkeänä, että uusi rakennettu ympäristö sopii osaksi Puotilanrannan tulevaa kaupunkikuvaa ja Vartiokylänlahden vehreää maisemaa. 

Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, millaisia vaikutuksia suunnitelmilla on Vartiokylänlahden vedenalaiseen luontoon. Merenpohjan kunto vaihtelee lahden alueella ja on heikoin venesataman kohdalla. Saaren rakentamisen vaikutukset mm. alueen kaloihin, veden virtauksiin ja Vartiokylänlahden pohjukkaan arvioidaan Puotilanrannan kaavaehdotuksen yhteydessä.  

Kilpailuehdotukset jätettävä arvioitavaksi joulukuussa 2023 

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Puotilanrannan saarikilpailua kokouksessaan 6. kesäkuuta. Kilpailu käynnistyy lautakunnan hyväksyttyä kilpailun järjestämisen. Kilpailuehdotukset on jätettävä arvioitavaksi viimeistään 15.12.2023 klo 12 mennessä. Kaupunki käy keväällä 2024 neuvotteluja parhaiten kilpailun arviointikriteerit täyttäneiden ehdotusten jättäjien kanssa. Kilpailun voittaja selviää keväällä 2024, jonka jälkeen suunnittelualue varataan voittajalle noin kahdeksi vuodeksi. Varauksen aikana selvitetään muun muassa hankkeen toteutumisen edellytyksiä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kilpailun järjestäjä:
Mia Kajan, erityisasiantuntija
Helsingin kaupunki, maaomaisuuden kehittäminen ja tontit
puh. 09 310 15820, etunimi.sukunimi@hel.fi


Asemakaavoitus:
Jussi Ukkonen, arkkitehti
Helsingin kaupunki, asemakaavoitus
puh. (09) 310 20516, etunimi.sukunimi@hel.fi

Kuvat

Saaren suunnittelualue sijaitsee Puotilanrannan tulevan asuinalueen itäosassa, lähellä Vuosaaren siltaa. Havainnekuva: Voima Graphics oy
Saaren suunnittelualue sijaitsee Puotilanrannan tulevan asuinalueen itäosassa, lähellä Vuosaaren siltaa. Havainnekuva: Voima Graphics oy
Lataa
Ilmakuva Puotilan venesataman alueesta. Kuva: Voima Graphics oy
Ilmakuva Puotilan venesataman alueesta. Kuva: Voima Graphics oy
Lataa
Havainnekuva Puotilanrannan tulevasta asuinalueesta. Saaren kilpailualuerajaus on merkitty punaisella katkoviivalla. Kuva: Helsingin kaupunki
Havainnekuva Puotilanrannan tulevasta asuinalueesta. Saaren kilpailualuerajaus on merkitty punaisella katkoviivalla. Kuva: Helsingin kaupunki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye